Tiima tavoittelee symbioosia vanhan ja uuden kesken – museo- ja tiedekeskus on erityinen kokemus myös sen suunnittelijoille
Museo- ja tiedekeskuksen alueen teollinen historia ja siitä säilyneet rakennukset ovat vaikuttaneet Tiiman suunnitteluun, jossa on pyritty symbioosiin vanhan ja uuden kesken. Kuvat: Arkkitehtitoimisto OPUS Oy & Simon Mahringer
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Rakenteilla olevan Oulun museo- ja tiedekeskus Tiiman uuden osan arkkitehtuuri ammentaa monia aiheita sen kyljessä olevan vanhan voima-aseman arkkitehtuurista. Tarkoituksena ei ole luoda terävää kontrastia vanhan ja uuden välille, muttei myöskään naamioitua 1900-luvun alun teollisuusrakennukseksi.
Oulun kaupunki järjesti yleisen arkkitehtuurikilpailun uuden museo- ja tiedekeskusrakennuksen suunnittelusta syksyllä 2022. Kilpailuun saapui yhteensä 95 hyväksyttyä ehdotusta. Näiden joukosta voittajaksi nousi Arkkitehtitoimisto OPUS Oy:n ja Simon Mahringerin laatima vaihtoehto Loggia tekijöinään Matias Kotilainen, Simon Mahringer, Tuomas Martinsaari ja Paul Thynell sekä avustaja Jere Pääkkönen.
Tiimaksi nimettyä kokonaisuutta rakennetaan parhaillaan, ja se avataan vierailijoille Oulun kulttuuripääkaupunkivuonna 2026.
Vaikka voittaneella arkkitehtitoimistolla on kokemusta julkisten rakennusten suunnittelusta, Tiima on heille ensimmäinen museo- tai tiedekeskuskohde. Kilpailuvoitto ilahdutti, mutta se ei tullut helposti tai itsestäänselvyytenä, sillä kilpailutehtävä oli monessa mielessä haastava.
”Suunnittelualueelle täytyi sijoittaa suuri määrä uutta rakentamista sekä laajahko pysäköintialue. Lisäksi oli tunnistettava keskeiset lähestymissuunnat uudelle rakennuskokonaisuudelle. Arkkitehtuurin oli sovittava 1900-luvun alussa rakennetun voima-aseman yhteyteen. Voima-aseman tiloille tuli myös kehittää uutta käyttöä ja punnita, mitä toimintoja voima-asemaan sekä uudisosaan sijoittuisi”, arkkitehti Tuomas Martinsaari listaa.
Siinä missä näyttelytiloista suunniteltiin mahdollisimman muuntojoustavat tilat, on "loggia"-käytävän ja aulatilojen yhteydessä pyritty luomaan erityisempää ja pysyvämpää arkkitehtonista ilmaisua. Siirtymätilat ovat oleellinen osa arkkitehtuuria. Kuva on kilpailuehdotuksesta.
Monitahoinen problematiikka ei onneksi pelota Martinsaarta, vaan toimii inspiraationa.
”Tehtävä ja paikka luovat konkreettisia reunaehtoja, haasteita ja mahdollisuuksia, joihin suunnittelulla pystytään tarttumaan”, Martinsaari kuvailee.
Tiima on osa kaupunkia
Yhtenä keskeisenä ajatuksena jo kilpailuvaiheessa oli, että uuden rakennuskokonaisuuden tulisi rakentua osaksi kaupunkia ja luoda yhteyteensä mielekkäitä julkisia ulkotiloja.
”Uusi rakennuskokonaisuus ei pyri ympäristössään autonomisena teoksena seisovaksi instituutioksi, vaan kaupunkirakennetta jäsentäväksi erillisten osien summaksi. Tämä ilmentyy mielestäni parhaiten rakennuksen länsipuolelle sijoittuvassa museoaukiossa, jonka mittakaava alkaa myös jo työmaalla hahmottua”, Martinsaari kertoo.
Toinen keskeinen ajatus suunnitelmassa on varsin laajan rakennuskokonaisuuden jakautuminen eri osiin, jotka ovat selkeästi hahmotettavissa osana kokonaisuutta.
”Rakennuksen massoittelu jakautuu kolmeen pääasialliseen osaan. Vanha voima-asema on yksi näistä kolmesta osasta ja rinnastuu hahmoltaan ja kooltaan kahteen uudempaan. Jokainen osa on itsenäisesti ja muuntojoustavasti ohjelmoitavissa palvelemaan kutakin niihin sijoittuvaa toimintoa. Nämä kolme pääasiallista rakennuskappaletta kytkee yhteen loggia-käytävä: valoisa pylväskäytävä, joka kuljettaa vierailijat rakennuksen aulasta kaikkien talon eri toimintojen luokse”, Martinsaari taustoittaa.
Kulttuuripääkaupunkivuosi on luonut yhteistä tahtotilaa projektin toteutumiselle, minkä vuoksi se on edennyt rivakasti ja määrätietoisesti, hyvässä ja rakentavassa yhteistyössä eri osapuolten kanssa. Kuva on kilpailuehdotuksesta.
”Kolmantena keskeisenä ajatuksenamme on ollut pohtia ja ilmentää arkkitehtuurissa pysyvyyden ja muutoksen tematiikkaa, joka onkin omiaan myös rakennuksen toiminnalliselle konseptille, kuin myös tilanteelle, jossa historiallisen rakennuksen yhteyteen luodaan uutta”, Martinsaari jatkaa.
Arkkitehti ei suunnittele kotiaan
Kun Martinsaarelta kysyy hänen suosikkirakennuksistaan, hän menee mietteliääksi ja aloittaa aiheen pohjustuksen.
”Arvostan rakennuksia, jotka ovat johdonmukaisia ja omaavat sisäisen logiikan, joka on viety lävitse koko rakennuksesta. Rakennuksia, joissa yksittäiset valinnat eivät ole sattumanvaraisi, vaan tapahtuvat aina suhteessa rakennuksen muihin valintoihin. Tällaisen ominaisuuden saavuttaminen on nykyään hyvin haasteellista, mikä tekee tästä itselleni entistä viehättävämpää, kun sitä rakennetussa ympäristössä kohtaa”, hän kuvailee.
Lisäksi Martinsaarta viehättävät arkkitehtuurissa usein rauhallisuus ja vakaus.
”Arkkitehtuuri on usein aikajänteeltään varsin pitkäikäistä ja sillä on mahdollista ilmentää pysyvyyttä ja myös pohtia asioiden katoavaisuutta. Rakennuksia, joissa nämä aiheet mielestäni kohtaavat, voisivat olla esimerkiksi Suomesta Erik Bryggmanin suunnittelema Ylösnousemuskappeli Turussa, ja ulkomailta Dom Hans van der Laanin suunnittelema Pyhän Benediktuksen luostari Alankomaissa.”
Kerrostaloelämään mieltynyt mies ei haaveile oman kodin suunnittelusta.
”Jos kuitenkin rakennuttaisin oman kodin ilman mitään rajoitteita, palkkaisin tähän varmastikin taitavan arkkitehdin talon suunnittelemaan ja antaisin tälle suhteellisen vapaat kädet työssään. Pidän itselleni vähän vieraana ajatusta, että eläisin itse suunnittelemassani talossa”, hän naurahtaa.
