Terveysjohtaja Jorma Mäkitalo: rajoitusten vaikutukset näkyvät Oulussa ensi viikolla

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Minna Mäki-Heikkilä

Jaa sosiaalisessa mediassa:

”Käytännössä korjaamme aina noin kymmenen päivää vanhaa satoa, eli tämä viikko ei vielä kerro uusista rajoituksista mitään. Ensi viikon loppupuoli antaa osviittaa siitä, miten ne purevat”, kertoo Oulun terveysjohtaja Jorma Mäkitalo.

Oulun kahden viime viikon korkeissa koronaluvuissa StoraEnson työmaalta peräisin olevat tartunnat näkyvät selkeästi. Mäkitalo muistuttaa, että vain osa StoraEnson massatestauksissa löytämistä 150 tartuntatapauksesta kirjataan Ouluun.

”Muualta Suomesta komennustöissä olevien tartunnat merkitään kotikunnan tilastoon. Ouluun merkitään ulkomaalaisten ja oululaisten työntekijöiden tartunnat, jotka ovat vajaan sadan tartunnan luokkaa”, Mäkitalo muistuttaa.

StoraEnson osuus viime viikkojen tartunnoista Oulussa on noin 30-40 prosenttia.

”Muistutan, että tilanne olisi Oulussa vakava ilman tätä rypästäkin. Mutta halusimme siitä erikseen viestiä, että kuva muodostuu oikeaksi”, Mäkitalo painottaa ja kertoo yhteistyön StoraEnson kanssa olevan hyvää.

Yläkouluihin maskit myös oppilaille

THL:n leviämisvaiheen suositusten mukaisesti myös Oulussa on annettu maskisuositus yläkoulujen oppilaille. Jorma Mäkitalon mukaan yläkouluihin saadaan maskit vielä tällä viikolla.

Jorma Mäkitalo on saanut positiivista palautetta aktiivisesta otteestaan Twitterissä. Myös kärkevää keskustelua on sosiaalisessa mediassa käyty.

”Olen sosiaalisessa mediassa reagoinut asioihin myös voimakkaasti ja joissakin tapauksissa pahoitellutkin suoria sanavalintoja. Mutta pidän somea tärkeänä kanavana, jota kautta omakin tilannekuvani täydentyy”, Mäkitalo korostaa.

Viime päivinä Twitterissä on puhuttanut esimerkiksi rajoitusten vaikutus keikkamuusikoiden tuloihin.

”Pidän tätä erittäin valitettavana ja surullisena asiana. Tiedän, että esittävän taiteen ja monen muun toimialan vaikeudet vaikuttavat, vailla asianomaisten omaa syytä, muun muassa parisuhteisiin ja lapsiin ja tilanne on kaikkinensa vaikea” Jorma Mäkitalo pahoittelee.

Oulua tarkastellaan kokonaisuutena

Kuntalaiset ovat sosiaalisessa mediassa kysyneet myös, miksi Oulussa ei ilmoiteta erikseen kuntakeskusten kuten Oulunsalon ja Haukiputaan tartuntamääriä.

”Meillä ei ole sellaista järjestelmää, jossa tartunnat merkattaisiin postinumeron mukaan. Toisaalta emme myöskään halua antaa aihetta vääränlaiseen turvallisuuden tunteeseen, sillä oireettomia tartuttajia voi olla yhteisöissä, vaikka tartuntaluvut näyttäisivät nollaa”, Mäkitalo muistutti. 

Terveysjohtaja Jorma Mäkitalo tekee joukkoineen lujasti töitä koronaepidemian taltuttamiseksi Oulussa.

”Päivät ovat aika pitkiä eikä työaika rajoitu arkipäiviin, mutta toisaalta tuntuu, että työ on juuri nyt merkityksellistä ja myös hyödyllistä yhteiskunnalle”, Mäkitalo summaa.