Sivistyslautakunta äänesti palveluverkosta – koulujen lakkautukset seuraavaksi kaupunginhallituksen ja -valtuuston päätettäviksi

Kaikkiaan seitsemän koulun tai kouluyksikön toiminta on loppumassa lähivuosina, mikäli sivistyslautakunnan päätös hyväksytään kaupunginvaltuustossa. Taustalla on ennakoitu oppilasmäärien väheneminen. Kuva: Sanna Krook / arkisto

Julkaistu: Kirjoittaja: Pasi Rytinki

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun kaupungin sivistyslautakunnan tiistain 16.5. kokouksen asialistaa hallitsivat alueelliset palveluverkkoselvitykset.

Äänestysten jälkeen lautakunta päätyi esittämään lakkautettavaksi lähivuosina Tirinkylän ja Ylikylän kouluja Kiimingissä, Keiskan koulua Haukiputaalla, Takkurannan koulua Kellossa sekä Sanginsuun ja Lämsänjärven kouluja. Kuivasojan sivukoulun oppilaat on tarkoitus siirtää Pateniemen lukiolta pian vapautuviin tiloihin, Rajakylän pääkoulun yhteyteen.

Pikkaralan koulun osalta lautakuntaan tuotu päätösesitys muuttui. Koulun oppilasmäärää seurataan, ja se voi jatkaa toimintaansa, mikäli oppilaita on vähintään 20. Pikkaralan koulun osalta välimatka korvaavaksi aiottuun kouluun eli Madekosken kouluun on pitempi kuin muissa lakkautettavaksi suunnitelluissa kouluissa.

Sivistyslautakunnan perussuomalaiset jäsenet Mika Aikio ja Pekka Hetta tekivät lautakunnan kokouksessa muutosesitykset Keiskan, Takkurannan, Sanginsuun, Tirinkylän ja Ylikylän koulujen säilyttämiseksi, mutta kaikki esitykset kaatuivat äänestyksissä äänin 10–2. Aikio ja Hetta jättivät päätöksistä myös eriävät mielipiteet.

Palveluverkkoratkaisut siirtyvät seuraavaksi kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Lopulliset ratkaisut tekee kaupunginvaltuusto, alustavan aikataulun mukaan kesäkuun kokouksessaan.

Palveluverkkoselvitykset pohjautuvat ennakkovaikutusten arviointiin kouluissa. Päätöksentekoa varten on selvitetty oppilaiden ja heidän huoltajiensa sekä muiden kuntalaisten näkemyksiä ja arvioitu muun muassa syntyvyyden kehitystä kaupungin eri alueilla tulevina vuosina.  Alueellisesti kootut monialaiset ryhmät ovat arvioineet vaihtoehtoja saatujen näkemysten ja olemassa olevien tietojen pohjalta ja tehneet sivistyslautakunnalle esitetyt päätösesitykset.

Oppilasmääriä seurataan

Mikäli kaupunginvaltuusto hyväksyy nyt esitetyt palveluverkkoratkaisut, koulujen lakkautukset tehdään vaiheittain vuosina 2024–27.

Myllyojan koulun Sanginsuun yksikkö on suunniteltu lopetettavaksi syksyllä 2024. Oppilaat sekä koulun henkilökunta sijoittuisivat Myllyojan pääkoulun yhteyteen, mutta huoltajilla on mahdollisuus hakea oppilaspaikkaa myös Madekosken koulusta.

Kuivasojan sivukoulun oppilaat siirtyisivät Rajakylän pääkouluun Pateniemen lukiolta vapautuneisiin tiloihin syksyllä 2024. Kuivasojan koulun tiloja hyödynnetään Pateniemen koulun Herukan yksikön väistötiloina peruskorjauksen ja uudisrakentamisen aikana 2024–26. Sen jälkeen Kuivasojan tiloista opetuskäytössä on tarkoitus luopua.

Haukiputaan Keiskan koulun oppilaat aloittaisivat syksyllä 2025 Haukiputaan koulussa. Takkurannan koulun oppilaat aloittaisivat syksyllä 2027 Kellon koulussa, edellyttäen että Kellon koulun peruskorjaus on valmis. Keiskan ja Takkurannan koulujen tiloista opetuskäytössä luovuttaisiin.

Lämsänjärven kouluyksikön oppilasmäärää seurataan, ja tiloista opetuskäytössä on suunniteltu luovuttavaksi viimeistään syksyllä 2026, jolloin oppilaat siirtyisivät Knuutilankankaan ja Kastellin kouluihin. Tilat saatetaan ottaa esimerkiksi varhaiskasvatuksen käyttöön.

Ylikylän kouluyksiköstä on tarkoitus luopua 2026 ja Tirinkylän kouluyksiköstä 2027, ja niiden tiloista opetuskäytössä luovutaan. Tämä edellyttää oppilasmäärien vähenemistä ennakoidusti. Nykyisten oppilasennusteiden mukaan Ylikylän oppilaat mahtuvat tuohon mennessä Huttukylän kouluun tai laajennettuun Kiiminkipuiston kouluun ja Tirinkylän oppilaat Alakylän kouluun.

 

 

Lue myös