”Se wäkewä wirta” – marraskuussa 1724 tulva pyyhkäisi yli kaupungin luoden salmen ja sataman Toppilaan
Toppilansalmella on ollut satojen vuosien ajan suuri merkitys oululaisille. Sen painopiste tulee olemaan tärkeä tulevaisuudessakin. Alueen kehittäminen on osa Oulujoen suiston kehittämistä, mikä kuuluu Oulun lähivuosien strategisiin kärkihankkeisiin. Kuva: Oulun kaupunki / Röni-Kuva Oy
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Tuhansien oululaisten nykyisille kotinurkille löivät aikanaan myös ”sen kauhian Oolannin sodan” laineet. Oulun kaupunki on Toppilansalmen aluetta kehittäessään halunnut vahvasti pitää esillä merkkejä alueen kirjavasta historiasta.
Marraskuisena arkipäivänä Toppilansalmella tuulee. Autoliikennettä on vähän, kevyenliikenteen väylillä näkee muutamia kulkijoita. Mistään ei voi päätellä, että pian edessä on huomattava paikallinen tapaus: Toppilansalmen 300-vuotissyntymäpäivä.
Todellakin, tämä Oulun historian merkittävä portti seudun elinvoimalle ei saanut alkuansa ihmisten käsin, vaan asialla oli suurempi voima: luonto.
Suunnaton tulva näet raivasi marraskuussa vuonna 1724 tiensä kohti merta reittinään Toppilan oja ruopaten samalla kulkuväylän ja suunnattoman mahdollisuuden.
Tapahtunut oli ”epäilemättä Luonnon erinomasimpia waikutuksia”, totesi Oulun Wiikko-Sanomia -lehtikin vuonna 1829 julkaistessaan aikalaismuisteluksen, Oulun kirkkoherran Zacharias Lithoviuksen tammikuussa 1725 kirjaaman selonteon.
Oulun Wiikko-Sanomia muisteli seitsemäntenä helmikuuta vuonna 1829 tulvatapahtumia siteeraten kirkkoherra Lithoviuksen kirjoitusta "tallessa olewisa Protocollisa".
Lithovius aloittaa kertomalla, miten Jumala oli ”rangaisnut koko Suomen Maata, mutta erinomattain Pohjan maata” hyvin pitkäaikaisilla syyssateilla. Marraskuun puoliväliin tultaessa Oulujoki ja merikin jäätyivät. Jäiden salvattua joen suun vankasti ja vielä koskenkin jäädyttyä, vedenpaljouden oli etsittävä purkautumistie. Lithovius kuvaa, miten se ”25:tenä eli Catharinan päiwänä” löytyi.
”…haki tiensä Kosken Niskasta poikki peltoin Kaupunkiin, ja sitten Kaupungin läpi ojaan”, Lithovius merkitsi muistiin ja teki selväksi myös, miten vesimassat ajoivat kaupunkilaisia karkuun: ”Kolmannen osan Kaupungin Asujamista täyty ottaa pakonsa Kajaanin tullin puoleen”. Oululaiset kauppiaatkin kärsivät tuntuvia tappioita tulvan turmellessa ranta-alueiden varastorakennuksia.
”Wiimmen, 26:na päiwänä samasa Kuusa, murti se ittensä läpi pohjas puolella Kaupunkia Toppilan salmen kautta.”
Tulviva Oulujoki, tuottaessaan aineellista tuhoa, antoi siis kaupunkilaisille myös lahjan: vähäisestä ojasta tuli kelpo väylä.
Ns. Nymanssonin kokoelmaan kuuluvaan karttaan vuodelta 1802 ovat piirtyneet niin Toppilansaari kuin satama-aluekin tervahoveineen.
Toinen tulvan aikainen oululainen, Johannes Snellman (1711–1738) osasi määritellä ojan tarkempaa kokoa maisterin väitoskirjassaan De Urbe Uloa todeten: ”…se wäkewä wirta kaiwo tämän ojan, jota wähää ennen tuskin pienet wenet pääsi kulkemaan, niin että se nyt on kuutta syltää lewiä, että siitä on syntynyt hywin suojanen ja sowelias hamina.” Karkeasti arvioiden leveys oli kymmenisen metriä.
”Seilas’ engelsmannit Suomemme rannoilla”
Uudesta väylästä saatiin turhan matalaksi käyneelle kaupungin sisäsatamalle hyvä korvaaja. Kauppiaat kiirehtivät pykäämään sen rannoille varastojaan ja varailemaan purjealuksilleen paikkoja salmen laiturista. Sanomattakin on selvää, että luonnon apu ei yksin riittänyt, vaan Toppilansalmea ruopattiin miesvoimin ja mekanismein.
Elinkeinoelämän keskus alueella oli aluksi maakunnasta tulevan tervan säilytys-, lajittelu- ja merkitsemispaikka Tervahovi, tervaporvarien vallan näyttämö. Nämä rakennuttivat laivoja kyntämään maailman meriä ja käymään ulkomaankauppaa. Toppilansalmesta tuli Oulun kaupan ja merenkulun ydin.
Kun alueelle keskittyi vaurautta, siitä tuli siten myös sotilasstrategisesti tärkeä kohde. Vanhemman polven kouluaikoina laulama Oolannin sota -viisu ja sen toteamus Suomen rannoilla seilanneista ”engelsmanneista” liittyy Toppilansalmen historiaan.
Näet kesäkuun 2. päivänä vuonna 1854 kontra-amiraali Plumridgen johtama laivasto-osasto poltti Tervahovin ja salmessa olleet neljä laivaa ynnä runsaasti muuta tavaraa. Tämä Krimin sodan manööveri osui kuitenkin omaan nilkkaan: tuhottu terva oli englantilaisten kauppiaitten tilaamaa ja maksamaa.
Toppilan satama on ollut strategisesti tärkeä kohde. Sen kautta muun muassa huollettiin saksalaisten joukkoja jatkosodan aikana. Tässä puretaan elokuussa 1942 Toppilansalmen etelälaidalla heinäpaalilastia oululaistyövoiman avulla. Kuva: Kaleva / Journalistinen kuva-arkisto JOKA / Museovirasto
Toppilansalmi on ollut myös kaupungin varhaisen teollisuuden keskus. Sen rannalle perustettiin vuonna 1864 Toppilan olutpanimo, 1878 J.W. Snellmanin höyrysaha, myöhempi Ab Uleå Oy:n saha, ja 1900-luvun alussa sataman merkitys sai myös kaupan keskusliikkeet keskittämään varastointiaan sinne. Teollisuus otti sen paikan, mikä Tervahovilla oli ollut. Tervakauppa oli hiipunut, Tervahovikin paloi vuonna 1901.
Alkoi toisenlaisen kukoistuksen aika, jolle oleellisen tärkeää oli rautatieyhteyden saaminen vuonna 1886. Sataman siirryttyä Oulun Kauppaseuralta kaupungin omistukseen vuonna 1910, uusi omistaja muun muassa syvensi satamaa ja satsasi niin rautatieraiteiden kuin kivilaitureiden rakentamiseen.
Oma värikäs maailmansa
Satama oli oma maailmansa, vilkas ja vaarallinenkin, todellisuus, josta useimmilla kantakaupunkilaisilla ei ollut aavistustakaan. Tätä historiaa on viime vuosina avattu ansiokkaasti niin muistelmin kuin tutkimuksen kautta.
Erityisen kiinnostavaa on ollut toisen maailmansodan aikaisen tietämyksen lisääntyminen. Toppilansalmi ja satama olivat jatkosodan vuosina oleellisen tärkeät saksalaisille joukoille, jotka avittivat kaupungin satsatessa sataman toiminnallisuuden parantamiseen. Tuolloin rakennettiin silta Toppilansalmen yli sekä tehtiin etelärannalle uusi laituri.
Sodan jälkeen rahtia saapui ja sitä lastattiin vilkkaasti – elämä elpyi kaikkialla. Satama-alueelle kohosi öljysäiliöitä, joihin suuret tankkerit laskivat lastinsa, ja sementinjakeluasema, jonka korkeat rakenteet hallitsivat etelärantaa vielä alueen uudisrakentamisen aikaan.
Toppilansaaren pään maamerkkinä kohosi talvella 1965 otetussa kuvassa 1950-luvulla rakennetun betoniaseman sementtisiilot ja kalkkihissi. Etualalla näkyy kaksi vuonna 1938 hankittua satamanosturia. Kuva: Kaleva / Journalistinen kuva-arkisto JOKA / Museovirasto
Keskustelu Oulun satamatoimintojen uudistamisesta alkoi 1950-luvun alussa. Toppilan sataman ahtaudelle tai sinne mereltä johtaneen reitin kapeudelle ja vaikeakulkuisuudelle oli hankala tehdä tarvittava. Kasvava teollisuus tarvitsi toimivamman sataman, todettiin, ja valtakunnallisestikin oli jääty muista maan satamista jälkeen.
Satamatoiminta siirtyikin Vihreäsaareen, Oritkariin ja Nuottasaareen, ja vähitellen teollisuuskin jätti salmen rannat. Lopullisesti Toppilan sataman toiminta lakkasi keväällä 2012.
Kauppaporvariston huvilakulttuuri Toppilansalmen vaiheilla sai alkunsa vuonna 1854, kun lääninarkkitehti Johan Oldenburg laati tonttikartan, joka jakoi maa-alueet 79 tonttiin. Tänään huvilakulttuurista on kertomassa enää muutama rakennus.
Jo vuosituhannen vaihteen lähetessä Oulun kaupunki oli ymmärtänyt ryhtyä kehittämään alueen uutta elämänvaihetta: asutusaluetta, koteja kaupunkilaisille maisemallisesti merkittävään paikkaan ja kuitenkin lähelle kaupunkikeskustan palveluja.
Työ alkoi Toppilansalmen etelärannan alueelta, jossa tätä aiemmin asuinrakennuksina oli ollut vain tervaporvariston huvilayhdyskunta, joka muodostui Toppilansalmen ja Holstinsalmen väliselle vyöhykkeelle Krimin sodan jälkeen. Uudisrakentamisen alkaessa vanhasta porvariskulttuurista oli Toppilansaaressa kertomassa enää vain neljä huvilaa.
Toppilansalmesta järjestettiin kaavakilpailu vuonna 1999. Yhtään ehdotusta ei valittu toteutettavaksi, vaan suunnittelu annettiin kaupungin omien kaavoitusarkkitehtien tehtäväksi. Salmen eteläpuolen asemakaava valmistuikin 2000–2003, ensimmäiset kerros- ja rivitalot alueen itäpäässä saivat asukkaansa vuonna 2004
Uusi asuinalue sai myös valtakunnallista huomiota, kun Toppilansaaren merenpuoleisessa päässä järjestettiin asuntomessut kesällä 2005. Messualueella oli esittelyssä 28 omakotitaloa, yksi rivitalo ja kolme vuokrarivitaloa, kahdeksan paritaloa, yksi pienkerrostalo sekä neljä kerrostaloa.
Rakentamisen tahti Toppilansaaressa kuitenkin hidastui odotetusta jo 2010-luvulle tultaessa. Eritoten salmen puoleinen osa on rakentunut toivottua rauhallisempaan tahtiin. Asukasmäärä on yhä satoja alle alun perin suunnitellun 2800 asukkaan. Kaavassa nyt vielä rakentamattomille tonteille onkin suunniteltu mittavia asuinkerrostaloja.
Möljän silta rakentui vuonna 2012 yhdistämään Toppilansalmen uuden rakentamisen alueet. Arkistokuva näyttää, miten pohjoisranta rakentui vaiheittain. Siilotalot valmistuivat vuonna 2014 ja saman arkkitehtitoimiston, PAVE Arkkitehdit Oy:n tuorein panos Toppilansalmen uuteen elämään on oikealla näkyvä vanha kemikaalirakennus, joka muuntuu par'aikaa palvelukortteliksi.
Myllyt muuttuivat asuinneliöiksi
Salmen pohjoisrannalla on toisin: rakentaminen on vilkasta ja tiivistä.
Toppilan satama ja teollisuusalue kuuluvat valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Rakennuskantaan kuuluu 1800-luvun lopun huviloita ja 1900-luvun alun tehdasrakennuksia. Nykyinen asemakaava on vuodelta 2010.
”Kulttuuriset kerrostumat haluttu säilyttää ja ovatkin näkyvissä”, kaavoitusarkkitehti Pia Krogius toteaa viitaten esimerkiksi Toppilan Höyrymyllyn ja SOK:n myllyn rakennuksiin.
”Täällä vaalitaan teollisuuden ja sataman ilmettä.”
Toppilan Höyrymylly aloitti toimintansa vuonna 1924 ja sen toiminta päättyi 1990.
”Höyrymyllyn rakennus oli ensin matala, kaksikerroksinen, mutta sai lisää massaa useassa erässä”, Krogius kertoo.
Mylly on saanut uuden elämän asuinkerrostalona, jossa pyrittiin kaavan edellytysten mukaisesti säilyttämään mahdollisimman paljon alkuperäistä. Monivaiheinen rakentaminen ja ajan hammas vaikuttivat siihen, että myllystä on jäljellä täysin alkuperäistä sen merenpuoleinen pääty – toinen pääty rakennettiin entisistä tiilistä uusiksi. Väliin syntyi uudisrakennus, joka herättää Toppilansalmen rantaa kulkevissa ihastusta.
Vaasan höyrymyllyn punatiilinen rakennus rakentui useassa vaiheessa. Tässä myllyrakennus kesällä 1937. Kuva: Kaleva / Journalistinen kuva-arkisto JOKA / Museovirasto
Toinen elintarviketeollisuuden elävä muistomerkki löytyy Möljän sillan toiselta puolen.
”SOK:n myllyn kokonaisuus syntyi kolmessa erässä ja edusti vanhimman osansa puolesta arkkitehtuuriltaan klassismia, mutta siilot ja myllyrakennuksen takana näkyvä konttorirakennus olivat jo funktionalismia”, Krogius selvittää.
Erkki Huttusen suunnittelema konttorirakennus on peruskorjattu asunnoiksi, mutta myllystä vain vanhin, klassismia edustava lohko on alkuperäinen. Peruskorjausta suunniteltaessa todettiin toisen vaiheen rakennusten olevan odotettua huonommassa kunnossa ja ne päätettiin purkaa ja korvata samantyylisillä uudisrakennuksilla.
Nelisenkymmentä metriä korkeiden siilojen purkamisesta syksyllä 2012 koitui hieman epäonnisten tapahtumien ketju: kolme päivää kestäneen operaation seuraamisesta tuli omanlaisensa oululainen kansanjuhla, kun räjäytysyrityksiä tultiin joukolla seuraamaan ja niitä taltioitiin yhä muisteltaviksi.
"Toppilansalmen alue on luonut nahkansa moneen kertaan", kaavoitusarkkitehti Pia Krogius toteaa. "Vanhaa rakennuskantaa on hyödynnetty, tietty roso jätetty jäljelle, ja tuloksena on ihmisen lähestyttävää suunnittelua." Kuva: Pia Kaitasuo
Äänimaisema muuttui tyystin
Toppilansalmen nykyistä virkistyskäyttöä vahvistamaan kaavoitettu Ranta-Toppilan venesataman alue tulee Krogiuksen mukaan muodostamaan linkin sataman ja Meri-Toppilan kaupunginosan välille.
”Sataman toiminnan päivinä rautatiekin kulki rantaa pitkin Toppilan sellutehtaalle asti.”
Entisestä ajasta, Ab Uleå Oy:n sahan ajoista, muistuttaa punatiilinen, kaksikerroksinen voimalaitosrakennus.
”Kulttuuriympäristön kerroksellisuus tarkoittaa sitä, että vaikka alue muuttuu, merkkejä menneestä säilyy”, Krogius tähdentää.
”Toppilansalmi oli valtava liikenteellinen solmukohta. Maisemassa oli satamanostureita, laivoja ja vilkas rautatie. Nyt samat korttelit on rakennettu ihmisen lähestyttäväksi asuinympäristöksi.”
Merkittävä muutos onkin tapahtunut äänimaiseman osalta, Krogius huomauttaa.
”Se oli ratakiskojen kolketta, nostureiden vongahtelua, työn ääniä eli kommennuksia, hihkaisuja, huutoja, laivan moottorien jyrinää ja kaikenlaista kolinaa ja kirskahtelua. Nyt äänimaisema on, muutamista rakennustyömaista huolimatta, laineitten liplatusta, puhetta, lintuja ja jokin ohiajava auto.”
Toppilansalmen rannoilla toteutuu ajatus ihmisen lähestyttävästä suunnittelusta. Kuva on toukokuulta 2023.
Ainutlaatuista maankohoamista
Muutoksen myötä oululaisille on avautunut mahdollisuus uudenlaiseen kokemusmaailmaan.
”Tämä alue on vahva osa oululaista merellisyyttä”, Krogius toteaa seistessään Toppilansalmen rannat vuonna 2012 yhdistäneellä Möljän sillalla.
”Tästähän meri vasta alkaa. Alue, joka on lähempänä kaupunkia, on vasta suisto.”
Yliopisto-opintojensa myötä oululaistunut uusmaalainen toivoo oululaisten oppivan näkemään merellisyytensä todellisen arvon.
”Nyt merellisyys nähdään kapeana ja vertailukohtia haetaan jostain Turun saaristosta.”
Krogius tähdentää, miten ainutkertaista seudun maankohoaminen on. Vain Kanadassa tunnetaan vastaava ilmiö.
”Täällä on laakeat rannat, avara maisema ja leveä horisontti.”
Lähteitä: Kustaa Hautala: Oulun kaupungin historia IV, Oulu 1976; Kustaa Hautala: Oulun kaupungin historia V, Oulu 1982; Turo Manninen: Oulun kaupungin historia VI, Jyväskylä 1995; Kaarina Niskala–Ilpo Okkonen: Oulun graadi, Oulu 2002; P.W. Snellman: Oulun laivoja ja laivureita vuosina 1816–1875, Oulu 1974.
Kaksi ja puoli vuosisataa satamaelämää on juhlan paikka
Sunnuntaina 24.11. vietetään Valvesalissa Toppilansalmen 300-vuotisjuhlaa.
Samassa yhteydessä juhlitaan myös 150-vuotiasta Oulu–Tornio-väylää.
Juhlan alkupuolella kuullaan lyhyt esitelmä 250 vuoden ajan toimineen Toppilan sataman historiasta ja Entiset Pojat -duon musisointia sekä katsotaan Historialliset meriväylät Ouluun ja Toppilan sataman synty -dokumentti (40 min.)
Väliajan jälkeen nähdään Majakkaseuran uusi dokumenttielokuva legendaarisesta Utön luotsi- ja majakkasaaresta.
Perämeren Pookit ry:n ja Suomen Majakkaseura ry:n järjestämä tilaisuus alkaa Valveella (Hallituskatu 7) kello 13. Kolmituntiseen tilaisuuteen on vapaa pääsy.