Lähtövalmennus antaa vinkkejä ja varmuutta opiskelijavaihtoon lähteville

Laanilan lukion opettaja Tiina Fredriksson toimi ensimmäisen lähtövalmennuksen kouluttajana.

Koulutus

Julkaistu: Kirjoittaja: Kristiina Kangas

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Monet koululaiset ja opiskelijat lähtevät tänäkin lukuvuotena vaihtoon eri pituisille opiskelujaksoille ulkomaille. Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut järjestää nyt valmennuksia vaihtoon lähteville, ja tulijoita on muualtakin Suomesta.

Tuleeko vaihdossa aina kulttuurishokki? Miten valmistaudun lähtemiseen? Miten koulua käydään muualla? Esimerkiksi tällaisia kysymyksiä pitkäkestoisiin liikkuvuuksiin lähtevillä nuorilla voi olla mielessään. Pitkäkestoisilla liikkuvuuksilla tarkoitetaan 1–12 kuukauden mittaisia opiskelujaksoja oppilaitoksessa ulkomailla. Liikkuvuuksia tuetaan Erasmus+ -ohjelman kautta.

Oulussa elokuun lopussa järjestetyssä lähtövalmennuksessa mietittiin nuorten kanssa yhdessä, miten parhaiten valmistautua lähtöön ja miten toimia ulkomailla. Valmennusta ohjasi Laanilan lukion opettaja Tiina Fredriksson, joka on ohjannut omien oppilaidensa vaihtoja. Mukana oli myös aiemmin vaihdossa olleita nuoria, joten esimerkit olivat elämänmakuisia.

Valmennuksen tarkoituksena on tutustua muihin samassa tilanteisiin oleviin nuoriin, jotta vertaistukea löytyy myöhemminkin. Valmennusmateriaaleista saa tukea myös kestävyyden huomioimiseen kansainvälisissä liikkuvuuksissa. Valmennus on päivän mittainen ja osallistujia on tullut muun muassa Helsingin ja Tampereen seuduilta sekä Pohjois-Pohjanmaalta.

Kombokuva, toisessa kaksi tyttöä ja toisessa poika, kaikilla samanlaiset harmaat hupparit.

Laanilan lukion nuoret Kiira Filppula, Iida Remahl ja Lauri Viirret osallistuivat lähtövalmennukseen osana liikkuvuuteen valmistautumista.

Mitä nuoret itse sanovat valmennuksesta jälkikäteen?

”Lähtövalmennuksen myötä tuntuu hieman valmiimmalta lähteä vaihtoon, kun on kuullut, millaista siellä on.”

”Jos on lähdössä Erasmus+ reissuun ensimmäistä kertaa, kannattaa käydä kuuntelemassa.”

”Sieltä saa ihan erilaista perspektiiviä vaihtoon lähtemisestä ja jos on jotain kysyttävää, niin saa kyllä hyviä vastauksia, kun on osaavat aikuiset puhumassa asiasta! Myös auttaa jännitykseen, joka vaihdosta aiheutuu.”

”Kannattaa osallistua, ja myös oli hauska tutustua Ouluun.”

Fakta

Lisää valmennuksia tulossa

  • Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuuripalvelut järjestää vuosina 2024–2027 Erasmus+ yleissivistävälle koulutukselle valmennuksia opiskelijoille, jotka ovat lähdössä yläkouluille ja lukioille tarkoitettuihin pitkäkestoisiin liikkuvuuksiin. Valmennukset ovat kansallisia, joten osallistujia voi tulla eri puolilta maata.
  • Ensimmäinen lähtövalmennus järjestettiin Oulussa 30. elokuuta 2024. Valmennuksia järjestetään jatkossa 3–4 vuodessa.
  • Valmennus on maksuton opiskelijalle. Opetushallitus toteutti tarjouskilpailun lähtövalmennusten järjestämisestä loppuvuodesta 2023 ja tulokset julkistettiin alkuvuodesta 2024.