Työpaikkoja on auki yllättävän paljon – huomattava kasvu suhteessa vuoden takaiseen

Etsivä löytää. Työmarkkinat ovat piristymässä ja nyt toivotaan, että työnhankijat ja -tarjoajat löytävät toisensa. Kuva: kaupungin kuva-arkisto

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kun katsoo työnhakupalvelun Duunitorin työpaikkailmoitusten määriä, tilanne näyttää huomattavasti viime vuotta lupaavammalta. Myös nuorille löytyy enemmän kesätyöpaikkoja kuin viime vuonna.

Kolmas aalto ei näy ilmoituksissa

Juuri nyt esimerkiksi Duunitorilla on yli 33 000 työpaikkailmoitusta. Työpaikkoja on todellisuudessa auki huomattavasti enemmän kuin sivustolla on ilmoituksia, sillä moni työnantaja hakee yhdellä ilmoituksella kymmeniä tai jopa satoja työntekijöitä.

Vuoden 2020 maaliskuussa koronakriisi iski Suomeen voimalla ja avoimien työpaikkojen määrä kääntyi jyrkkään laskuun. Ilmoitusten määrä oli koko vuoden alimmalla tasolla maalis- ja huhtikuussa.

Näin koronan kolmannen aallon aikana tilanne näyttää kuitenkin erilaiselta, sillä maaliskuussa 2021 työpaikkailmoitusten määrä nousi merkittävästi.

Määrät kasvaneet hurjasti

Vielä tammikuussa 2021 työpaikkailmoituksia julkaistiin noin 2 000 kappaletta vähemmän kuin tammikuussa 2020, eli ennen koronakriisin puhkeamista Suomessa.

Helmikuussa 2021 ilmoitusten määrä kasvoi suhteessa tammikuuhun ja viime vuoteen: niitä julkaistiin yli 3 000 enemmän kuin viime vuoden helmikuussa.

Maaliskuussa 2021 työpaikkailmoitusten määrä kasvoi vielä voimakkaammin: ilmoituksia julkaistiin 49 340, kun viime vuoden vastaava määrä oli 32 480. Maaliskuun osalta työpaikkailmoitusten määrä kasvoi siis viime vuodesta 52 prosenttia.

Tammi–maaliskuussa 2021 Duunitorilla julkaistiin yhteensä 131 099 työpaikkailmoitusta. Viime vuonna samalla ajanjaksolla julkaistiin 112 758 ilmoitusta. Koko alkuvuoden aikana ilmoituksia oli siis 16 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.

Nuorille tarjolla kesätyöpaikkoja

Alkuvuodesta työpaikkailmoitusten määrää lisää kesätyönhaku, joka on ollut tänä vuonna yllättävän vilkasta.

Kesätyöpaikkojen määrä on kehittynyt samaan tapaan kuin muutkin työpaikkailmoitukset – niitä oli alkuvuodesta auki enemmän kuin viime vuonna, ja maaliskuussa ne kasvoivat dramaattisesti suhteessa vuoteen 2020. Vielä tammikuussa 2021 kesätyöpaikkailmoituksia julkaistiin hieman vähemmän kuin samaan aikaan vuonna 2020.

Helmikuussa 2021 kesätyöpaikkailmoituksia julkaistiin suunnilleen saman verran kuin viime vuoden helmikuussa, eli ennen kuin koronakriisi puhkesi Suomessa.

Maaliskuussa 2021 myös kesätyöpaikkailmoitusten määrä kasvoi merkittävästi: ilmoituksia julkaistiin 4 980, kun viime vuoden vastaava määrä oli 3 241. Maaliskuun osalta kesätyöilmoitusten määrä kasvoi siis viime vuodesta 54 prosenttia.

Tammi–maaliskuussa 2021 Duunitorilla julkaistiin yhteensä 15 644 kesätyöpaikkailmoitusta. Viime vuonna samalla ajanjaksolla julkaistiin 14 255 ilmoitusta. Koko alkuvuoden aikana kesätyöilmoituksia oli siis 10 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.