Poikkimaantien remontti valmistuu lokakuussa Kainuuntieltä Äimärautioon asti – toinen vaihe jo alkanut

Poikkimaantien parannuksen yhteydessä rakennettu Äimäraution uusi silta on jo käytössä. Kuva: Kreate.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Poikkimaantien monivuotisen korjaushankkeen ensimmäinen vaihe on valmistumassa. Kainuuntien ja Terminaalitien välinen tieosuus valmistuu lokakuun loppuun mennessä, ja liikennevalot saadaan käyttöön viimeistään 9. syyskuuta mennessä Oritkarintien ja Äimänrautiontien kohdalla.

Väylävirasto tekee Oulun kaupungin ja muiden yhteistyökumppaneidensa kanssa mittavaa perusparannusta Poikkimaantiellä. Viime vuonna aloitettu hanke valmistuu vuonna 2026, ja tänä syksynä saadaan valmiiksi sen ensimmäinen vaihe Kainuuntien ja Äimäraution välisellä osuudella.

Kainuuntien ja Terminaalitien välisellä tieosuudella on päällystetty kesän aikana ajoväyliä, pyöräteitä ja jalkakäytäviä. Uudet kaistat ovat jo osin käytössä, ja loputkin saadaan avattua liikenteelle lokakuun lopussa, jolloin tieosuus Poikkimaantiellä on levennetty nelikaistaiseksi. Hanketta toteuttavan Väyläviraston mukaan vain pieniä viimeistelytöitä, kuten puiden istutuksia, jää ensi kevääseen.

Hankkeessa rakennetaan tai parannetaan yhteensä 11 siltaa. Kokonaan uutena on rakennettu silta junaradan ylittävän Äimäraution ylikulkusillan viereen ja Limingantien ylittävä Äimäraution risteyssilta. Liikenne päästiin ohjaamaan uusille silloille kesäkuussa, jonka jälkeen töiden painopiste siirtyi vanhoille silloille. Vanhojen siltojen valmistuessa tie kulkee nelikaistaisena koko hankealueella.

”Hankealueella on huomattava määrä jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden alikulkusiltoja. Niitä avataan portaittain niin, että viimeisetkin sillat on avattu liikenteelle lokakuun loppuun mennessä. 9. syyskuuta avautuvat Joulumerkkikodinpolun, Mäntylänpolun ja Kihokkipuiston alikulkusillat”, kertoo hankkeen projektipäällikkö Jukka Päkkilä Väyläviraston tiedotteessa.

Toinen vaihe käynnissä

Hankkeen toisen vaiheen rakentaminen alkoi elokuun puolivälissä. Tulevaa Terminaalitien ja Oulun sataman välistä tieosuutta rakennetaan maaperälle, jota vakautetaan louheesta rakennettavien painopenkereiden avulla. Louhepenkereiden tarkoituksena on nopeuttaa pohjamaan painumista kuormituksen alla ja estää painumia valmiissa tiessä.

Uusi tielinjaus palvelee tulevaisuudessa Oulun satamaa.

Painopengerten kasaaminen alkoi elokuun puolivälissä louheen kuljetuksilla. Myös louheen levittäminen penkereeksi on jo alkanut. Työvaihe voi Väyläviraston mukaan lisätä hieman raskaiden ajoneuvojen kuljetuksia Poikkimaantiellä.

Louhepengerten rakentamiselle on varattu aikaa vuoden loppuun saakka, mutta tavoitteena on, että työ valmistuu hyvissä ajoin ennen joulua. Painopenkereiden painuma-aika on arviolta 1,5 vuotta. Työt käynnistyvät ensi vuonna sataman päässä painopengeralueiden ulkopuolella.

Koko Poikkimaantien perusparannushankkeen kustannusarvio on noin 40 miljoonaa euroa, josta Oulun kaupungin ja Oulun sataman osuus on yhteensä noin 10 miljoonaa euroa.

Sataman kehittyminen ja Kaukovainion asuinalueen tiivistyminen sekä Stora Enson investoinnit kartonkikoneisiin lisäävät raskaan liikenteen kuljetuksia Poikkimaantiellä. Liikennettä lisää osaltaan myös kasvava Hiukkavaaran asuinalue palveluineen. Hankkeen tavoitteena on parantaa liikenteen sujuvuutta ja turvallisuutta, edistää maankäytön kehitystä sekä vähentää liikenteen melun haittoja asukkaille.