Uusi Kansan sauna valmistuu lähivuosina Tuiraan – suunnitelmissa mukana Finlandia-palkittu arkkitehti Teemu Kurkela
Myös Kesän saunan lautta on tarkoitus säilyttää. Oulun Rantasaunaseura on yleishyödyllinen saunakulttuuria edistävä yhdistys, joka on pyörittänyt lauttasaunaa jo kahdeksan vuotta. Kuvat: Janne Koskela
Tuiran saunan suunnittelevat arkkitehdit Teemu Kurkela ja Lars-Erik Mattila JKMM Arkkitehdit Oy:stä. Kurkela tunnetaan muun muassa Kirkkonummen Fyyri-kirjastosta, jonka suunnitelmasta hän sai arkkitehtuurin Finlandia-palkinnon vuonna 2021. Mattila on puolestaan erikoistunut ekologisten rakennusten suunnitteluun.
Oulun yhdyskuntalautakunta hyväksyi toukokuussa Oulun Rantasaunaseuran kanssa solmittavan yhteistoimintasopimuksen, jonka kohteena on Tuiran kaupunginosan Tervahaudanpuiston asemakaavamuutos ja Tuiran uimalan alue, jolle yhdistys toteuttaa yleisen saunan oheispalveluineen.
Saunarakennuksen lopullinen sijainti ja tonttivarauksen laajuus tarkentuvat asemakaavaprosessin yhteydessä.
Perinteitä kunnioittava kansan sauna
Arkkitehdit kiteyttävät idean tulevasta saunasta kansan saunaksi. Se on tarkoitettu kaikille.
“Kansan sauna on paikka, jossa ruumiin ja mielen hyvinvointi kohtaa kulttuurin”, Teemu Kurkela sanoo.
Arkkitehtuuri on modernia, mutta sen hahmo ja sisältö syntyvät yhteydestä paikalliseen perinteeseen.
”Kansan saunan katon 12 metriä pitkät tukit kertovat tukinuiton historiasta Oulujoella”, Mattila kuvaa.
Suunnittelijat kertovat, että samalla tehdään rakennus, joka tulee pysymään pystyssä pitkään.
“Sauna rakennetaan ekologisesti niin, että siellä saunovat myös tulevat sukupolvet 2200-luvulle saakka.”
Pääsuunnittelija Teemu Kurkela esittäytyi Oulun Rantasaunaseuran jäsenille 19. toukokuuta. Hän antaa oman työpanoksensa yhteisöllisen hankkeen suunnitteluun talkootyönä.
”Hienoa, että saamme pohjoisen saunakulttuurin kehittämiseen mukaan huippuluokan suunnittelijakaksikon”, puheenjohtaja Jussi Pöllä Oulun Rantasaunaseurasta iloitsee.
Myös kahvila ja talviuintitilat
Seuran päämääränä on ollut alusta saakka perustaa yleinen sauna kaupunkiin. Seura pyörittää vapaaehtoisvoimin suosittua Kesän Saunaa, jossa on löylytetty kahdeksan toimintavuoden aikana yli 60 000 saunavierasta.
”Ympärivuotinen sauna on ollut haaveemme pitkään, ja sen eteen olemme tehneet yhteisössä töitä. Toki Kesän Sauna tulee pysymään toiminnassa jatkossakin”, hallituksen jäsen Vesa Muikkula kertoo.
Saunarakennus sisältää Oulun Rantasaunaseuran saunan lisäksi muita Tuiran uimarannan käyttöä tukevia toimintoja. Uimarannan uuteen ytimeen mahtuu myös pieni kahvila ja tilat talviuimareille sekä ympärivuotiseen uintiin soveltuva kestävä laituri.
Saunan suunnitelmien edetessä tulevat ajankohtaiseksi myös yhteistyökuviot yritysten kanssa liittyen rahoitukseen ja palvelutuotantoon.
Talviuinnin olosuhteet kohenevat
Oulun Talviuimareiden toiveena on saada Tuiran uimarantaan kaksi laituria. Tämä mahdollistaisi monipuolista toimintaa ympäri vuoden. Tuirassa on kova virta ja altaassa olisi turvallista uida pidempääkin matkaa
”Tämä palvelisi kaikkia oululaisia ja kannustaisi kehittämään uimataitoa. Oulu tarvitsee ehdottomasti myös paikan, missä voidaan järjestää uintikisoja niin talvella kuin kesälläkin”, Oulun Talviuimarit ry:n puheenjohtaja Salla Lamminpää toteaa.
“Tässä hankkeessa olisi suuret mahdollisuudet viedä Oulun imagoa maailmalle arktisena osaajana ja saunakulttuuriin edistäjänä”, Lamminpää lisää.
Rakentamaan päästäneen vuonna 2024
Alueen kaavaluonnos tulee nähtäville syksyllä ja kaavaehdotus mahdollisesti ensi vuoden keväällä. Rakentamaan päästään todennäköisesti vuonna 2024, joten saunan pitäisi olla käytössä vuonna 2025 tai 2026.
Koko kaavamuutosalueen pinta-ala on noin kahdeksan hehtaaria, josta vesialueen osuus on 3,6 hehtaaria. Kaupunki omistaa suunnittelualueen maa- ja vesialueet.
Oulun Rantasaunaseura on vuonna 2004 perustettu avoin yleishyödyllinen yhdistys, jonka tavoitteena on edistää saunakulttuuria sekä saada aikaan yleinen sauna Ouluun keskustan tuntumaan.