150-vuotisjuhlia viettäneen Oulun Lyseon rehtori sai käädyt

Lyseon senioreiden puheenjohtaja Jyrki Ristiluoma (vas.) kertoi juhlavieraille käätyjen tarinan. Käädyt vastaanottivat rehtori Mika Aalto ja lukiojohtaja Pekka Fredriksson, joka piti kaupungin puolesta pienen kiitospuheen. Kuvat: Satu Fränti

Koulutus

Julkaistu: Kirjoittaja: Satu Fränti

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun Lyseossa vietettiin torstaina 150-vuotisjuhlia. Lyseon perinteitä vaaliva senioriyhdistys luovutti Oulun kaupungille ja Lyseolle rehtorin käädyt, joita käytetään juhlallisissa tilaisuuksissa.

Juhlatilaisuus alkoi Lyseon opiskelijoiden historiallisella teatteriesityksellä Lyseon juhlasalissa. Esitystä on ollut tekemässä iso joukko lyseolaisia, ja sen rakentumista ovat ohjanneet musiikinopettaja Satu Korpi, äidinkielenopettaja Sanja Laaninen ja kuvataideopettaja Juulia Kinnunen.

Juhla jatkui koulun ruokalassa, ja mukana oli entisiä opettajia ja opiskelijoita monelta vuosikymmeneltä. Vanhimmat vieraat ovat kirjoittaneet Lyseosta 1950-luvulla. Mukana juhlinnassa olivat myös lukion entiset rehtorit Matti Rossi, Pekka Sallinen ja Teuvo Laurinolli.

Mies puvussa, käädyt kaulassa.

"Tuntuu kuin olisi tullut pari senttiä pituutta lisää ja jalat ovat jopa hieman irti maasta", kuvaili Lyseon rehtori Mika Aalto ensitunnelmiaan käädyt kaulassa.

Juhlien kohokohta oli Oulun Lyseon senioriyhdistyksen hankkimien Rehtorin käätyjen luovuttaminen Oulun kaupungille ja Lyseolle. Käätyjä on tarkoitus käyttää juhlallisissa tilaisuuksissa, kuten lakkiaisissa.

Käädyissä on oma nimilaattansa kaikille Lyseon edellisille ja nykyiselle rehtorille. Tyhjiä laattoja on vielä seuraaville kymmenelle rehtorille.

Käätyjen materiaalina on Outokummun teräs ja messinki. Käädyt maksoivat 10 000 euroa, ja rahat kerättiin varainkeräyksellä. Käädyt on suunnitellut teollinen muotoilija Antero Lepojärvi ja valmistanut Jyri Ainasoja.

Lyseon perinteitä vaalitaan

Oulun Lyseon Seniorit on perustettu vuonna 1983. Toiminta-ajatuksena on vaalia Lyseon perinteitä sekä pitää yllä yhteyksiä kouluun, sen opettajiin ja oppilaisiin. Seniorien puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2009 alkaen varatuomari Jyrki Ristiluoma.

Lyseon Senioriyhdistys on ollut kehittämässä koulun oppilaiden stipendikäytäntöä. Seniorien vanhempi stipendi on nimeltään Kunnon lyseolaisen stipendi, ja se jaetaan vuosittain kevätjuhlassa reilua koulutoveruutta edistäneelle lyseolaiselle.

Juhlarahaston stipendi perustettiin yhdessä Lyseon vanhempainyhdistyksen kanssa, kun koulu täytti 135 vuotta. Stipendirahastosta myönnetään stipendejä hyvän koulumenestyksen ja eräiden muiden kriteerien perusteella.

Neljä Lyseon opettaja- ja oppilasmatrikkelia on julkaistu vuosina 1924, 1933, 1974 ja viimeisin 2011. Niissä on kuvattu myös Lyseon vaiheita ja historiaa. Perinteiden vaalimisessa on syntynyt Lyseon lippu ja logo Lux Borealis, samoin Matti Heikkisen suunnittelemat kaksi marmoritaulua, joihin on kirjattu lyseolaisten Mannerheim-ristin ritareiden sekä jääkäreiden nimet.

Seniorien aloitteesta on maalautettu myös koulun rehtorien Matti A. Rossin, Martti Ursinin, Pekka Sallisen, Teuvo Laurinollin  ja Mika Aallon muotokuvat.