Tulevaisuussafari vie oululaiset työttömät nuoret tulevaisuuden työn äärelle
Kuvassa on Kajaanin Tulevaisuussafari-työpajaan viime keväänä osallistuneita nuoria. Kajaanissa toimintaa järjestää Vaara-kollektiivi. Kuva: Lasten ja nuorten säätiö.
Ryhmässä harjoitellaan tulevaisuuden työelämään tähtääviä taitoja: itsetuntemusta, vuorovaikutustaitoja ja itseilmaisua. Syksyn 2021 Tulevaisuussafari on järjestyksessään toinen. Kaikkiaan Kulttuuriosuuskunta lIme järjestää neljä työpajajaksoa Oulussa vuosina 2021–2022.
Tulevaisuussafari-hankkeen kohderyhmänä ovat siis 16–29-vuotiaat oululaiset nuoret, jotka eivät tällä hetkellä opiskele tai ole työelämässä. Nuoret osallistuvat kolmen kuukauden työpajatyöskentelyyn, jossa he valmistavat esityksen tulevaisuuden työelämästä. Esitys voi olla esimerkiksi näytelmä tai videoteos. Jos nuoret haluavat, esitys on avoin myös yleisölle. Työpajatyöskentelyyn kuuluu myös nuorten vierailu paikalliseen yritykseen sekä käänteinen mentorointitilaisuus, jossa nuoret pääsevät toimimaan tulevaisuuden työelämän asiantuntijoina yrityksen edustajille.
”Mukaan voi tulla, vaikka takana ei olisi lainkaan kokemusta teatterista. Työpajajakson aikana nuoret harjoittelevat itsetuntemusta ja -ilmaisua sekä vuorovaikutusta. Ne ovat taitoja, jotka auttavat myöhemmin työelämään siirryttäessä. Tärkeiden taitojen karttumisen lisäksi nuoret saavat mielekästä tekemistä arkeen kolme kertaa viikossa kolmen kuukauden ajan”, hankkeen projektipäällikkönä työskentelevä, Lasten ja nuorten säätiön asiantuntija Sofia-Charlotta Kakko sanoo.
Uskoa työelämään puolin ja toisin
Tulevaisuussafarin tavoitteena on vahvistaa nuorten uskoa omiin mahdollisuuksiinsa ja tulevaisuuteensa työelämän murroksissa sekä helpottaa nuorten kykyä siirtyä jatkopoluille opintoihin ja työelämään.
Samalla se parantaa alueen yritysten edustajien mielikuvaa työelämän ulkopuolella olevista nuorista ja auttaa heitä tunnistamaan paremmin kohderyhmän mahdollisuudet tulevaisuuden työntekijöinä.
Koronatilanne tuo haasteita toiminnan järjestämiseen ja alueelliset suositukset otetaan vakavasti. Nuoret tulevat mukaan Tulevaisuussafarin toimintaan esimerkiksi paikallisen Ohjaamon kautta. Nuoren on mahdollista osallistua työpajatoimintaan työkokeiluna, jos se sopii hänen työllistymissuunnitelmaansa.
Tulevaisuussafari Oulussa:
– hanketta toteutetaan vuosina 2021–2022 Oulun lisäksi Kemissä ja Kajaanissa
– rahoitus tulee Euroopan sosiaalirahastosta. Myös osallistuvat kunnat ja taidetoimijat sekä yrityskumppanit Valmet Automation Oy ja Osuuskauppa Maakunta osallistuvat hankkeen rahoitukseen. Hankkeen kansallinen rahoittajaviranomainen on Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
– kyseessä 16–29-vuotiaille nuorille tarkoitettu 12 viikon mittainen työpajajakso
– syksyn 2021 Tulevaisuussafari on järjestyksessään toinen. Kaikkiaan työpajajaksoja on neljävuosina 2021–2022.
– kokoontuu kolme kertaa viikossa
– harjoitellaan tulevaisuuden työelämään tähtääviä taitoja: itsetuntemusta, vuorovaikutustaitoja ja itseilmaisua
– tutkitaan tulevaisuuden työelämän mahdollisuuksia ja haasteita sekä jokaisen osallistujan koulutukseen ja työelämään johtavaa polkua
– mukaan mahtuu 10 osallistujaa
– ohjaajina Aino Granlund ja Elena Vuoksiola. Molemmat ohjaajat ovat esittävän taiteen ammattilaisia
– ilmoittautuminen ryhmään on käynnissä nyt; tulevaisuussafari.ilme@gmail.com