Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä: Lukiolaiset ovat kaivanneet lähiopetukseen

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Minna Mäki-Heikkilä

Jaa sosiaalisessa mediassa:

”On tullut paljon viestejä siitä, että lähiopetukseen kaivataan. On hieno asia, että tilanne alueella on nyt sellainen, että lähiopetukseen voidaan palata”, Mika Penttilä iloitsee.

Kaupungin päätöksessä todetaan, että lähiopetukseen paluun edellytys on, että epidemiatilanne ei huonone.

”On sovittu, että maanantaina 8.2. käymme vielä tilanteen läpi terveysviranomaisten kanssa. Me tarkkailemme erityisesti sitä, että tartuntamäärät pysyvät maltillisina ja tartuntalähteet saadaan edelleen hyvin selvitettyä”, Penttilä toteaa.

Osa lukiolaisista vaikeuksissa

Lukiolaisten tilannetta on selvitetty viime viikkoina. Ryhmäohjaajat ovat kaikkiin lukiolaisiin yhteydessä ennen uuden jakson alkua.

”Olemme tietenkin kiinnostuneita lukiolaisten tilanteesta sekä oppimisen ja hyvinvoinnin kannalta. Sen tiedämme, että sadoille oppilaille etäopetus on ollut haastavaa näistä molemmista näkökulmista ja se tietenkin huolestuttaa”, Penttilä kertoo.

Mika Penttilä on ollut tänään yhteydessä myös kaupungissa toimivien ammatillisiin oppilatoksiin, joita kaupungin omat linjaukset eivät suoraan koske.

”OSAO siirtyy lähiopetukseen 15.2. ja Luovi samassa aikataulussa, hieman porrastetusti. Molemmilla on sama klausuuli kuin kaupungilla epidemiatilanteen pysymisestä maltillisena”, Penttilä sanoo.

Lisää rajoitusten purkamisia suunnitellaan

Viikko sitten kaupunki tiedotti, että sillä on suunnitelma purkaa rajoituksia asteittain lisää, mikäli epidemiatilanne säilyy suotuisana.

”Mikäli tilanne paranee entisestään, saatamme tämän kuun loppupuolella kyetä avaamaan muitakin paikkoja. Puhutaan lähinnä kulttuuritoimipaikoista ja museoista sekä kirjastoista, jotka ovat jo nyt rajatusti auki”, Penttilä muistuttaa.

”Haluamme nähdä, että asteittaiset purkamiset tuovat toivoa ja paljon puhuttua resilienssiä, kestävyyttä kuntalaisille, kun meillä on näkymä tulevasta”, hän kertoo.

Mika Penttilä toivookin, että rajoituksia ja ohjeita jaksetaan nyt noudattaa, jotta avauksia voidaan tehdä.

”Erityisesti nuoria aikuisia haluamme muistuttaa siitä, että suojautuminen palvelee kaikkia. Olisi tosi tärkeää esimerkiksi päästä avaamaan liikuntapaikkoja myös aikuisille tai käymään konserteissa ja teatterissa. Se vaatii sitä, että noudatamme nyt tiukasti ohjeita ja suosituksia”, Penttilä vetoaa.

Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä kehottaa nyt kaikkia lähtemään ulos liikkumaan.

”Ladut ja jääurheilupaikat ovat erinomaisessa kunnossa, poluilla on upea liikkua. Kevät on tulossa ja menemme valoisasti, koronatilanne tietenkin muistaen, eteenpäin, toisistamme huolta pitäen.”