Tulipaloista tekoälyyn – Oulun kaupunkisuunnittelun pitkä historia alkoi 1600-luvulla

Kaupunki on kuin elävä organismi, joka on täynnä monenlaisia toimintoja: on puistoja, uimarantoja, pyöräteitä, kulttuuritapahtumia, leikkipaikkoja, kauppoja, vesitakseja, kouluja ja asuinrakennuksia. Maan alta löytyy vesijohtoverkosto, pysäköintiä ja putkistoja, jotka kaikki muodostavat kaupungin infrastruktuurin. Kaiken tämän keskellä kaupunkilaiset elävät arkea ja juhlaa.

Hyvin suunniteltu kaupunki on toimiva ja viihtyisä ympäristö, jossa on helppo liikkua, työskennellä ja viettää vapaa-aikaa. Jotta tämä monimutkainen kokonaisuus toimii, kaupunkia täytyy suunnitella aktiivisesti ja järjestelmällisesti.  Tämä tarkoittaa, että kaupunkitilan eri elementit on sovitettava yhteen.

Kaupunkisuunnittelu on avain siihen, että esimerkiksi kaupungin torit ja tiet, yritystonttien ja päiväkotien sijainnit, bussilinjat ja -aikataulut sekä virkistys- ja liikunta-alueet vastaavat asukkaiden tarpeisiin ja toiveisiin – ja että ne rakennetaan kestävää kehitystä silmällä pitäen.
Oulussa on parhaillaan käynnissä keskustan kehittymistä ohjaavan keskustavision päivitys, mutta kaupunkisuunnittelu itsessään ei ole uusi keksintö.

Oulu kartalle 1649

Siinä missä Antiikin Kreikassa kaupunkeja alettiin rakentaa suorakulmaisen ruutukaavan mukaan ja roomalaiset kehittivät rakennustekniikoita, Oulu ilmestyi kartalle ensimmäistä kertaa 376 vuotta sitten.

Näin tapahtui vuonna 1649, jolloin Pohjanmaan alueen maanmittariksi nimitetty ruotsalainen Claes Claesson suoritti ”kuninkaallisen majesteetin käskystä” Oulun kaupunkialueen ensimmäisen kartoituksen. Kaupunkimittaukseen perustuvasta kartasta käy ilmi, millaiseksi noin neljän sadan asukkaan Oulu oli kehittynyt ensimmäisten vuosikymmenten aikana.

Kaupunkimme ensimmäinen asemakaava laadittiin heti tämän jälkeen vuosina 1649–1651 samaisen Claessonin toimesta, jälleen kuninkaallisen määräyksen myötä ja Pietari Brahen antaman suunnitelman mukaisesti.

Kaupunkilaiset kuitenkin vastustivat voimakkaasti suunnitellun asemakaavan toteuttamista, sillä se olisi tarkoittanut lähes jokaisen tontin ja rakennuksen siirtämistä. Kaavan toteuttamista helpotti vuoden 1652 tulipalo, jonka jälkeen kaupunkia oli mahdollista rakentaa uudelleen suunnitelman pohjalta.

Tämä oli ensimmäinen askel kohti suunnitelmallista kaupunkirakentamista Oulussa. Oulun asemakaavoituksen historian lasketaan alkaneen tästä ruutukaavasta, joka antoi muotonsa pitkälti nykyisellekin kaupungin ydinkeskustalle.

Oulu on historiansa aikana kohdannut useita tuhoisia tulipaloja, joista pahimman vuonna 1822. Tämä vauraan tervakaupungin suurpalo oli niin tuhoisa, että kaikki oululaiset vapautettiin 10 vuodeksi veroista ja avustuksia kaupungin uudelleenrakennusta varten kerättiin koko maasta.

Tulipalon jälkeen kaupunkiin perustettiin välittömästi komitea, jonka tehtävänä oli suunnitella kaupungin uudelleenrakentaminen. Vuonna 1825 Johan Albrecht Ehrenström ja Carl Ludvig Engel laativat uuden asemakaavan, joka toi mukanaan merkittäviä muutoksia kaupungin rakenteeseen.

Asemakaavan tavoitteena oli parantaa paloturvallisuutta, suojella kaupunkia tulvilta ja lisätä sen kauneutta. Kaavassa tontteja suurennettiin ja katuja levennettiin paloturvallisuuden vuoksi, ja rakennusten kerrosmäärä rajoitettiin yhteen. Kaavaan sisältyi myös kävelyreitti kaupunginojan ympärille. Claessonin ajalta tuttu ruutuasemakaava toteutui myös tässä suunnitelmassa.

Keisari Aleksanteri I hyväksyi henkilökohtaisesti Ehrenströmin ohjeiden mukaisesti laaditun Oulun asemakaavan 15. helmikuuta 1825 maininnalla ”Näin olkoon”.

1880-luvulla Oulun kaupunkisuunnitteluun vaikuttivat etenkin vuoden 1882 laaja kaupunkipalo, joka tuhosi 27 tontin rakennukset, sekä rautatie, joka ulottui Helsingistä Ouluun vuonna 1886. Rautatie määritti aikoinaan kaupungin itäisen rajan. Rautatien ja asemanseudun syntymisen myötä myös tavaraliikenne alkoi siirtyä torilta rautatien varrelle.

Vuonna 1908 kaupungininsinööri Alexander Brandt, arkkitehti Victor J. Sucksdorff ja kaava-asiantuntijana toiminut arkkitehti Bertel Jung jatkoivat kaupungin kehittämistä omalla asemakaavallaan.

Tässä suunnitelmassa kaupunkialue alkoi laajeta rakennetun rautatien itäpuolelle ja lounaaseen.

Kaavaan kuului useita aukioita ja julkisia rakennuksia, jotka muodostivat Oulun kaupunkirakenteen keskeisiä osia ja katunäkymien päätepisteitä. Tämän kaavan myötä Oulussa otettiin käyttöön myös katujen nimiin liittyvä osoitenumerointi.

Kasvu kiihtyi sotien jälkeen

Oulun laajeneminen alkoi 1800–1900-lukujen vaihteessa, jolloin kaupungin pohjoispuolella olevat Tuiran ja Schröderin tilat liitettiin kaupunkiin. 1920-luvulla asemakaavoitettiin puolestaan Raksila. 1950-luvulle saakka Oulua kaavoitettiin pääasiassa tulipalojen ja sotien jälkeen, kun ruutukaava-aluetta piti kaupungin tuhoutumisen takia rakentaa uudelleen.

Oulun keskusta vaurioitui pahasti toisen maailmansodan pommituksissa ja kaupungissa oli paljon tuhoutuneita rakennuksia. Vuonna 1947 arkkitehdit Otto-Iivari Meurman ja Aarne Ervi laativat keskeisten osien asemakaavan muutoksen, jonka tavoitteena oli luoda toimiva ja taiteellisesti arvokas keskusta sekä jälleenrakentaa sodassa tuhoutuneet korttelit.

Asemakaavassa uudistettiin myös liikennejärjestelyt ja osaa kaduista esitettiin muutettavaksi puistomaisiksi kävelykaduiksi. Suunnitelmassa Hallituskatu toimi kaupungin pääakselina, jonka päätteenä oli matkakeskus. Rotuaarin aukio, silloinen uusi keskusaukio, sijoitettiin myös nykyiselle paikalleen pommituksissa tuhoutuneeseen korttelinosaan eli Kirkkokadun ja Pakkahuoneenkadun kulmaan.

Sotien jälkeinen väestönkasvu aiheutti painetta laajentaa yhdyskuntarakennetta. Alkoi kaupungin nopea kasvukausi, ja maankäytön suunnittelu laajeni myös keskustan ruutukaava-alueen ulkopuolelle Meurman-Ervin laatiman ja vuonna 1952 vahvistetun yleiskaavan pohjalta. Autoistuminenkin toi kaupunkisuunnitteluun uusia vaateita.

1960-luvulla Oulussa todettiin, että kauppatoria – jonne oli torin ja aittojen lisäksi vuosien aikana syntynyt linja-autoasema, kuorma-autojen tilauskeskus, huoltoasema ja varastoja – oli syytä kehittää. Vuonna 1962 kaupunki käynnistikin hallinto- ja kulttuurikeskuksen yleisen suunnittelukilpailun. Kilpailuohjelman mukaan ”kilpailun tarkoituksena on aikaansaada Ouluun läänin pääkaupungin arvoa vastaava hallinto- ja kulttuurikeskuksen suunnitelma Oulujoen suiston muodostaman vesi- ja viheralueen äärelle”.

Kilpailun voittivat arkkitehdit Marjatta ja Martti Jaatinen ehdotuksellaan Saari. Voittotyössä esitellyn Monumentaalikeskuksen asemakaavan valmistuttua Jaatiset suunnittelivat Vänmanninsaareen ensin teatterin ja sitten kirjaston. Kaupunginteatteri valmistui vuonna 1972 ja Oulun pääkirjasto vuonna 1981.

Monumentaalikeskuksen rakentaminen kauppatorille oli merkittävä askel kaupunkitilan kehityksessä, sillä keskus sijaitsee keskeisellä ja kaupunkikuvallisesti erittäin merkittävällä paikalla.

2000-luvun kehittämistavoitteet

Vuonna 2001 kaupunkisuunnittelussa saavutettiin vaihe, jossa keskustan kehittämistavoitteet ulottuivat jo vuoteen 2020 saakka. Nämä tavoitteet kirjattiin suunnitelmaan nimeltä Keskustan maankäytön ja liikenteen tavoitesuunnitelma 2020 (MALI), jossa ydinkeskusta koostui kuudesta pääkorttelista.

Vuonna 2010 tehtiin suunnitelma, jossa vertailtiin keskitetyn maanalaisen pysäköintilaitoksen ja hajautetun pysäköintiratkaisun eroja. Tämä suunnitelma mahdollisti myös Kivisydämen ja kauppakeskus Valkean toteuttamisen.

Pelillisyyttä ja tekoälyä

Tällä hetkellä kaupungin kehittymistä ohjaa vuonna 2017 valmistunut Oulun keskustavisio 2040. Se linjaa nimensä mukaisesti kaupungin kehittymistä vuoteen 2040 asti.

Tässä suunnitelmassa Oulun keskustan kehittymisen kannalta tärkeiksi asioiksi nähtiin etenkin uudistuva ja täydentyvä kaupunkirakenne, liikkumisen ratkaisut, vihreän ja sinisen näkyminen kaupunkikuvassa, kaupunkikulttuurin ja tapahtumien rooli kiinnostavan kaupungin rakentamisessa sekä elinkeinot ja oppiminen.

Nyt tätä vuonna 2017 valmistunutta keskustavisiota ollaan päivittämässä, ja kaikki oululaiset on kutsuttu mukaan tähän koko kaupungin yhteiseen projektiin. Keskustavision päivitys valmistuu vuonna 2026.

Pitkäjänteisyydellä toimiva kaupunki

Oulun kaupunkisuunnittelun historia on hyvä esimerkki siitä, kuinka pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen työ johtaa kaupungin jatkuvaan kehitykseen ja parantaa sen toimivuutta sekä elinvoimaisuutta.

Kaupunkisuunnittelun keinot ovat kuitenkin vuosisatojen aikana muuttuneet, sillä siinä missä 1600-luvulla Oulun pohjapiirros tehtiin kokonaan uudestaan, ovat kaupungin korttelit tänä päivänä jo pitkälti paikoillaan. Isoja ja rakentamattomia alueita ei keskustasta löydy muualta kuin asemanseudulta ja Raksilasta, joiden suunnittelutyö käy parhaillaan kiivaana ja jotka ovat osa tulevan keskustavision päivityksenkin sisältöjä.

Oululaiset ovat osallistuneet oman kaupunkinsa suunnitteluun jo pitkään, mutta uusia osallistamisen keinoja etsitään jatkuvasti.

Uusin kokeilu on valjastaa kaupunkisuunnittelun käyttöön legot ja tekoäly. Kaupunkisuunnittelun avuksi otetaan nimittäin lauantaina 24. toukokuuta legot, kun oululaiset pääsevät legorakentamisen ammattilaisten opastuksella visioimaan ja unelmoimaan unelmiensa kaupunkikeskustaa.

Lähteet:
Oulun kaupunki (2022) Rakennushistoriaselvitys – Oulun kaupunginteatteri. 
Oulun kaupunki (2021) Vesipeilin vuosisadat – Selvitys Oulujoen suiston historiasta ja arvoista. 
Oulun kaupunki (2016) Oulun moderni ruutukaavakeskusta – Modernin rakennuskannan inventointi 2016. 
Oulun kaupunki (2013) Oulun keskusta-alueiden kaupunkikuvaselvitys. 
Oulun kaupunki (2013) Oulun kulttuuriympäristöohjelma. 
Niskala, Kaarina; Okkonen, Ilpo (2002) Oulun graadi – 350 vuotta asemakaavoitusta. Oulu: Kirjapaino Kaleva.