Työpörssissä tarjolla työkokeilupaikkoja oululaisille!

Oulun kaupungin Byströmin Ohjaamossa Työpörssi-ohjaajat auttavat työnhakijoita työkokeilupaikkojen etsimisessä ja siihen liittyvissä asioissa.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Työkokeilun tarkoituksena on, että työnhakija löytää itselleen sopivan polun opintoihin ja työelämään.

”Työkokeilu on TE-toimiston palvelu, joka tarjoaa erinomaisen vaihtoehdon esimerkiksi välivuotta viettävälle nuorelle. Myös pitkään töitä etsinyt ammattikoulutettu työnhakija voi aloittaa työkokeilun saadakseen tukea työelämään paluuseen”, sanoo ohjaaja Tiina Jurva BusinessOulun työllisyyspalveluista.

Kokeilu on työpaikalla käytännön harjoittelua

Työkokeilu antaa työttömälle työnhakijalle mahdollisuuden selkeyttää ammatinvalintaa, tutustua kiinnostavan alan työtehtäviin ja saada kokemusta työelämästä työpaikalla.

”Olin armeijan jälkeen työkokeilussa noin puoli vuotta luokanopettajan apuna. Pääsin seuraamaan kouluarkea läheltä ja sain kokemuksesta vahvistuksen suunnitelmilleni hakeutua opiskelemaan luokanopettajaksi”, sanoo Oulunsalossa kirkonkylän koululla työkokeilussa ollut Eetu Meriläinen.

Byströmin Ohjaamon Työpörssi-ohjaajat auttavat työnhakijoita työkokeilupaikkojen etsimisessä ja opastavat kaikissa työkokeiluun liittyvissä asioissa. Myös yhteistyökumppanit, jotka voivat tarjota työnhakijalle mahdollisuuden työkokeiluun, saavat lisätietoa Työpörssi-ohjaajilta. Yhteistyökumppaneiksi voivat ryhtyä yritysten lisäksi järjestöt.

Työkokeilumahdollisuuksiin voi tutustua Työpörssissä, joka on BusinessOulun työllisyyspalveluiden verkkopalvelu osoitteessa www.ouka.fi/tyoporssi.