Kulttuurit kohtaavat Oulun yliopiston kummiperheissä – ohjelman kautta on syntynyt elinikäisiä ystävyyksiä

Fumika Mochiyama viihtyy Moilasten perheen kanssa ja pitää myös heidän lapsistaan. Silja Moilanen näyttää Fumikalle ja äidilleen Sanni Moilaselle, miten hypätään lätäkön yli. Kuvat: Janne-Pekka Manninen

Koulutus

Julkaistu: Kirjoittaja: Janne-Pekka Manninen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun yliopiston kummiperheohjelma on jo lähes 30 vuoden ajan yhdistänyt kansainvälisiä opiskelijoita ja oululaisperheitä. Kummiperheenä oleminen on tapa tutustua uusiin ihmisiin ja kulttuureihin sekä auttaa maahan saapuvia opiskelijoita perehtymään suomalaiseen elämään. Haku kummiperheeksi on käynnissä 15. syyskuuta saakka.

Japanilainen Fumika Mochiyama tuli Ouluun vuoden 2023 syksyllä opiskelemaan kansainvälisessä Learning, Education and Technology -maisteriohjelmassa. Kotimaassaan Mochiyama on ollut alakoulun opettajana 11 vuoden ajan.

“Olen hyvin kiinnostunut koulutuksesta ja opettamisesta, ja Suomellahan on erinomainen maine koulutuksen saralla. Olin käynyt Helsingissä kertaalleen ystävieni kanssa ja pidin paljon Suomesta. Opintojeni lisäksi halusin myös kokea suomalaista kulttuuria ja oppia vähän kieltäkin”, Mochiyama sanoo.

Puolilähikuva japanilaisesta naisesta stadionin katsomossa.

Japanilainen Fumika Mochiyama opiskelee Oulussa kahden vuoden mittaisessa maisteriohjelmassa. “Kummiperheohjelman kautta pääsen paremmin sisään suomalaiseen yhteiskuntaan”, Mochiyama sanoo.

Mochiyama kuuli kummiperheohjelmasta, kun hän oli ehtinyt olla Oulussa parin kuukauden ajan. Perheet ja opiskelijat voivat hakea mukaan ohjelmaan, jonka tarkoituksena on antaa molemmille osapuolille uusia myönteisiä kokemuksia ja rohkaista pienimuotoiseen kulttuurivaihtoon.

Käytännössä opiskelijat ja perheet voivat tehdä yhdessä mitä haluavat ja mikä on luontevaa. Monet tekevät ruokaa yhdessä, käyvät hiihtämässä, kävelyttävät perheen koiraa tai muuten vain viettävät aikaa keskenään.

Mochiyama päätti hakea mukaan ohjelmaan ja hän tapasi sen kautta oululaisen Moilasten perheen, jonka kanssa hän ystävystyi nopeasti.

“Heistä oli minulle paljon apua käytännön asioiden hoitamisessa niin kuin vaikka kaupassa käymisessä. Olemme viettäneet varsin paljon aikaa yhdessä, ja minusta se on aina mukavaa ja rentoa”, Mochiyama sanoo.

Toisen sukupolven kummiperhe

Sanni ja Janne Moilasen perheeseen kuuluu kaksi lasta, Juuso ja Silja. He ovat jo kummiperheohjelman veteraaneja, varsinkin Sanni, jonka vanhemmat olivat kummiperheenä 1990-luvulla, kun hän itse oli nuori. Sanni Moilanen on jo toisen sukupolven kummi.

“Meillä oli silloin tosi mukavia kokemuksia kummiperheenä olemisesta, ja halusin jatkaa sitä myös oman perheeni kanssa, sitten kun sen aika tuli. Meillä oli ensimmäinen kummiopiskelija silloin, kun Juuso oli vasta vauva, reilu 10 vuotta sitten. Koronan vuoksi ohjelma keskeytettiin muutamaksi vuodeksi, mutta Fumika on nyt meidän neljäs kummiopiskelijamme”, Sanni Moilanen sanoo.

Kolme aikuista ja kaksi lasta kävelee uimahallin pihalla.

Janne, Silja, Sanni ja Juuso Moilanen kummiopiskelija Fumika Mochiyaman kanssa Raatin urheilukeskuksessa. Moilaset ja Mochiyama käyvät usein yhdessä uimassa Oulun uimahalleissa.

Moilaset näkevät Mochiyamaa kerran tai pari kuukaudessa ja tekevät yhdessä normaaliin perhearkeen kuuluvia juttuja. He näkevät viikonloppuisin, tekevät yhdessä lohikeittoa tai vaikkapa kasvistempuraa, käyvät uimassa tai ostoksilla. Molemmat osapuolet ovat kiinnostuneita toistensa kulttuureista, mikä yhdistää heitä.

Moilaset painottavat, että kummiperheohjelmasta voi tehdä omannäköisensä. Ei tarvitse ajatella, että opiskelijaa täytyisi jotenkin viihdyttää.

“Viimeksi, kun Fumika oli meillä, hän otti niin rennosti, että nukkui riippumatossa. Ei todellakaan tarvitse ottaa paineita minkään erityisen ohjelman järjestämisestä”, Sanni Moilanen nauraa.

Opiskelija tarvitsee todennäköisesti apua tavallisten arkipäivän juttujen kanssa, vaikka että mistä löytyisi sopivat talvikengät.
Janne Moilanen

Janne Moilasen mukaan homma toimii, kun jokainen uskaltaa olla olla oma itsensä.

“Neuvoisin perheitä tulemaan mukaan avoimin mielin ja kuuntelemaan opiskelijaa. Opiskelija tarvitsee todennäköisesti apua tavallisten arkipäivän juttujen kanssa, vaikka että mistä löytyisi sopivat talvikengät. Eikä tässä tarvitse olla tiukkaa aikatauluakaan. Jos kaikki ovat vapaana, niin voidaan nähdä viikonloppuna, ja jos eivät, niin nähdään sitten myöhemmin”, Janne Moilanen sanoo.

Kummiperheohjelma vaatii kuitenkin tiettyä sitoutumista ja aktiivisuutta sekä perheeltä että opiskelijalta, jotta kokemuksesta saa kaiken irti. Joskus ihmisten kemiat eivät vain kohtaa tai sitten jommankumman elämässä tapahtuu jotain, mikä vaikuttaa yhteiseen ajanviettoon. Asiat ovat sujuneet kuitenkin yleensä ottaen hyvin Moilasten usean kummiperhekokemuksen aikana.

Suomalaista elämää

Moilasilla on kaksi toivomusta kummiopiskelijalle. Ensiksikin opiskelija saisi puhua englantia, jotta Moilasten lapset saavat harjoitella kieltä ja toisekseen opiskelijan tulisi pitää lapsista.

“Se on selkeästi plussaa”, Janne Moilanen nauraa.

Moilasten mielestä on tärkeä näyttää lapsille mitä hyötyä on osata muita kieliä ja miten tullaan toimeen ihmisten kanssa, jotka tulevat eri puolilta maailmaa. Juuso ja Silja Moilanen pitävät Mochiyamasta ja tykkäävät käydä hänen kanssaan esimerkiksi uimassa.

Mochiyama pääsi myös käymään Moilasten lasten koulussa tutustumassa suomalaiseen kouluun, mikä kiinnostaa häntä ammattinsa ja opiskelunsa puolesta. Mochiyamalle kummiperheohjelman paras anti on kuitenkin Moilasten kanssa vietetty aika.

Japanilainen nainen istuu urheilukentän katsomossa.

Japanilainen Fumika Mochiyama on käynyt kummiperheensä kanssa muun muassa uimassa Raatissa ja muissa Oulun uimahalleissa. Mochiyaman mielestä kummiperheen kanssa vietetty aika tasapainottaa opiskelukiireitä.

“He ovat ihana perhe ja minulla on aina rentoa ja hauskaa heidän kanssaan. Opiskelu on välillä aika kiireistä ja on tosi mukavaa, jos Sanni tekstaa ja kysyy mitä kuuluu tai jakaa jonkun vitsikkään videon. Minulla on heidän kauttaan aito yhteys suomalaiseen yhteiskuntaankin. Näen, miten Suomessa tehdään töitä ja vietetään perhe-elämää. Onneksi olen saanut tämän kokemuksen, ja tiedän, että monet kansainväliset opiskelijaystäväni haluaisivat saman kokemuksen”, Mochiyama sanoo.

Minulla on heidän kauttaan aito yhteys suomalaiseen yhteiskuntaankin. Näen, miten Suomessa tehdään töitä ja vietetään perhe-elämää.
Fumika Mochiyama

Kummiperheohjelmassa on ollut monia oululaisperheitä, mutta aina niitä voisi olla enemmän. Ouluun tulevat kansainväliset opiskelijat ovat pääsääntöisesti kiinnostuneita Suomesta ja haluavat tutustua paikalliseen kulttuuriin eivätkä pelkästään olla omassa opiskelijakuplassaan.

Mochiyaman mukaan monella on aito halu saada suomalaisia ystäviä. Kummiperheohjelman kautta on myös syntynyt elinikäisiä ystäviä. Jotkut ohjelman alussa, 1990-luvulla tavanneet ovat yhä ystäviä vuosikymmenten jälkeen. He ovat kasvaneet yhdessä, olleet työelämässä, perustaneet omia perheitään ja myös vanhentuneet yhdessä. Aina kummiperheohjelmassa ei synny näin pitkiä ystävyyksiä, mutta silloin tällöin sitä tapahtuu.

Fakta

Haku käynnissä 15. syyskuuta saakka

  • Oulun yliopiston kummiperhe-ohjelman tavoitteena on edistää kulttuurienvälistä vaihtoa sekä tukea paikallisten asukkaiden ja kansainvälisten opiskelijoiden ystävyyssuhteiden syntymistä.
  • Kummiperhe-ohjelmaan voi hakea mukaan kuka vain Oulun alueella asuva perhemuodosta riippumatta. Tärkeintä on kiinnostus kulttuuriväliseen kanssakäymiseen sekä sitoutuminen oman opiskelijan tapaamiseen ja yhteisen ajan viettämiseen. Lisäksi Kummiperheenä toimivalta tai ainakin yhdeltä perheen jäseneltä odotetaan vähintään auttavaa vieraan kielen taitoa (esimerkiksi englanti).
  • Ohjelma pyörii aina lukuvuoden kerrallaan syyskuun lopusta toukokuuhun. Perheet ja opiskelijat yhdistetään hakemusten perusteella.
  • Kummiperheeksi voi hakea täyttämällä hakemuksen Oulun yliopiston verkkosivuilla www.oulu.fi/fi/kummiperhe-ohjelma. Hakuaika Kummiperheohjelmaan päättyy 15. syyskuuta 2024.