Ryhmäpuheenvuorot Oulun kaupungin budjettikäsittelyssä, osa 5: Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Henna Määttä
Henna Määttä on Oulun kaupunginvaltuuston Vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja.
Mun Oulu julkaisee kaikkien valtuustoryhmien ryhmäpuheenvuorot kaupunginvaltuuston talousarviokäsittelystä. Valtuusto jatkaa vuoden 2025 talousarvion ja vuosien 2026–27 toimintasuunnitelman käsittelyä 9. joulukuuta. Valtuustoryhmien suuruusjärjestyksessä etenevässä sarjassa on vuorossa Vihreät, jonka puheenvuoron piti ryhmän puheenjohtaja Henna Määttä.
”Lähdetään liikkeelle positiivisesta: Oulu kasvaa, kehittyy ja kansainvälistyy. Meillä on rohkeutta tehdä investointeja, jotta tämä kaikki toteutuu. Rohkeutta katsoa tulevaisuuteen ja rakentaa sitä urbaania kaupunkia, jossa on toimivat palvelut, elämyksiä ja sitä kuuluisaa pitovoimaa.
Kuntatalouden ympärillä on kuitenkin myös mustia pilviä, jotka uskon kaikkien meidän tunnistavan. Vihreälle ryhmälle kestävä ja pitkäjänteinen taloudenpito on tärkeää. Tästä syystä olemme tehneet talousarvioprosessin ja -neuvotteluiden aikana esityksiä, jotka lisäävät tuloja ja leikkaavat menoja. Vihreän talouspolitiikan perusperiaate on, että emme tee sellaisia säästöjä, jotka tulevaisuudessa maksavat yhteiskunnalle enemmän.
Pidämme tärkeänä ennakoitavuutta ja sitä, että sopeutustoimet tehdään kestävästi huomioiden myös sosiaalinen ja ympäristöllinen kestävyys. Ei leikata tulevaisuudesta.
Tästä syystä olemme kantaneet erityistä huolta sivistys- ja kulttuuripuoleen kohdistuvista sopeuttamistoimenpiteistä. Haluamme välttää tilanteen, jossa leikkaukset osuvat kaikista heikoimmassa asemassa oleviin lapsiin ja nuoriin. Oppilasmäärän lasku ja muutenkin haasteellinen tilanne vaatii rohkeita rakenteellisia ratkaisuja sekä uudelleenajattelua. On tärkeää, että ratkaisuja tehdään yhteistyössä kentän ja ruohonjuuritason toimijoiden kanssa tiedostaen päätösten vaikutukset. Muutosjohtaminen tarkoittaa kuitenkin myös johtamista, uusien ideoiden ja innovaatioiden löytämistä yhdessä. Muutos ei tapahdu ilman johtajuutta.
Valitettavasti tämän talousarviovalmistelun aikana on lähdetty myös laukalle ja suoranaiseen veropopulismiin. Vastuullisuutta ei ole esittää lisäleikkauksia ja tai tulopuolen heikentämistä tilanteessa, jossa me kaikki varsin hyvin tiedämme, että jo nyt esitetyt leikkaukset tulevat olemaan haasteellisia tai jopa mahdottomia saavuttaa ensi vuonna.
Tulevat lisäleikkausesitykset ovat kaukana vastuullisuudesta ja realismista. Sen ovat meille viranhaltijatkin toistuvasti kertoneet.
Vihreät eivät lähde koulutusleikkausten tielle, vaan haluamme turvata laadukkaan koulutuksen ja panostaa lasten sekä nuorten hyvinvointiin. Tästä syystä esitämme:
”Verotuspäätöksen tuoma talousarvion tulojen kasvu lisätään sivistyslautakunnan rahoitukseen turvaamaan kouluissa aikuisten ja lasten kohtaamisiin käytettävää aikaa kohdistamalla rahoitus ohjaajiin, ryhmäkokojen pienentämiseen sekä tuntikehykseen.”
Vihreä valtuustoryhmä on pitänyt luontoarvoja ja ilmastonmuutosta esillä vuosikymmeniä. Kestävä tulevaisuus on meidän kaikkien yhteinen intressi riippumatta ideologisista taustoista. Jatketaan sen yhteistä rakentamista. Lainsäädäntö ja elinkeinoelämä kannustavat meitä aiempaa voimakkaammin kohti vihreää ja hiilineutraalia Oulua. Hyödynnetään vihreän siirtymän mahdollisuudet ja tehdään panostuksia kestävään liikkumiseen, pyöräilyyn ja joukkoliikenteeseen.
Me vihreät haluamme, että kulttuuri-ilmastonmuutos tapahtuu ja otamme kaiken irti kulttuuripääkaupunkivuodesta perintövuosia unohtamatta. Haluamme Oulun, joka panostaa kulttuuriin.
Ennen kaikkea haluamme Oulun, jossa tehdään pitkälle kantavia päätöksiä. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä on onnistuttava ja yhteistyötä tiivistettävä muiden toimijoiden, kuten Pohteen ja järjestöjen kanssa. Kun teemme päätöksiä, vaikutukset hyvinvointiin on ymmärrettävä. Jos samalla haluamme edistää mielenterveyttä ja vähentää liikkumattomuutta, niin emme voi samalla roimasti heikentää niiden toimintaedellytyksiä.
Otetaan lapset, nuoret, työntekijät, ikäihmiset, maahan muuttaneet, kuntalaiset mukaan ratkomaan yhteisiä haasteita – alhaalta ylöspäin. Samalla vahvistamme osallisuutta ja ihmisten vaikutusmahdollisuuksia.
Talousarvioseminaarissa pääsimme unelmoimaan vuoden 2035 Oulua. Se on meille Oulu, jossa uudet hienot kulttuuritilat, areena ja elävä kaupunki houkuttelevat matkailijoita, yrityksiä ja uusia oululaisia. Oulun keskusta on kehittynyt ja laajentunut. Meillä on hyvinvoiva, terve ja koulutettu väestö sekä henkilökunta. Olemme myös kansainvälinen, energinen ja houkutteleva kaupunki, ja osataan olla rohkiasti ylypeitä siitä. Olemme rohkeasti pohjoisen kasvukeskus ja pääkaupunki. Tällaista Oulua me haluamme rakentaa yhdessä!”