Vihreiden viestissä on viilaamista, sanoo Jenni Pitko: ”Jatkossa voisi puhua myönteisemmin elinkeinoelämästä”

Harmaa taivas ja kylmänkostea ilma enteilevät syyssadetta, kun ensimmäisen kauden kansanedustaja, vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jenni Pitko karauttaa Oulun rautatieasemalle pyörällään. Hän kiinnittää sen tiiviisti telineeseen ennen kuin asettuu kuvattavaksi. Suomen pyöräilypääkaupungissa pyörien varastaminen on arkipäivää.

Oulun rautatieasema on Pitkolle merkittävä paikka etenkin kahdesta syystä. Ensinnäkin hän kulkee lähes junalla viikoittain työmatkojaan Oulun ja Helsingin väliä. 

Toiseksi rautatieasemaan kilpistyy yksi Pitkon suurimpia huolenaiheita eli kysymys siitä, miten Oulu ja ylipäätään Pohjois-Suomi säilyy kestävällä tavalla saavutettavana tulevaisuudessakin.

Vastaus on Pitkon mukaan raideliikenne.

”Lentoliikennettä voidaan varmasti tulevaisuudessa sähköistää jonkin verran, mutta toistaiseksi raideliikenne on ainoa ilmastokestävä tapa tulla kauempaa tänne pohjoiseen”, hän sanoo kahvikupin äärellä.

Tällä hetkellä juna Helsingistä Ouluun kestää nopeimmillaan vajaat kuusi tuntia. Reitin varrelta puuttuu kaksoisraide kahdesta kohtaa: väleiltä Lapua–Kokkola ja Ylivieska–Oulu. Niiden rakentaminen yhdessä Tampere–Helsinki-välin nopeuttamisen kanssa voisi nipistää matka-ajan arviolta jopa alle neljään tuntiin. 

Se olisi Pitkon mielestä koko Pohjois-Suomen tulevaisuuden kannalta aivan ratkaisevaa.

”Nuorten toiveisiin tulevaisuudesta liittyy olennaisesti ilmastokestävästi eläminen. Nyt vaarana on, että Pohjois-Suomi jää liian kaukaiseksi paikaksi nuorille, jotka haluavat matkustaa ja myös osallistua liike-elämään kestävästi.”

Liikenneväylät ohjaavat ihmisten sijoittumista, joten kysymys on Oulun ja pohjoisen vetovoimasta, Pitko sanoo. Suurten kaupunkien vertailussa Oulu häviää jo nyt kuntien välisessä nettomuutossa erityisesti 25–35-vuotiaiden ikäluokissa. 

”Liikkumisen mahdollisuudet ovat olennainen osa vetovoimaa, sillä ihmisten elinpiirit ovat laajoja. Me tarvitaan nuoria osaajia, mutta tällä hetkellä Oulun asukasluvun kasvu on syntyvyyden ja maahanmuuton varassa. Onneksi meillä on edes ne, mutta tulevaisuuden kannalta se ei riitä.”

Koronakriisin myötä monipaikkainen asuminen on lisääntynyt, mutta Pitko uskoo myös ylipäätään pohjoisen kiinnostavan asuinpaikkana.

”Maailma muuttuu koko ajan hektisemmäksi. Täällä elämä on rauhallisempaa ja luonto on lähellä. Itsellekin Helsingistä Ouluun tulo tuntuu aina siltä kuin tulisi mummolaan, ja se on ihanaa.”

Raiteilla on iso merkitys myös teollisuuden kilpailukyvyn kannalta. Lisäksi teollisuuden ilmastopäästöjä voidaan leikata siirtämällä raskasta liikennettä raiteille.

Hallitus antoikin jo edellisessä lisätalousarviossaan tarveselvitysrahan Tampere–Oulu-välille. 

”Siitä on kuitenkin pitkä matka vielä siihen, että kaksoisraiteiden rakentaminen alkaisi.” 

Raideliikenne liittyy myös Aalto-yliopiston ja VTT:n viime viikolla uutisoituun arvioon, jonka mukaan Suomen liikennepäästöjen vähennystavoitteesta uupuu vielä 13 prosenttia, eivätkä keinot sen saavuttamiseen ole helpot. Tavoite on puolittaa liikenteen kasvihuonekaasupäästöt vuoteen 2030 mennessä.

“Kuten selvityskin sanoi, ei ole vain yhtä keinoa saavuttaa tavoite. Liikenteen verotuksen nostaminen on yksi keino, jota ei voi pyyhkiä pöydältä. Korostan kuitenkin, että se täytyy tehdä tavalla, joka on reilu niille, joille autoilu on käytännössä ainoa tapa liikkua.”

Esimerkiksi suurten kaupunkien ruuhkamaksut olisivat Pitkon mielestä oikeudenmukainen keino.

“Siellä missä on joukkoliikennettä tarjolla, autoilu voisi maksaa enemmän ja sitä kautta kannustaa joukkoliikenteen käyttöön. Lisäksi tarvitaan uuteen, kestävään kulkutapaan kannustavan infrastruktuurin rakentamista, kuten pyöräteitä ja kenties kaupungin sisäisiä ratahankkeita, sekä autokannan uusimista vähäpäästöiseksi.”

”Poliitikot ovat tavallisia hassuttelijoita”

Jenni Pitko on ensimmäisen kauden kansanedustaja ja tuore kasvo Suomen poliittisella kentällä. Hän nousi vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi kesäkuussa Emma Karin vaihdettua varapuheenjohtajaksi äitiyslomansa takia. 

Kemistä kotoisin oleva Pitko on ammatiltaan arkkitehti. Suvusta ei löydy muita poliitikkoja kuin isoisä, joka toimi aikoinaan kokoomuksen kunnallisvaltuutettuna Kuusamossa. 

”Monet eivät tunne ketään, joka olisi mukana politiikassa, ja siksi saattaa olla vaikea nähdä itseä siellä. Minä onneksi olin nähnyt ukin ja tiesin, että politiikassa olevat ihmiset ovat ihan tavallisia hassuttelijoita eivätkä mitään yli-ihmisiä.”

Pitko laskee ensimmäisestä poliittisesta teostaan kuluneen kymmenisen vuotta. Hän oli tuolloin Oulun yliopiston arkkitehtikillan puheenjohtaja ja näki vuoden 2005 yliopistouudistuksen aiheuttaman kuormituksen opiskelijoissa. Pitko teetti hyvinvointikyselyn ja vaati sen tulosten perusteella opiskelijoille parempaa opiskeluympäristöä.

”Sitten päädyin sitoutumattomana ylioppilaskunnan hallitukseen ja myöhemmin yliopiston hallitukseenkin. Olen aina nähnyt pinnan alla kuplivia epäkohtia. Lapsena minua kutsuttiin leikillään perheen pomoksi”, Pitko kertoo huvittuneena.

Oulu on perinteisesti keskustan valta-aluetta. Tälläkin hetkellä Oulun kolme suurinta puoluetta ovat keskusta, kokoomus ja vasemmisto, siinä missä kaikissa muissa isoissa kaupungeissa ne ovat kokoomus, vihreät ja SDP.

Pitkon synnyinkaupunki Kemi taas on maan punaisimpia kaupunkeja. Tällä hetkellä suurin valtuustoryhmä on vasemmistolla ja toisena demareilla. Vihreillä on Kemin valtuustossa yksi edustaja.

Miksi Pitkosta tuli vihreä?

”Kaikki lähti ympäristöasioihin ja ilmastonmuutokseen heräämisestä. Toisaalta yliopistolla vihreä ajattelu oli valtavirtaa, joten se ei tuntunut mitenkään rohkealta ratkaisulta, vaikka se oli sitä monen silmissä.” 

Arkkitehtina hän oli suuntautunut yhdyskuntasuunnitteluun, jossa häntä kiinnosti ympäristövaikutusten yhteensovittaminen sosiaalisten ja taloudellisten vaikutusten kanssa.

”Jo opiskelijana alkoi tuntua, että Oulussa painotettiin kaupunkisuunnittelussa muita asioita kuin ympäristöä ja sosiaalisia näkökulmia. Sekin kannusti lähtemään mukaan politiikkaan.”

Pohjoissuomalaisilla traumoja luonnonsuojelusta

Pitko myöntää, että hän oli itsekin yllättynyt kun tajusi, miten vähän pohjoisessa on vihreitä ja millainen suhtautuminen puolueeseen oli vuonna 2011, kun hän osallistui ensimmäisiin vaaleihinsa.

”Vaalikentillä saatettiin tulla huutamaan päin naamaa, että ‘terroristi’! Pohjoissuomalaisilla on traumoja luonnonsuojelusta.”

Pitko viittaa siihen, kuinka monille mielikuva luonnonsuojelijasta on kaikkeen ”ei” sanova, itsensä puuhun tai kaivinkoneeseen kahlitseva aktivisti, kuten vaikka Kessin ”metsäsodassa” Inarissa aikoinaan. 

”En rehellisesti sanoen ymmärtänyt, mistä vihamielisyys johtui. Itse ajattelen, että haluan vihreisiin juuri siksi, että olen pohjoissuomalainen ja vietän paljon aikaa luonnossa. Olen nähnyt, kuinka lintujen määrä vähenee ja metsät muuttuvat, siksi luontoa pitää nousta puolustamaan.”

Tätä nykyä Oulun kaupunginvaltuustossa vihreillä on kuitenkin kymmenen valtuutettua, ja se on valtuuston neljänneksi suurin ryhmä. Enää Pitkolle ei karjuta.

”Ylipäätään ilmapiiri on muuttunut myönteisemmäksi ympäristöasioiden suhteen. Vihreillä on tutkitusti myös eniten kannatuspotentiaalia.”

Entä ymmärtävätko Etelä-Suomen vihreät aina Pohjois-Suomen vihreiden toisenlaisia olosuhteita? Etelässä puolue on suurempi ja politiikan kärjetkin erilaisia.

“Kyllä ymmärtävät ja koen, että juuri sen takia kunnioitetaan ja kuunnellaan, koska tiedetään, millaista tuulimyllyjen vastaan taistelua työ välillä on täällä pohjoisessa. Moni ympäristöasia, kuten vanhojen metsien puolustaminen, koskettaa nimenomaan Pohjois-Suomea.”

Fundamentaalinen näkemysero keskustan kanssa

Luonto ja erityisesti maaseutu ovat myös pohjoisen suurelle puolueelle eli keskustalle tärkeitä teemoja, mutta toisenlaisesta lähtökohdasta kuin vihreille. Puolueiden ero tuntuu nousevan erityisesti niiden suhteesta luonnonvarojen hyödyntämiseen.

”Kyllä siinä fundamentaalinen näkemysero on. Vihreille luonto on elämää ylläpitävä voima, jota tulee kunnioittaa ja jonka suhteen ei saa ottaa riskejä”, Pitko miettii.

Käytännössä ero tulee näkyväksi esimerkiksi turvekysymyksessä: siinä missä keskustalle riittävät hallitusohjelman kirjaukset turpeen energiakäytön alasajosta, vihreät on vaatinut ripeämpiä toimia useaan otteeseen.

”On kuitenkin paljon yhteistäkin, kuten ymmärrys luonnon ekosysteemistä ja sen merkityksestä ihmisten elämään. Esimerkiksi pölyttäjäkadon riskin näemme samalla tavalla, vaikka keinot sen torjumiseen saattavat vaihdella.”

Paikallisten maanviljelijöiden kanssa Pitko sanoo käyneensä hyviä keskusteluja.

”Yleensä löytyy yhteinen sävel, vaikka yksityiskohdista voidaan olla eri mieltä. Moni on sanonutkin, että et sinä niin paha olekaan. Ymmärrän kyllä talouden mekanismit, myös viljelijöiden arjen ja kannattavuuden kanssa kamppailun. Se on usein syynä ympäristötoimien vastustukselle.”

Pitko näkeekin, että myös vihreiden viestissä on viilaamista.

“Jatkossa voisi puhua myönteisemmin elinkeinoelämästä. On totta, että monet asiat nousevat keskusteluun ympäristönäkökulmasta, mutta ei se tietenkään kuvasta ainakaan minun talousajatteluani kokonaisuudessaan.”

Työllisyyttä muullakin kuin turpeella

Paitsi turveteollisuuden, myös kaivos- ja metsäteollisuuden merkittävyyttä Pohjois-Suomelle perustellaan työllisyys- ja talousvaikutuksilla – raaka-ainetarpeen lisäksi. Monien pohjoisen asukkaiden mielikuva on, että vihreät haluaisi lopettaa nämä kaikki. Pitääkö se paikkaansa?

Ei, Pitko sanoo. Tavoite on pikemminkin se, että Suomessa voitaisiin tuottaa ruokaa, elää laadukkaasti ja samalla suojella luontoa, hän painottaa.

”Se vaatii suuremman rakennemuutoksen. Kyllä muutkin energiantuotannon tavat työllistävät kuin turve. Työpanosta tarvitaan myös tuulivoima- ja biokaasulaitosten sekä lämpöpumppujen rakentamisessa ja jakelussa. Töitä riittää myös turvesoiden ennallistamisessa.”

Hallitus on antanut luonnonsuojeluun uutta rahaa sata miljoonaa joka vuodelle, Pitko muistuttaa. Ei ole järkevää rahankäyttöä, että toisessa päässä tuhotaan luontoa ja pilataan vesistöjä ja toisessa päässä käytetään yhteisiä varoja niiden puhdistamiseen.

”Teknologia uusiin, polttoon perustumattomiin energiaratkaisuihin on jo keksitty ja käytössä, ja myös se työllistää. Esimerkiksi Espoossa on jo avattu ensimmäinen geoterminen voimalaitos. Lappeenrannassa hyödynnetään datakeskuksen hukkalämpöä, Helsingissä Katri Valan lämpöpumppulaitos pumppaa jätevedestä lämmöt kaukolämpöverkkoon.”

Turve tuottaa tällä hetkellä 4–5 prosenttia kokonaisenergiasta, joten se on helposti korvattavissa, Pitko sanoo.

Ei pahaa sanottavaa Kemin kromikaivoksesta

Myös kaivoksia voi pohjoisessa olla, Pitko sanoo – kunhan niitä ei tule Saamenmaalle ja luonnonsuojelualueille ja niiden toiminta on myös ympäristön kannalta kestävää.

Esimerkiksi Kemissä sijaitsevasta Euroopan suurimmasta kromikaivoksesta hänellä ei ole mitään pahaa sanottavaa. 

Pitkolla on luottoa siihen, että myös metsäteollisuus ja luonnon monimuotoisuus voisivat tulevaisuudessa kulkea samaan suuntaan. 

”Tällä hetkellä liian suuret hakkuut ovat kuitenkin suurin syy siihen, miksi Suomen metsälajiston monimuotoisuus on niin huonolla tolalla, ja tasapainon löytäminen vaatii sitä, että hakkuita rajoitetaan ja metsän kiertoaikaa pidennetään.” 

Paperiteollisuuteen kansanedustaja suhtautuu jopa sangen suopeasti. Yksi syy löytyy hänen taustastaan: Pitkon isän työskenteli paperitehtaassa ja isoisä sellutehtaassa.

“Monella teollisuuden alalla, myös paperiteollisuudessa, Suomessa ollaan maailman huippuja ympäristönsuojelun tasossa. Paperiteollisuus on pystynyt muokkaamaan teollisuusprosessistaan energiatehokkaan erityisesti uusissa laitoksissa ja vähentämään päästöjä luontoon.”

Toisaalta myös tuulivoimaa vastustetaan ympäristösyistä. Osa paikallisista asukkaista vastustaa esimerkiksi Oulun pohjoispuolella sijaitsevan Iin suurta tuulivoimapuistohanketta.

”Tuulivoimassa kysymys on ennen kaikkea maisemahaitasta. Se on kuitenkin ihan toisen luokan asia verrattuna vaikka kaivosten laajoihin vesistövaikutuksiin.”

Molemmissa täytyy kuunnella paikallisia ihmisiä, Pitko painottaa. Ei tuulivoimaakaan kaikkialla voi olla, ja myös esimerkiksi lintujen muuttoreitit tulee huomioida. 

Palataanpa vihreiden kannatuspotentiaaliin, sillä sen hyödyntämisessä puolue on tähän mennessä epäonnistunut. Millä eväillä vihreät aikoo voittaa ensi kevään kunnallisvaaleissa?

“Uskon, että ihmisten huoli omasta ympäristöstä, kuten metsistä, linnustosta ja virkistysvesien kunnosta, on noussut ja sen kuuleminen on vihreiden etu.”

Toisaalta Pitko on huomannut, kuinka erityisesti korona-aikana ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin teemat, kuten mielenterveys ja jaksaminen, ovat nousseet yhä enemmän pinnalle.

“Näistä aion ainakin itse puhua enemmän.” 

Rakennussuojelu pienessä arvossa Oulussa

Yhdyskuntasuunnitteluun erikoistuneelta arkkitehdilta on kysyttävä myös Oulun tämänhetkisestä kenties kuumimmasta perunasta, yliopiston muuttoaikeista. Yliopisto on sijainnut 50 vuotta reilun kuuden kilometrin päässä keskustasta Linnanmaalla, mutta suunnittelee nyt muuttoa keskustan kupeeseen Raksilaan.

Muuttoa on perusteltu muun muassa Pitkonkin mainitsemalla vetovoiman kasvattamisella. Vastustajien mielestä hanke on kallis ja tuhoaa pitkään kehitetyn tutkimuksen, kehityksen ja koulutuksen keskittymän. 

Pitko katsoo, ettei valtuutettuna voi alkaa vastustaa hanketta. Yksityishenkilönä ja entisenä yliopistolaisena hän taas miettii sitä, mitä tapahtuu vanhoille rakennuksille. 

”Linnanmaa on osa oululaista kulttuurihistoriaa ja Oulun suurta tarinaa. Toivottavasti rakennuksille löytyy jotain sellaista käyttöä, että arkkitehtuuri ja ympäristö säilyisivät.”

Yksi syy yliopiston muuton jopa raivoisalle vastustamiselle voi Pitkon mukaan johtua siitä, ettei Oulussa juuri ole luottamusta siihen, että uudesta tulisi jotain uutta ja ihanaa.

”Sellaisia esimerkkejä täällä ei ole. Kun täällä on rakennettu uutta, katson sitä harvoin ihaillen. On harmillista, että kaupunkilaisilta puuttuu ylpeys uutta rakentamista ja arkkitehtuuria kohtaan. Myös rakennussuojelu ja kulttuurihistoria ovat edelleen pienessä arvossa valtuutettujen joukossa.”

Pitko kuitenkin ajattelee, että yliopiston kaukainen sijainti Oulu keskustasta on ongelma. Opiskelijoiden läsnäolo keskustassa ruokkisi palveluita, kulttuuria ja liiketoimintaa.

”Tilastollisesti Oulun keskustassa on vähemmän palveluyrityksiä, kuten ravintoloita, kahviloita ja kauneushoitoloita, kuin muissa suurissa kaupungeissa. Täältä siis puuttuu normaalin ison kaupungin ominaisuus, että koko ajan tapahtuu jotain uutta, tulee uutta katseltavaa ja kierreltävää.”

Myös kulttuuritarjonta on laadukasta, mutta suppeaa. Siksi Pitko toivoo kaupungin nappaavan Kulttuuripääkaupunki 2026 -tittelin.

”Se ja neljän tunnin juna Helsinkiin, niin voisin jäädä eläkkeelle politiikasta ja palata tavalliseen arkeen ja arkkitehdin työhön”, hän sanoo ja purskahtaa nauruun.

Nyt arki jatkuu kuitenkin poliitikkona. Pitko hyppää takaisin pyörän selkään ja lähtee polkemaan sateessa kaupunginvaltuuston kokoukseen. Illalla hän hyppää junaan ja matkustaa yöjunalla Helsinkiin – kansanedustajan ja eduskuntaryhmän puheenjohtajan työtä ei ainakaan vielä pysty tekemään etäyhteyksin. 

–