Sibeliukselta lähti tukka ja Madetoja sai oman kadun – opastetulla kierroksella kaupungintalo avautui myös tarinoin

Jekaterina Kaijanen Oulun seudun oppaat ry:stä soitti vierailijoille Leevi Madetojan teoksen Vanha muisti. Kuvat: Sirpa Tarkkinen

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Sirpa Tarkkinen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun uusittu kaupungintalo piilottaa seiniensä sisään esimerkiksi hotellihuoneita ja ravintolan – ja toki niihin kaikkiin sisältyy runsaasti tarinoita. Pieni osa niistä kuultiin kaupungintalon opastetulla kävelyllä torstai-iltapäivänä.

Jean Sibelius harjoitteli vuonna 1904 Oulun kaupunginorkesterin kanssa nykyisellä kaupungintalolla seuraavan päivän konserttia varten ja lähti harjoitusten jälkeen Oulun yöelämän humuun.

Yöpymään hän palasi kaupungintalolle, silloisella Seurahuoneelle, yhteen toisen kerroksen hotellihuoneista. Samassa kerroksessa sijaitsi, muuten, ravintola.

Illan konserttia varten Jeanin tukka piti leikata, mutta juhlinnasta voipunut säveltäjä ei jaksanut lähteä mihinkään.

Paikalle kutsuttiin parturi Johan Qvick, joka parturoi mestarimme tämän pötkötellessä sängyllään

Leevi Madetoja johti orkesteria Oulussa vuonna 1945 erityisellä Madetoja-viikolla ja silloinkin Oulun kaupungintalolla.

Nainen seisoo salissa kohotetussa kädessään vanha valokuva.

Jekaterina Kaijanen näyttää lehtikuvaa, joka kertoo Leevi Madetojan Oulun-vierailusta vuonna 1945.

Samassa yhteydessä kaupunginjohtaja Eino Jalmari Leino ilmoitti, että Ouluun tulee Madetojan katu. Säveltäjä kävi toki katsomassa katua ja totesi, että onhan täällä sentään viinakauppa ja poliisikamari.

Tanssimaan mahtuu 300 ihmistä

Tällaiset jutut kuultiin kaupungintalon avajaisviikon torstaina Oulun seudun oppaat ry:n järjestämällä kierroksella Säveliä ja tarinoita.

Avajaisviikolla järjestettiin yhteensä kymmenisen opastettua kierrosta uusitulla talolla. Oulun seudun oppaat ry:n opas Jekaterina Kaijanen mainitsi, että ennakkoilmoittautumiset opastetuille kierroksille tulivat parissa päivässä täyteen.

Kaupungintalo valmistui vuonna 1887 Seurahuoneeksi Oulun palon jälkeen Oulun radan vihkiäisten yhteyteen. Tuolloin siis alkoi kulkea juna välillä Oulu-Helsinki.

Nyt valmistuneen remontin jälkeen kaupungintalon juhlasalissa voidaan järjestää tansseja 300 ihmiselle, sillä lattia on uusittu. Lauantaina tanssit jo ovatkin ja lippujen menekki oli kuulemma kova: ne myytiin loppuun heti.

Salia koristavat myös uudet kultaukset, joten kelpaakin siellä pyörähdellä. 1940- ja 1950-luvuilla kaupungintalon juhlasalissa järjestettiin kaikki Oulun kaupunginorkesterin konsertit ja kirjallisia matineoita.

Suurikokoinen abstrakti öljymaalaus ripustettuna seinälle.

Valtuustosaliin ripustettu Kirsti Muinosen akryyli-öljyvärimaalaus Sadekuuro (2024) on tilausteos remontoidulle kaupungintalolle.

Taide korostuu talossa

Myös taide korostuu ehostuneessa talossa. Kaija Hinkulan Demokratia-teos ensimmäisessä kerroksessa jäljittelee vaalien tunnisteita eli esimerkiksi äänestysuurnaa.

Kunnallisdemokratiaan remontti on tuonut myös ketteryyttä. Valtuustosalissa ei ole enää ollenkaan tuoleja ja pöytiä valmiina, vaan ne ovat helposti kanniskeltavaa mallia. Valtuutetut voivat siis halutessaan kokoustaa myös muualla talossa kuin varsinaisessa salissaan.

Vaikka mikäpä on kokoustaa varsinaisessa valtuustosalissakin, sillä sitä juhlistavat raikkaat ja modernit Pilvi ja Sadekuuro, jotka ovat tilaustyöt taiteilija Kirsti Muinoselta.

Myös kellarikerros on nykyisin hyötykäytössä, sillä siellä toimii näyttelytila. Kulku sinne on Hallituskadun puolelta.

 

Kaupungintalon avoimet ovet jatkuvat vielä perjantaina 11.10. kello 17 saakka ja lauantaina 12.10. kello 12–17.