Yli-Iissä paikallinen puuhake lämmittää isoja kiinteistöjä

Lämmitykseen käytettävä puuhake tulee läheltä Yli-Iin metsistä. Mikko Mäkelä kertoo, että täysi varasto riittää noin kahden kuukauden tarpeisiin. Kuvat: Pirkko Vääräniemi.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Annu Maarit Höttönen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Yli-Iin koulun takana nököttää punainen puurakennus, joka kätkee sisäänsä ison kasan puuhaketta. Hallin puolelle mahtuu 400 kuutiota haketta, joka poltetaan rakennuksen toisessa päässä olevassa hakekattilassa.

Puuhakkeella on lämmitetty Yli-Iissä koulua, sen liikuntahallia sekä entisiä opettajien asuinrivitaloja vuodesta 2004 lähtien. ”Öljyä meni aikoinaan koulun lämmitykseen 150 000 litraa vuodessa”, Mikko Mäkelä Yli-Iin metsänhoitoyhdistyksestä kertoo.

Yli-Iin koulu on yksi lämmitettävistä kiinteistöistä. Aiemmin koulun lämmitykseen kului öljyä jopa 150 000 litraa vuodessa.

Paikallinen puu hyötykäyttöön

Puuhake tulee Yli-Iin metsänhoitoyhdistyksen alueelta, ja lämmityslaitoksen tuotannosta vastaa metsänomistajien omistama Yli-Iin Lämpö Oy. ”Tavoitteena on ollut saada pienilämmitteiselle puulle käyttöä ja saada sitä paikallisesti poltettua”, Mikko Mäkelä selittää.

Lämpöputkea laajennettiin tänä vuonna 700 metrin päähän. Hakelämmityksen piiriin tulivat myös päiväkoti Muurahainen, Yli-Iin kirjasto sekä Sivakan rivitalot, jotka ovat kaikki aikaisemmin olleet öljylämmitteisiä. Täydellä hakevarastolla lämmittää verkossa olevia rakennuksia noin kahden kuukauden ajan.

”Oulun kaupungilla on tavoitteena luopua öljylämmityksistä omissa kiinteistöissä vuoden 2025 loppuun. Paikallinen haketuotanto on meille hyvä vaihtoehto tuottaa puhtaampaa lämpöä”, kertoo energia-asiantuntija Johanna Mäkelä Oulun kaupungilta.

Metsänhoidosta liiketoimintaa

Yli-Iin Lämpö Oy on paikallisten metsänomistajien yritys, johon kutsuttiin perustamisvaiheessa kaikkia halukkaita paikallisia metsänomistajia mukana yleisillä lehti-ilmoituksilla. Toiminta on alkanut vuonna 2004.

”Tällä hetkellä mukana on kuusi metsänomistajaa ja Yli-Iin metsänhoitoyhdistys. Tästä on tullut ajan myötä ihan kannattavaa liiketoimintaa, ei vain metsienhoitoa ja risunpolttoa”, Mikko Mäkelä kertoo. Potentiaalia laajentamiseenkin olisi hakkeen puolesta, sillä vuosittain kerätystä 10-15 000 energiapuukuutiosta tämänhetkinen lämpöverkosto kuluttaa 2000-3000 kuutiota.

Motivan järjestämää kansallista energiansäästöviikkoa vietetään 5.–11.10.2020.

Energiansäästöviikko nostaa puheenaiheeksi suomalaisten energiankäytön ja lukuisat keinot tehostaa energiankulutusta sekä saavuttaa säästöjä niin työpaikoilla, kouluissa, liikenteessä kuin kotonakin.

Energiaa järkevästi käyttämällä hillitään ilmastonmuutosta ja vähennetään muita ympäristövaikutuksia.