Luovuus on keskeinen osa Merja Männikön kouluarkea
Merja Männikkö toivoo voivansa jakaa arjen kokemuksiaan opettajaksi opiskeleville. Siihen hänen luova tietokirjansakin tähtää. "Haaveilen toisesta kirjasta, fiktiivisestä, ja menen hitaasti sitä kohden. Tehtäväni tämän ensimmäisen kanssa on vielä kesken." Männikön takana osa Kotryna Ula Kiliulyten teoksesta Forest Objects (2023-2024). Kuvat: Pia Kaitasuo
Jaa sosiaalisessa mediassa:
”Olen lähestynyt opettamisen maailmaa omannäköisesti ja haluan rohkaista nuorempaa opettajakuntaa toimimaan samoin”, taiteen ja taitojen kautta kasvattava luokanopettaja toteaa.
Oululainen luokanopettaja Merja Männikkö on ollut mukana koulumaailmassa yhtä kauan kuin 50 vuottaan Oulussa juhliva peruskoulu. Männikkö näet kuuluu siihen joukkoon, joka aloitti uuden pedagogian polkua syksyllä 1974.
”Muistan, miten seisoin pienenä ekaluokkalaisena Oulunsuun koulun pihalla saattajana toimineen enoni kanssa.”
Männikön lapsuudenperhe asui Intiön kasarmialueella ja hän muistaa, miten kulki koulutiensä Oulunsuun sairaala-alueen, oululaisittain Piirin, ohi.
”Talvisin hiihtäen ja potkurilla potkutellen – enkä muista koskaan pelänneeni.”
Mieluisia muistoja liittyy niin koulun yhteydessä olleeseen kirjastoon, jonka ahkera käyttäjä Männiköstä tuli kuin koulun kuoroon, jonka kanssa esiinnyttiin juhlissa.
”Lapselle juhlasali näyttäytyi todella isona tilana. Kun nyt aikuisena kävin siellä joogassa, kaikkien siellä syntyneiden tunnemuistojen lisäksi havaitsin, etteihän se iso ollutkaan.”
Elämänuran koulussa Männikkö koki nuorena omakseen, kun lukion opinto-ohjaajakin tuumi luokanopettajuuden sopivan ainakin harrastusten – pianonsoitto, tanssi ja partio – puolesta.
Opintoihin Oulun yliopistossa ja opettajuuteen yleensä saattoi käydä puhtaalta pöydältä.
”Minulla ei ollut ammattiin tarttumapintaa, sillä lähisuvussani ei ollut paljon opettajia.”
Niinpä hän saattoi lähestyä koulumaailmaa tehden opettajapersoonastaan omannäköisensä.
”Ensimmäisenä opetusvuotenani lupasin itselleni, että jos alkaa tuntua siltä kuin uravalinta alkaisi tuntua väärältä, saisin vaihtaa alaa.”
Kulttuurista pääomaa
Taide- ja taitoainepainotteisen luokanopettajan koulutuksen saanut Männikkö on työvuosien aikana syventänyt osaamistaan opiskelemalla muun muassa erityispedagogiikkaa, musiikki- ja tanssiterapiaa, viestintää ja kirjoittamista.
"Tanssi ja luova liike ovat olennainen osa minua", Merja Männikkö toteaa. Kuvassa nähtävä teos on osa Mari Keski-Korsun installaatiota Cryosopheric Steams Repository (2024)
Hän on ollut useita vuosia aktiivisesti mukana Esteetön ry:n toiminnassa ja painottaa kulttuurihyvinvoinnin ja yhdenvertaisuuden merkitystä myös kasvatustyössä.
”Yhdistystyö antoi minulle arvokasta, ihmisten keskuudesta kerättyä kokemuspääomaa, jota hyödynnän kaikessa opetus- ja kasvatustyössäni.”
Merja Männikkö on nyttemmin myös esikoiskirjailija. Luova tietokirja Maailman paras ope – Luovan ja herkän naisen työelämähavaintoja (Momentum Kirjat 2024) syntyi kahdesta syystä.
”Ensiksi halusin selvittää, minkä takia olen tehnyt tätä työtä. Toiseksi koin, että minulla on vieläkin jokin tehtävä koulumaailmassa. Itse olen työurani loppupuolella, mutta haluaisin rohkaista nuoria opettajia tekemään työtä omannäköisesti kuten itse olen tehnyt. Jos kokemuksistani on hyötyä jollekin, tehtäväni on täytetty.”
Männikkö onkin halunnut kirjansa tarjoavan enemmän kuin lukukokemuksen: hän toivoo sen olevan käsikirjan kaltainen.
Kehumisen kannustaminen
Männikön mielestä lasten parissa tehtävä työ on arvokasta tulevaisuustyötä.
”Lapset ovat aitoja, ja ovat yhdessäolon hetkissä läsnä. Me aikuiset olemme valitettavasti kadottamassa läsnäolontaitoamme tässä ajassa.”
Yksi tärkeimmistä asioista, jotka Männikkö toivoo oppilaittensa oppivan, on toisen arvostamisen osoittaminen kehumalla. Kehuun on myös uskallettava luottaa, hän toteaa.
”Miksi meidän kulttuurissamme edelleen ajatellaan, että kehujalla olisi aina jokin taka-ajatus?”
Männikkö pyrkii opettamaan luottamusta kehuun pitämällä sitä luonnollisena osana kouluarkea.
Hänen opettajuutensa lähtökohtana on, että luokka on yhteiskunnan pienin yksikkö. Tässä kohtaa peruskoulun itsekin käynyt Männikkö toteuttaa peruskoulun perusajatusta.
”Miten luokassa ollaan ja miten toiselle puhutaan, on opittava ensin, sitten on muun vuoro”, hän määrittelee.
”Hyvät vuorovaikutustaidot ja hyvät käytöstavat – niillä lapsi tai nuori pääsee jo pitkälle.”
Opetus- ja kasvatustyössä on kuitenkin rajansa, Männikkö tähdentää.
” Koulu voi ottaa kunkin oppilaan kasvatuspolusta vastuulleen vain tietyn osuuden. Kodin ja koulun kiinteä yhteistyö kantaa lasta.”
Koulun ja oman luokkayhteisön tehtävänä on tarjota lapselle vakautta. Opettaja varmentaa sen.
”Välitän työni kautta oppilailleni päivittäin, että välitän heistä.”