Rokotusten sujumiseksi vaaditaan edelleen valtavasti työtä

Ajantasainen tieto oululaisten rokotuksista ja ohjeet ajanvaraukseen löytyvät osoitteesta: www.ouka.fi/koronarokotukset. Kuvat: Juuso Haarala

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oululaisten koronarokotukset ovat edelleen käynnissä. Suuri osa kuntalaisista rokotetaan Ouluhallissa, keskimäärin 550 henkeä päivässä. Vilkkaimpina päivinä rokotettavia saattaa olla jopa tuhat. Kun rokotteita on käytettävissä vähemmän, rokotetaan noin 250 henkeä päivässä.  

Hoiva- ja tehostetun palveluasumisen yksiköiden asukkaat rokotetaan asuinpaikoissaan. Lisäksi rokotuksia järjestetään Haukiputaan, Kaakkurin ja Kiimingin hyvinvointikeskusten alueilla. 

Palveluesimies Sirkku Vanttajalla ja kollegoilla on ympäripyöreitä päiviä takana.

Rokotusten järjestäminen on vaatinut valtavasti organisointia. Palveluesimiehet Sirkku Vanttaja ja Päivi Rintasaari tekivät helmikuussa kaksitoistatuntisia päiviä, jotta rokotukset päästiin aloittamaan. 

”Tämä on jatkuvaa järjestelyä. Rokotteita ei välttämättä tule niin paljon kuin on luvattu tai sitten niitä tulee enemmän. Joudumme toistuvasti muuttamaan ajanvarauskirjoja sen mukaan, minkä verran saamme rokotteita”, Rintasaari sanoo. 

Tyhjästä hallista rokotuspaikaksi 

Jotta Ouluhalli saatiin valjastettua rokotuskäyttöön, piti sinne luoda tyhjästä toimiva järjestelmä. Isoksi avuksi Rintasaari ja Vanttaja saivat hallipäällikkö Jari Leviäkankaan, joka on aiemmin ollut järjestämässä isoja messuja.  

Hänen verkostoidensa kautta paikalle saatiin muun muassa messukehikoita ja sähkö- ja tietoliikennepiuhat kulkemaan yläilmoissa, jotteivat ne jääneet rokotettavien jalkoihin. Juoksuradat peitettiin matoilla ja väliaidat pystytettiin, jotta sisäänkulkijat ja ulosmenijät pystytään erottamaan omille puolilleen. 

”Tilojen käyttöönotto edellytti myös pöytien ja tuolien sekä käsidesiautomaattien hankkimista, vartijoiden ja siivoojien värväämistä sekä varastotilojen ja pöytien siivouksen organisointia”, Rintasaari jatkaa.  

Henkilökunnalle on myös täytynyt hankkia työvaatteet ja järjestää vaatteiden kuljetus pesulaan. 

SPR:n vapaaehtoisia on rekrytoitu joka päivälle, sillä rokotuksen jälkeen rokotettavan on hyvä jäädä odottamaan 15–30 minuutiksi, ja nämä vapaaehtoiset ovat seuraamassa odotusalueella kaikkien vointia. 

Tarkkaan ohjelmoitu koneisto  

Oulun digin henkilökunta on pystyttänyt paikalle koneet ja tietoliikenteen. Nyt käytössä on 12 tietokonetta, mutta kun rokotteita tulee enemmän, on mahdollisuus 40 koneelle. Oulun hyvinvointipalveluiden sovellustuesta on myös henkilö paikan päällä päivystämässä ongelmatilanteita varten.  

”Hän varmistaa, että kaikki pääsevät koneella terveyskertomusjärjestelmään. Meillä on paljon keikkalaisia ja kaikkien tulee päästä kirjaamaan tiedot järjestelmään”, Rintasaari sanoo. 

Rekrytoinnin kautta rokotustehtäviin on saatu niin eläköityneitä sairaan- ja terveydenhoitajia kuin muita keikkatöitä tekeviä. Työtehtävät rokotuspaikalla on jaettu osiin, jotta kaikki sujuisi mahdollisimman tarkasti ja nopeasti. Työntekijät on jaettu ruiskuunvetäjiin, rokottajiin, kirjaajiin ja järjestyksen ylläpitäjiin. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on ohjeistanut tarkkaan, miten rokotteet tulee laimentaa ja vetää ruiskuun. 

”Olemme kehittäneet värikoodauksen, jonka avulla aulaemäntä näkee, missä pöydässä rokote on vähissä tai jo loppu, ja hän osaa toimittaa sinne lisää rokotteita ruiskuunvetäjiltä”, Rintasaari kertoo.  

Palveluesimiesten työnkuvaan puolestaan kuuluu rekrytoinnin lisäksi työaikaseuranta, työsopimusten teko, työvuorojen laatiminen sekä ennen työn aloittamista tehtävän pakollisen rokotustentin seuraaminen ja hyväksyminen.  

Ouluhallissa ja hyvinvointikeskuksissa tapahtuvien rokotusten rinnalla kulkevat kotihoidon rokotukset. Kaupungin on pitänyt lähestyä hoitopaikkoja ja hankkia rokotusluvat. Kotihoidon asiakkailta tai heidän omaisiltaan on etukäteen pyydetty rokotuslupa niin, että varsinainen rokotustapahtuma sujuu ongelmitta. 

SPR:n vapaaehtoistyöntekijä Pirkko Mattila neuvoi ja ohjasi rokotettuja asiakkaita pistoksen jälkeen.