Työnhakijoiden mielipiteitä kaivataan – vastaa verkkokyselyyn

Työllisyyspalveluiden kyselyyn on aikaa vastata marraskuun loppuun saakka. Osoite jutun lopussa.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Vuoden 2021 alusta alkaen TE-toimistojen tehtäviä siirretään asiakkaan oman kotikunnan hoidettavaksi myös Oulussa. Siksi seudun kuntalaisilta halutaan nyt kuulla mielipiteitä työllisyyspalveluiden tarjoamisesta lyhyessä verkkokyselyssä.

Kysely on suunnattu Oulun lisäksi alueelle, johon kuuluvat Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos ja Tyrnävä. Jokainen kuntalainen voi asettua hetkeksi työnhakija-asiakkaan näkökulmaan ja vastata kyselyyn.

Tavoitteena kehittää uusia tapoja

Työllisyyden kuntakokeilussa haetaan parhaita käytäntöjä muun muassa työnhakijan työllistymistä edistävien palvelujen neuvontaan ja ohjaukseen sekä pilotoidaan kuntien erilaisia tapoja tarjota työllisyyspalveluja.

”Tuttuja työllistymistä edistäviä palveluita ei olla muuttamassa, vaan tavoitteena on kehittää uudentyyppisiä palveluja ja tehostaa palvelumalleja. Asiakas kohdataan kasvotusten heti työnhaun alussa ja hänen tilanteensa kartoitetaan yksilöllisesti”, sanoo projektipäällikkö Marjo Pekkonen BusinessOulun työllisyyspalveluista. 

Vastausaikaa kyselyyn on 30.11.2020 saakka, ja vastaaminen tapahtuu anonyymisti osoitteessa: https://q.surveypal.com/kuntakokeilu