Väitöstutkimus: Pikisaaren ruukkiyhteisössä naisilla oli merkittävä rooli tietotaidon siirtämisessä seuraaville sukupolville

Siinä missä pikityöläisten pojat lähtivät yhteisöstä harjoittamaan toista ammattia, jäivät tyttäret pikiruukkiin ja solmivat avioliiton joko jo ammatissa olevan tai tulevan pikityöläisen kanssa. Tyttärien kautta pienpolton tietotaito pidettiin saman perheen ja suvun hallussa ja siirrettiin eteenpäin sukupolvelta toiselle.

”Tulkinta haastaa perinteisen näkemyksen, jonka mukaan pojilla oli suurempi merkitys varhaisteollisissa yhteisöissä ja yhteisön jatkuvuudessa”, kertoo FM Marika Hyttinen, joka väitöskirjassaan tutki Oulun Pikisaaren varhaismodernia pikiruukkia ja siellä toiminutta yhteisöä sekä yhteisön maailmankuvaa.

Tyttäret siirsivät tietotaitoa

Tutkimuksen mukaan on epätodennäköistä, että yhteisön naiset olisivat osallistuneet varsinaiseen pienpolttoon. Pikityöläisten vaimojen perukirjoissa mainitut tynnyrintekijän työvälineet viittaavat heidän kuitenkin osallistuneen pikiruukin toisen tärkeän tuotteen, tynnyreiden, valmistamiseen.

”Tätä suurempi merkitys heillä oli pikityöläisyyden ja pikityön ammattiosaamisen pitämiseen saman perheen ja suvun hallussa, koska pojat eivät jääneet jatkamaan isiensä ammattia. Ilman tyttäriä ja heidän solmimiaan avioliittoja olisi pienpolttajuus ja siihen liittynyt ammattiosaaminen jouduttu luovuttamaan kokonaan yhteisön ulkopuolisten käsiin”, Hyttinen kertoo.

Pikityöläisten tyttärien kautta pienpoltto pysyi katkeamatta saman suvun osaamisena ja ammattina sukupolvelta toiselle.

Miehet merillä, toimeentulo naisten harteilla

Tutkimuksen tavoitteena oli muodostaa kokonaisvaltainen kuva unohtuneesta teollisuuslaitoksesta ja sen toiminnasta analysoimalla laajaa lähdeaineistoa, josta keskeisimmän muodosti ruukkialueen arkeologinen lähdemateriaali tulkittuna materiaalisena muistina menneisyydestä. Tähän yhdistettiin erilaisia kirjallisia lähdeaineistoja, kuten perukirjoja, kirkonkirjoja sekä palovakuutusasiakirjoja, ja historiallisia karttoja.

Tutkimuksen mukaan Pikisaaren pikiruukki edusti proto- eli esiteollisuutta, jolla tarkoitetaan varsinaista tehdasteollisuutta edeltävää tuotantoa. Pikiruukki toimi agraarin vuotuisrytmin mukaisesti. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että pienpolttolaitos oli toiminnassa keväästä syksyyn eli aikana, jolloin tervaa polttaneet talonpojat pystyivät toimittamaan raaka-ainetta eli tervaa pikiruukille.

Pikiruukkialueelta löytyneet työkalut ja pienesineet todistavat ruukkilaisten hankkineen lisäansioita käsityöläisyydellä pienpoltosta vapaana aikana. Pienpoltto oli myös maailmankaupan suhdannevaihteluille altista tuotantoa. Jos pikikauppa ei vetänyt ulkomaille, tyrehtyi tuotanto jättäen pikityöläiset ilman toimeentuloa. Kirjallisten lähteiden perusteella pikityöläiset ovatkin toisinaan hankkineet toimeentulonsa kokonaan toisen ammattikunnan, kuten merenkulun, piiristä. Tällöin yhteisön naisten rooli korostui jälleen: miesten ollessa merimatkalla oli perheen toimeentulo naisten vastuulla.

Kansanuskomuksilla oma sijansa

Arkeologiset esinelöydöt kertovat taikuudella ja kansanuskomuksilla olleen suuri rooli pikiruukkilaisten arjen elämässä. Pikiruukkialueelta löydetyt rei’itetyt kolikot kertovat, että niitä on kannettu kaulaan ripustettuina amuletteina, jolloin ne suojaisivat kantajaansa pahalta. Tapa oli yleinen varhaismodernissa maailmassa – tietyt leimat, tietyt numerot tai tietty valmistusmateriaali, kuten hopea, tekivät kolikosta maagisia voimia omanneen taikaesineen.

Myös pienpoltossa turvauduttiin taikuuteen. Reunastaan murtunutta hopeakolikkoa lienee käytetty taikaesineenä torjumaan pienpoltossa alati läsnä olevaa tulipalovaaraa. Varhaismodernilla ajalla taikuuteen turvauduttiin yleisesti niin arjen elämässä kuin varhaisen teollisuuden piirissä. 

Erityisyys nousee kulttuuriperinnöstä

Paikallishistoriaan pureutuva tutkimus auttaa hahmottamaan Pikisaaren tapahtumat ja kehityksen menneisyydestä nykyisyyteen. Tutkimustulokset avaavat Pikisaaren merkityksiä Oulun kaupungille ja oululaisille. Pikisaareen liittyvän sosiaalisen muistin, eli tarinoiden ja sanontojen, perusteella saari on ollut aina omaleimainen ja erityinen paikka kaupunkilaisille. Saaren identiteetti on määritelty eri aikoina eri tavoin, mutta aina vanhoille merkityksille pohjautuen.

Menneisyydessä saari oli erityinen siellä sijainneen pikiruukin ja teollisuuden takia. Edelleen saaren erityisyys rakentuu vanhoille teollisuusrakennuksille, mutta nyt määriteltynä menneisyydestä säilyneenä kulttuuriperintönä, mikä tekee paikasta oululaisille muistojen saaren.

FM Marika Hyttisen väitöskirja Ajan multaamat muistot – Historiallisen arkeologian tutkimus Oulun Pikisaaren pikiruukista, ruukkiyhteisöstä ja maailmankuvasta 1640-luvulta 1890-luvulle tarkastetaan Oulun yliopistossa Linnanmaalla salissa L10 perjantaina 15.10.2021. Tilaisuutta voi seurata etäyhteydellä.