Uimahallit ja kuntosaleja avataan senioreille – alkava hiihtolomakausi tuo riskin tartuntojen leviämisessä

Uimahallit ja kuntosalit ovat jälleen yli 65-vuotiaiden käytössä 24. helmikuuta alkaen. Kuva: kaupungin kuva-arkisto

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun seutu on edelleen kiihtymisvaiheessa. Tartuntojen määrä on edelleen laskussa, mutta laskuvauhti on hidastunut. Kolmannes Oulun tartuntalähteistä on ollut tuntemattomasta lähteestä, loput kaveripiiristä, koulusta ja perheestä.

Pääkaupunkiseudulla tartuntatilanne on vaikeutunut ja muuntoviruksen osuus siellä on kasvanut. Alkava Etelä-Suomen hiihtolomakausi aiheuttaa riskin tartuntojen ja muuntoviruksen leviämisestä Pohjois-Suomeen ja Ouluun. Mahdollisten hiihtolomalaisten vierailujen suhteen on Oulussa noudatettava erityistä varovaisuutta.

Riskiryhmäläisten kannattaisi välttää vierailuja kokonaan. Myös muiden kannattaisi sallia vain aivan välttämättömät vierailut ja huolehtia silloin korostetusti terveysturvallisuudesta, siis maskien käytöstä, käsihygieniasta ja kahden metrin turvavälien noudattamisesta.

Ensi viikolla alueellinen koordinaatioryhmä kokoontuu tiistaina 23. helmikuuta ja kaupungin johtoryhmä ja hyvinvointilautakunta kokoontuvat keskiviikkona 24. helmikuuta. Kaupungin koronalinjauksista tiedotetaan näiden kokousten jälkeen.

Yli 65-vuotiaat kuntoilemaan

Oulussa uimahallit ja kaupungin tiloissa olevia kuntosaleja avataan yksilöliikuntaan 65 vuotta täyttäneille senioreille 24. helmikuuta alkaen. Samoin kaupungin liikuntapaikkoja avataan terapia- ja kuntoutusryhmille sekä liikunta-avustajakortin omaaville 24. helmikuuta alkaen. Muutoin Oulun kaupungin koronaan liittyvät suositukset ja rajoitukset jatkuvat ennallaan 7. maaliskuuta saakka.

Liikuntapaikoilla ei ole ohjattua toimintaa kuten vesivoimisteluja, virtuaalivesivoimisteluja tai ohjattuja salivuoroja. Saunat eivät myöskään ole käytössä.

Kävijöitä pyydetään noudattamaan turvavälejä ja hyvää käsihygieniaa liikuntapaikan kaikissa tiloissa ja käyttämään maskia yleisissä tiloissa ja pukuhuoneissa. Pienimmissäkin flunssan oireissa tulee jäädä kotiin. 

 

VALLITSEVA KORONATILANNE

– 18.2. uusia tartuntoja kuusi, toissapäivänä 4

– tällä viikolla 18 kpl (maanantaista tähän päivään)

– karanteeniin 13, eilen 31, karanteeniin tällä viikolla 59

– joukkoaltistumiset 0, altistumisen mahdollisuus  0

– ilmaantuvuus 14 vrk 32,3 laskussa

– sairaalahoidossa tänään OKS alle 5, Oys alle 5

– testatut viime viikolla 2590, positiivisten näytteiden osuus 0,6%,  laskussa

– rokotetut 3925, 1,9% oululaisista (1. rokote)

Oulussa voimassa olevat suositukset ja rajoitukset löytyvät kaupungin koronasivulta www.ouka.fi/korona