Uimahallit ja kuntosalit suljetaan jälleen myös senioreilta, lähiopetus jatkuu Oulussa – rajoitukset jatkuvat 22. maaliskuuta saakka

Koronan vuoksi kuntosalit suljetaan jälleen myös ikäihmisten käytöltä. Kuva: kaupungin kuva-arkisto

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Muutoin Oulun kaupungin koronasuositukset ja -rajoitukset jatkuvat ennallaan 22. maaliskuuta saakka. Peruskoulut ja toisen asteen oppilaitokset eli lukiot ja ammatilliset oppilaitokset jatkavat Oulussa hiihtoloman jälkeen normaalisti lähiopetuksessa.

Myös alle 18-vuotiaiden ryhmäharrastukset voivat jatkua. Kaupungin liikuntapaikkoja pidetään auki terapia- ja kuntoutusryhmille, lähetteellä kuntoutukseen tuleville, liikunta-avustajakortin omaaville sekä kilpaurheilijoille.

Nuorisotilat, museot ja kulttuurilaitokset pysyvät myös suljettuna 22. maaliskuuta saakka. Kirjastot palvelevat rajoitetusti.

Rajoitukset eivät koske yksityistiloja

Oulun kaupungin hyvinvointilautakunnan päätökset sulkea tiloja kohdistuvat vain Oulun kaupungin hallinnoimiin tiloihin eli ne eivät koske yksityisten elinkeinonharjoittajien, kuten yritysten, hallinnoimia tiloja.

Näin on sen vuoksi, että tartuntatautilaissa asetetut edellytykset kohdistaa rajoituspäätökset myös yksityisten elinkeinonharjoittajien tiloihin eivät täyty Oulun epidemiatilanteessa tällä hetkellä.

Tartuntalain mukaan yleisölle avoimien tilojen tai rajattujen ulkotilojen hallinoivan on huolehdittava, että asiakkailla ja osallistujilla on mahdollisuus käsien puhdistamiseen ja riittäviin turvaväleihin.

Näkyvillä tulee olla toimintaohjeet tartuntojen leviämisen estämiseksi, kuten ohjeistus käsien puhdistamiseen. Lisäksi tilojen ja pintojen puhdistamista tulee tehostaa.

Oulussa voimassa olevat suositukset ja rajoitukset löytyvät kaupungin koronasivulta www.ouka.fi/korona