Tutkija: Viihtyisäksi suunniteltu kaupunki tuo myös turvallisuutta asukkaille

Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksen dosentti Sari Puustinen on yksi Oulussa meneillään olevassa Toivotun tulevaisuuden kaupunkikeskusta -hankkeessa mukana olevista tutkijoista. Puustinen on työssään erikoistunut turvallisuuden kokemiseen kaupunkiympäristöissä, muun muassa siihen, miten kaupunkisuunnittelulla voidaan vaikuttaa ihmisten turvallisuudentunteeseen.

Kun oululaisilta on kysytty hankkeen kyselyissä ja työpajakeskusteluissa asioista, joita he kaupungin keskustalta haluavat, turvallisuus on noussut sujuvan asioinnin rinnalla merkityksellisimmäksi teemaksi oululaisille. Turvallisuus koetaan keskustassa hyväksi, mutta siihen panostamalla voidaan keskustaa kehittää vastaamaan paremmin arjen tarpeita.

Tutkijan näkökulmasta taas turvallisuus on kiehtova asia, sillä se on tietynlaisessa ristiriidassa kaupungin ydinolemukseen kuuluvan vapauden kanssa. Puustinen lainaa Sigmund Freudia, jonka mukaan sivilisaatiossa on aina kyse vapauden ja turvallisuuden välisestä kaupankäynnistä.

Suomen kielen sana ”turvallisuus” on hyvin laaja käsite, joka voi eri ihmisille tarkoittaa hyvin erilaisia asioita. Puustinen korostaa eroa koetun, subjektiivisen turvallisuuden ja rikosturvallisuuden eli objektiivisen turvallisuuden välillä, jotka eivät tilastojen valossa useinkaan korreloi.

”Ihmiset voivat kokea jonkun julkisen tilan tai paikan turvattomaksi, vaikka siellä ei olisi rikosturvallisuuden mielessä ollenkaan turvatonta. Siinä on jopa tiettyjä ristiriitaisuuksia: tutkimusten mukaan ne, jotka vähiten kohtaavat rikollisuutta, pelkäävät sitä eniten – ja toisin päin. Eli käytännössä eniten julkisen tilan turvattomuutta kokevat vanhat naiset, mutta he ovat vähiten rikosten uhreina, kun taas vähiten turvattomuutta pitävät uhkana nuoret miehet, jotka ovat tilastojen valossa niitä, jotka eniten joutuvat rikosten uhreiksi.”

Turvattomuuden tunne rajoittaa elämää

Puustinen sanoo, että ihmisen kokemaa turvattomuutta ei kuitenkaan pidä koskaan vähätellä.

”Se vaikuttaa todella paljon ihmisten käyttäytymiseen. Esimerkiksi jos vanhus pelkää, että ulkona tapahtuu jotain, hän ei välttämättä uskalla mennä ulos ollenkaan.”

Vanhuksen pelko voi olla myös hyvin erilaista kuin nuoren ihmisen pelko ja johtua aivan muusta kuin rikollisuuden pelosta. Jos kulkureitillä vaikkapa kauppaan ei ole tarpeeksi penkkejä levähtämiseen, matka voi jäädä kokonaan tekemättä. Puustinen sanoo, että tällaisesta kaupunkisuunnittelusta käytetään termiä ”aggressiivinen arkkitehtuuri”.

”Sillä viitataan muun muassa siihen, että poistetaan penkkejä tai ei laiteta niitä ollenkaan, kun pelätään, että niille tulee makoilemaan ei-toivottuja henkilöitä”, Puustinen sanoo. Tällaisesta on kokemusta Oulussakin, ja Puustisen mukaan esimerkki on tyypillinen.

”Mielestäni ainakin Helsingin kaupunkisuunnittelussa tästä on jo alettu mennä vähän ohi. On ymmärretty, että emme me voi sulkea ihmisiä pois katukuvasta. Se on eriarvoistavaa suunnittelua. Ihmisillä on oikeus olla siellä – ei tietenkään oikeutta tehdä rikoksia, mutta esimerkiksi alkoholisti ei käsittääkseni ole rikollinen, jos hän istuu puiston penkillä.”

Miten kaupunkisuunnittelulla voidaan sitten parantaa ihmisten turvallisuuden tunnetta? Puustisen mukaan keinot voi jakaa kahteen päälinjaan: luottamuksen rakentamiseen ja kontrollin lisäämiseen.

”Kumpikaan niistä ei yksinään riitä. En ole sitä mieltä, että meidän pitäisi sinisilmäisesti luottaa kaikkiin ihmisiin, mutta luottamuksen rakentaminen on sitä, miten Pohjoismaissa on totuttu ajattelemaan. Meillä on avoin yhteiskunta, joka ymmärtää erilaisuutta eikä yritä siivota erilaisia, vähemmän menestyviä tai toivottuja ihmisryhmiä pois näkyvistä.”

Puustisen mukaan olennaista on, että kaupunkia suunnitellaan ja tehdään kaikille ihmisille, ei vain tietyille ryhmille. Kaupunkia ei pitäisi suunnitella rikollisuuden tai rikollisten, vaan kaupunkilaisten ehdoilla, yhdessä heidän kanssaan.

”Turvallisuuden ei pitäisi koskaan dominoida ajattelua, vaan se on yksi osatekijä kaupunkisuunnittelussa. Puhuisin pikemminkin viihtyisyydestä. Yleensä viihtyisä paikka on turvalliseksi koettu paikka, vaikka ne analyyttisesti ovat eri asioita. Asukkaiden näkökulmasta sellainen paikka, johon kerääntyy ihmisiä ja jossa on kiva olla, on turvallinen. Siellä syntyy luonnollista valvontaa, mikä on esimerkiksi naisille tärkeäksi koettu asia: on muita ihmisiä ympärillä, jotka näkevät, mitä tapahtuu.”

Puustisen mukaan toinen ääripää, kontrollilähtöinen suunnittelu, ei tuota välttämättä kenellekään viihtyisää tilaa. Jos penkkejä ja pensaita poistetaan ja betoniporsaita, lukkoja sekä valvontaa lisätään rikollisuuden torjunnan nimissä, voidaan samalla lisätä yhteiskunnan eriarvoistumista – ja epäviihtyisyyttä.

Pienillä keinoilla voi vaikuttaa

Puustinen sanoo, että hyviä esimerkkejä turvallisuuden kokemusta parantavasta kaupunkisuunnittelusta löytyy esimerkiksi Tampereen Muotialan kaupunginosasta, jossa sekä turvallisuutta että viihtyisyyttä on edistetty monilla keinoilla, niin ympäristörakentamisessa kuin arkkitehtuurissakin.

”Esimerkiksi ensimmäisissä asuinkerroksissa on paljon läpinäkyvyyttä ja porraskäytävissä on isot ikkunat, niin että näkee hyvin sekä sisältä ulos että ulkoa sisälle. Transparenssi on aina turvallisuutta lisäävä tekijä. Korkealaatuisten rakennus- ja pintamateriaalien käyttö tekee paikasta viihtyisämmän ja arvokkaamman oloisen, ja tutkimusten mukaan esimerkiksi graffiteja tehdään hyville materiaaleille vähemmän kuin ankeille betonipinnoille”, Puustinen sanoo.

Osaltaan viihtyisyyteen vaikuttaa yhteisön aktiivisuus: se, että asuinalueesta pidetään huolta. ”Jos joku paikka alkaa repsottaa, helposti tapahtuu myös entistä enemmän ilkivaltaa”, Puustinen sanoo.

”Yhteisöllisyyttä voidaan lisätä myös kaupunkisuunnittelulla. Tuodaan yhteisiä ulkotiloja, kokoontumispaikkoja. Niitä voidaan tietenkin tehdä myös sisätiloihin. Kirjastot ovat loistava esimerkki julkisesta turvallisesta tilasta. Sosiaalisen infrastruktuurin luominen on tosi tärkeä asia”, Puustinen korostaa.

Valkean toimille kiitosta

Luottamuksen ja kontrollin yhteensovittamisesta voi käyttää esimerkkinä Oulun kauppakeskus Valkeaa, jossa on korostettu, että tiloissa aikaa viettävä nuoriso on sinne tervetullutta siinä missä muutkin ihmiset. Nuorille on perustettu kaupungin ja muiden toimijoiden yhdessä pyörittämä nuorisotila, ja osa järjestyksenvalvojista on koulutettu erikseen nuorten ”omiksi” järjestyksenvalvojiksi, jotka kohtaavat nuoria tasa-arvoisesti ja tuttavallisestikin. Puustinen pitää Valkean toimia viisaina.

”Kuulostaa tosi hyvältä. Kauppakeskukset ovat olleet juuri sellainen paikka, jossa tätä keskustelua on vuosikymmenten varrella käyty: kuka siellä saa olla ja millä ehdoilla. On käytetty aika hassujakin keinoja nuorten saamiseksi pois, kuten soitettu klassista musiikkia. Nyt on ymmärretty, että nuoretkin ovat asiakkaita ja heillä on siellä oikeus olla, vaikka eivät ostaisikaan mitään. Kaupunkiympäristöt ovat muuttuneet niin, että kauppakeskukset ovat lisääntyneet ja erilliset kaupat vähentyneet, ja silloin kauppakeskukset ovat luontaisia paikkoja, joihin ihmiset kokoontuvat.”

Toivotun tulevaisuuden kaupunkikeskusta -hankkeessa on mukana sekä tutkijoita ja taiteilijoita, ja yhtenä ideana on, että tutkijoiden työ inspiroi taiteilijoita tekemään taidetta kaupunkiympäristöön. Puustinen ei lähde arvioimaan, minkälaista taidetta hänen työstään voisi syntyä, mutta korostaa myös taiteen merkitystä kaupungin viihtyisyyden ja sitä kautta turvallisuuden tekijänä.

”Se lisää moniarvoisuutta kaupungissa. Sillä on syvällisempi merkitys siinäkin mielessä, että kun ihmisille tuodaan taidetta yleisille paikoille, he kokevat, että heitä arvostetaan, kun heille tarjotaan tällaista viihtyisää ympäristöä. Se voi lisätä tietyllä tavalla omanarvontunnetta ja myös turvallisuuden tunnetta, kun koetaan, että kaupunki haluaa tehdä asioita minun hyväkseni. Sama vaikutus on tutkitusti viherrakentamisella.”