Warjakkalaiset näyttävät mallia muille: kylä pysyy elinvoimaisena, kun kyläläiset ovat aktiivisia ja aikaansaavia

Varjakan kylätalo on täynnä elämää torstain kääntyessä iltaa kohti. Mirja Vaheran ja Eira Salorannan vetämä lasten kokkikerho on lopettelemassa tältä päivältä, ja pöydän ääressä odottelee lähes koko Warjakkalaiset ry:n hallitus: puheenjohtaja Kirsi Helanen, varapuheenjohtaja Tanja Råman, sihteeri Kristiina Valtanen, tiedottaja Jenni Vuorjoki sekä jäsenistä Tanja Sova-Kurtti ja kokkikurssiltaan vapautuneet Vahera ja Saloranta.

Innoittajana vierailuumme on viimeviikkoinen uutinen: Varjakka valittiin maakunnallisilla kyläjuhlilla Pohjois-Pohjanmaan Vuoden kyläksi. Lisäksi varjakkalainen Tapio Moilanen sai Suomen Kylien myöntämän hopeisen ansiomerkin erityisen ansiokkaasta toiminnasta kylän hyväksi. Vuonna 2023 Varjakka on Pohjois-Pohjanmaan ehdokas valtakunnalliseksi vuoden kyläksi.

Palkintoperustelujen mukaan Warjakkalaiset ry on ”määrätietoisesti, suunnitelmallisesti ja alueen historiallista kulttuuriperintöä kunnioittaen kehittänyt kylän toimintaa”.

Hallituksen jäsenet kertovat samoista asioista kuin palkintoperusteissa mainitaan. Toiminta on aktiivista ja monipuolista, erilaisia kerhoja ja tapahtumia on jatkuvasti. Yhteistyö paikallisten yritysten ja yhdistysten kanssa on tiivistä. Tiedottamista ei ole unohdettu. Lapset ja nuoret on otettu huomioon.

Pöytäseuruetta katsoessa ei malta olla kysymättä, onko naisvaltaisuus warjakkalaisten menestyksen salaisuus. Hallituksessa on tätä nykyä vain yksi miesjäsen, ja hänkään ei ole nyt paikalla.

”On, ehottomasti”, kiirehtii Vahera vakuuttamaan. Muut hieman toppuuttelevat, mutta jotain perää tässä voi olla.

Warjakkalainen identiteetti

Tanja Råman nostaa esiin keskeisen asian. Warjakkalaiset tekevät kovasti töitä oman ja yhteisen identiteetin eteen.

Varjakan identiteettiä on ulkopuolisen hieman vaikea nopeasti hahmottaa. Sen mittaamattoman arvokas historiallinen kivijalka on vuosina 1900–1929 toiminut Varjakan saha, lähihistoriaa elämä osana Oulunsalon kuntaa, nykyisyys taas osana Oulua Salonpään kaupunginosassa, Oulunsalon suuralueella.

Varjakkalaisten puheissa vilisee vielä useita eri kyläkulmia: Ervastinkylä, Pajuniemi, Salonpää, Niemenväli, tietysti Varjakansaarikin. Kaikkiaan kyläyhdistyksen toiminta-alueella on noin 400 taloutta ja suunnilleen saman verran vapaa-ajan kiinteistöjä.

Lisäksi potentiaalista sekaannusta syntyy, kun Lumijoellakin on Varjakka.

Siksi varjakkalaiset haluaisivat olla nimenomaan warjakkalaisia tupla-w:llä. Kyläyhdistys on jo muuttanut nimensä Ervastinkylän kyläyhdistyksestä Warjakkalaiset ry:ksi ja moni muukin paikallinen toimija käyttää w-alkuista muotoa nimessään, mutta kaupungin nimistötoimikunnassa ei ole ainakaan vielä lämmetty virallisemmalle nimenmuutokselle.

Nimeä tärkeämpää on kuitenkin se, että kaikki kyläläiset kokisivat olevansa osa omaa yhteisöä. Siinä on selvästi onnistuttukin.

Esimerkiksi Kirsi Helanen ja Eira Saloranta kertovat asuneensa Varjakassa 1970-luvun loppupuolelta saakka, mutta Jenni Vuorjoki on perheineen muuttanut Oulusta Varjakkaan vasta hiljattain.

”Meidät on otettu todella lämpimästi vastaan kylällä”, Vuorjoki kehuu. Hän sanoo, että upouusi Salonpään koulu ja päiväkoti helpotti muuttopäätöstä. Kyläyhdistyksen aktiivit olivat isossa roolissa siinä, että oma koulu saatiin säilytettyä kylällä.

Kauppaa kaivattaisiin

Toki Varjakasta löytyy myös huonoja puolia. Kylällä on esimerkiksi majoitus- ja ravintolatoimintaa, mutta ei omaa kauppaa, mikä nimetään yksituumaisesti ensimmäiseksi puutteeksi. Lähin kauppa on Niemenrannassa monen kilometrin päässä. Onnikat eivät kovin usein kulje, joten ilman omaa autoa elävien, esimerkiksi vanhusten, voi olla vaikea pärjätä täällä.

Toinen huoli on ollut harrastusmahdollisuuksista, etenkin lasten ja nuorten osalta. Vasta valmistunut Salonpään koulu on tuonut nyt siihen parannusta. Pihalla on komea tekonurmikenttä (ja talvella kaukalo) sekä skeittipaikka, joka käy yhdestä esimerkistä siitä, mitä kyläyhdistys on saanut aikaan: rahoitus hoidettiin pienkeräyksellä kyläläisten ja paikallisten yritysten lahjoituksilla.

”Oma kylä on järjestänyt, vaikka muualta rahoitusta ei saatu. Täällä on aktiivisia ja innokkaita ihmisiä, jotka haluavat itse alkaa hoitaa asioita ja osallistua”, Vuorjoki sanoo.

”Kun koulu valmistui, me halusimme tehdä siitä koko kylän yhteisen pihan, mihin kaikki voivat kokoontua viettämään aikaa”, hän lisää.

Helanen huomauttaa, että kyläyhdistys on oppinut myös järkeistämään omaa toimintaansa. Avustuksia osataan hakea oikeista paikoista, ja suunnitelmat kirjataan järjestelmällisesti talteen.

Kylää ei saa pitää pimennossa

Kaupungin päättäjille warjakkalaisilla on muutamia terveisiä.

Kyläyhteisön tulevaisuuden suunnittelua helpottaa, jos päätökset eivät tule kyläläisille puun takaa. Råman huomauttaa, että kyläyhdistys on hyvä kaveri kaupungillekin, jos siitä kuunnellaan, ja warjakkalaiset toivottavatkin päätöksentekijät tervetulleiksi tutustumaan kylään. Henkinen etäisyys kaupungin keskustaan saattaa kyläläisten näkökulmasta tuntua joskus pitemmältä kuin konkreettinen näköetäisyys Varjakan satamasta.

Varjakansaari ja vanha sahamiljöö on kulttuurihistoriallisesti ainutlaatuinen paikka, jota voisi kyläläisten mielestä hyödyntää hyvin myös Oulun kulttuuripääkaupunkivuoden Oulu2026-hankkeissa. Warjakkalaisia kuitenkin huolestuttaa ennen muuta tietty epätietoisuus saaren tulevaisuudesta.

Oulun kaupungin yhdyskuntalautakunta hyväksyi tammikuussa 2021 Varjakan kehittämissuunnitelman, jonka mukaan aluetta kehitetään pienimuotoisia palveluita tarjoavana lähivirkistyskohteena, ei merkittävänä matkailukeskittymänä. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat rakennukset huutokaupattiin äskettäin, ja seuraavaksi kaupunki käy ostajien kanssa läpi näiden käyttötarkoitussuunnitelmat muun muassa rakennusvalvonnan näkökulmasta. Vasta sen jälkeen tehdään lopulliset myyntipäätökset.

”Meidän yhteinen, suuri halumme on se, että saari voidaan pitää kaikille avoimena ulkoilu- ja virkistyspaikkana”, Helanen painottaa kyläyhdistyksen näkökulmaa.

Puutöitä äijäkerhossa

Ei warjakkalaisten toimeliaisuus pelkästään naisten harteilla ole. Salonpään koululla kokoontuu torstai-iltana ensimmäistä kertaa ”äijien puutyökerho”, jota vetää Janne Sova-Kurtti. Ensimmäiselle illalle on ilmoittautunut kymmenkunta kyläläistä, isiä ja poikia.

Koulun teknisen työn tilat ovat niin uutuuttaan kiiltäviä, että ensimmäinen ilta menee pitkälti työkoneisiin tutustuessa. Osa niistä ei ole vielä käyttövalmiitakaan.

Tuomas Lipposella on kuitenkin jo määrätietoinen projekti käynnissä. Hän on tuonut kerhoon tammisen keittiön kaapin oven, josta aikoo poistaa vanhaa, kellastunutta lakkaa. Astianpesukoneen tieltä ylimääräiseksi jäänyt ovi on testikappale: Lipposen haaveena on ehostaa vanhaa kunnioittaen koko kaapisto.

Lipponen kertoo muuttaneensa perheineen Varjakkaan ”Oulun Manhattanilta” eli Toivoniemestä vuonna 2015. Kun perhe alkoi kasvaa, kaivattiin lisää tilaa. Sopiva paikka löytyi Pajuniemestä.

”Hyvin on viihdytty. Täällähän saa olla kuin maalla, mutta kaupunkiin ei ole kuitenkaan kuin puoli tuntia matkaa. Meillä on lähimmät naapurit 150 metrin päässä. Minun mielestäni omakotitaloasumisen pitäisikin olla just semmoista, että naapuria ei pysty kättelemään keittiön ikkunasta”, Lipponen sanoo hymyillen.

Samalla Varjakan yhteisöllisyys ja aktiivisuus viehättää.

”Näidenkin koneiden käyttöaste jäisi tosi pieneksi, jos ei tällaisia kerhoja olisi. On mahtavaa, kun tämmöisiä tiloja voi hyödyntää. Tätäkin hommaa työstää mielellään paikassa, jossa on hyvä ilmavaihto ja hyvä työturvallisuus”, Lipponen tuumaa lakanpoistoon ryhtyessään.

Warjakkalaiset juhlivat Vuoden kylän titteliä Warjakka Puutarhan sadonkorjuujuhlassa su 11.9. klo 12–14. Esiintymässä on laulaja ja lauluntekijä Jukka Takalo ja rapsuteltavana Hali-Bernit. Ohjelmassa myös askartelua, Warjakka AR-virtuaaligalleriakierros sekä hernekeittoa ja lättyjä.