Raksilan tekojäälle lisättiin yleisölle luisteluaikoja

Koronaturvallista liikuntaa voi harrastaa ulkona, vaikkapa tekojääkentällä. Kuva Patelan tekojäältä. Kuva: Hanna Sankala-Sivula

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Hanna Sankala-Sivula

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Liikuntapalvelut suosittelee, että luistelemaan tultaisiin perhekunnittain tai kaverin kanssa, mutta ei ryhmänä. Näin voidaan vähentää fyysisten kontaktien määrää ja rauhoittaa koronaepidemiatilannetta. Kentälle tulijoiden määrää myös valvotaan ja tarvittaessa sisäänpääsyä rajataan.

Tekojääkenttä on jaettu kahteen osaan: toinen mailattomille ja toinen mailallisille luistelijoille. Jääkiekkoja ei saa tuoda kentälle turvallisuussyistä, mutta toisella kenttäpuoliskolla voi pelata pallolla.

Luistellessa tulee käyttää kypärää. Myös pyöräilykypärä käy. Luistimet suositellaan koronavirustilanteen vuoksi vaihdettavaksi joko kotona tai kentän vieressä olevilla penkeillä.

Varauksia muille ryhmille

Muina kuin yleisöluisteluaikoina kentällä saattaa olla varauksia koululiikunnalle tai aikuisten kilpa- tai huippu-urheilulle. Kentän varaukset voi tarkistaa liikuntapalveluiden Timmi-varausjärjestelmästä. Varauskalenterissa näkyvät tyhjät ajat ovat vapaasti kuntalaisten käytettävissä, mutta kentällä voi olla myös huoltotöitä. Myös pitkien yleisöluisteluvuorojen aikana jäätä saatetaan välillä kunnostaa.

Pateniemen tekojää palvelee myös

Oulun kaupungin toinen tekojää sijaitsee Pateniemen urheilukeskuksessa Sahanhoitajantiellä. Pateniemessä kiekkojen ja mailojen kanssa luistelu on sallittua kaukalossa, mutta ei yleisöluistelualueella. Pateniemeen ei oteta vastaan vuoronvarauksia tällä hetkellä, joten jää on kaikkien oululaisten käytettävissä joka päivä kello 7.30–21.30.

Oululaisille avoimet ja maksuttomat luisteluvuorot ovat:

ti 1.12. klo 16.00–21.30

ke 2.12. klo 16.00–21.30

to 3.12. klo 16.00–19.30

pe 4.12. klo 15.00–17.00, 19.30–21.30

la 5.12. klo 08.00–14.00, 18.00–21.30

su 6.12. klo 08.00–11.00, 16.00–21.30

ma 7.12. klo 16.00–21.30

ti 8.12. klo 16.00–19.30

ke 9.12. klo 16.00–21.30

to 10.12. klo 16.00–19.30

pe 11.12. klo 15.00–17.00, 19.30–21.30

la 12.12. klo 08.00–21.30

su 13.12. klo 08.00–21.30

ma 14.12. klo 16.00–21.30

ti 15.12. klo 16.00–19.30

ke 16.12. klo 16.00–21.30

to 17.12. klo 16.00–19.30

pe 18.12. klo 15.00–17.00, 19.30–21.30

Luisteluvuorot näkyvät myös liikuntapalveluiden nettisivuilla www.ouka.fi/liikunta.

 

 

Lue myös