Tulevaisuuden älykiinteistöissä data puhuu – Oulussa näin on jo esimerkiksi kouluissa ja päiväkodeissa

IoLivingin toimitusjohtaja Matti Verkasalo ja CityIoT-hankkeen projektipäällikkö Pirjo Rousu.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Sanna Riikka Johanna Häyrynen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Tulevaisuuden älykkäissä kaupungeissa palvelut ovat sähköisiä ja perustuvat langattomaan tiedonsiirtoon. Toistaiseksi yksi esineiden internetin eli IoT-ratkaisujen ongelma on järjestelmien yhteensopimattomuus.

Oulussa ja Tampereella toteutettu 6Aika CityIoT -hanke syntyi tarpeesta kehittää ratkaisuja, jotta data saadaan eri tietojärjestelmien ”siiloista” hyötykäyttöön.

Kun kiinteistöjen huoltotarpeita suunnitellaan, kaikesta mahdollisesta rakennusten kuntoon liittyvästä tiedosta on hyötyä. Ongelma ei ole siinä, etteikö dataa kerättäisi tarpeeksi, vaan siinä, ettei sitä aina kyetä hyödyntämään parhaalla mahdollisella tavalla.

Hyötyjä sekä kaupungille että yrityksille

CityIoT-hankkeen päätavoitteen voi tiivistää yhteen sanaan: toimijariippumattomuus. Se tarkoittaa tilannetta, jossa kaikki kiinteistöistä kerättävä data saadaan kaupungille itselleen haltuun ja sen jälkeen vielä muotoon, jossa kaikki data keskustelee keskenään.
 
Tavoite toteutui, ja syntyi toimijoista riippumaton ja avoin IoT-alusta. Samanlaista alustaa voivat mitkä tahansa yritykset, kaupungit tai vaikkapa korkeakoulut jatkossa hyödyntää.

Kaupungeille hyödyt avoimen IoT-alustan käytöstä ovat ilmeiset: kaupungit voivat kilpailuttaa tietojärjestelmähankinnat lukkiutumatta yksittäiseen toimittajaan. Avoin IoT-alusta parantaa erityisesti pienten yritysten mahdollisuutta tarjota innovatiivisia uusia palveluita kaupungeille.

Kaupungin kohteet soveltuivat hyvin tutkimus- ja kehitysympäristöiksi.

Oulussa testattiin niin kutsutun Nopeiden kokeilujen mallin avulla esimerkiksi sisäilman hiilidioksidipitoisuuksia, lämpötilaa, ilmanpainetta ja kosteutta sekä kattojen lumikuormia, kiinteistön vedenkulutusta, käyttäjämääriä, palaneiden polttimoiden määriä ja ilmanpaine-eroja.

Yritykset kokeilivat tuotteitaan aidoissa ympäristöissä ja saivat palautetta todellisilta loppukäyttäjiltä. Yrityksiltä saatu palaute piloteista oli positiivista, Nopeat kokeilut -malli toimi ja kaupungin kohteet soveltuivat hyvin tutkimus- ja kehitysympäristöiksi.

Testausta aidossa ympäristössä

Oululainen IoT-palveluyritys ioLiving toteutti kokeilussaan paine-erojen seurantaa.

– Paine-erojen mittaaminen on tärkeää, koska esimerkiksi korjausrakentamisessa pitää varmistaa, ettei pöly pääse siirtymään saman rakennuksen sisällä paikasta toiseen, ioLivingin toimitusjohtaja Matti Verkasalo sanoo.

Verkasalo on tyytyväinen siihen, että he pääsivät testaamaan ja kehittämään tuotetta aidoissa ympäristöissä Haapalehdon ja Pöllönkankaan sekä Pikku-Iikan päiväkodeissa.

– Kiinteistön käyttäjän näkökulmasta projekti sujui vaivattomasti. On hyvä saada tietoa siitä, missä vaiheessa elinkaarta päiväkotimme rakennus on, Pikku-Iikan päiväkodin johtaja Helinä Pykäläaho toteaa.

Data-altaita käyttöön

Oulun kaupungilla CityIoT-hankkeen projektipäällikkönä työskennelleen Jani Nousiaisen mukaan Oulun Digin kanssa on otettu käyttöön samantyyppinen data-allas, joka CityIot-hankkeessa syntyi.

Toiminta jatkuu Oulun kaupungilla muun muassa Kaukovainion koululla, jolle ollaan rakentamassa digitaalista kaksosta. Se on rakennuksen digitaalinen vastine, jonka avulla voi hallita, muuttaa ja jakaa rakennukseen liittyvää tietoa.

– Yhden alustan kautta saadaan tietoa kiinteistön energiankulutuksesta ja jatkossa myös kohteeseen asennettavista aurinkopaneeleista, kertoo Jani Nousiainen.

Oulussa ja Tampereella toteutettu Tulevaisuuden toimijariippumaton dataintegraatioalusta – CityIoT -hanke on osa 6Aika-strategiaa. Hankkeen rahoittajina ovat toimineet Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), Uudenmaan liitto sekä hankkeeseen osallistuneet kaupungit.