Pohjoisen nuoret kisasivat yrittäjyyskilpailussa – Oulusta vahva edustus

Semifinaalin palkintojenjako lähetettiin suorana Oulusta. Kuvassa vasemmalla lähetyksen juontaja Kimi Laurila, Luilla-yrityksen Miika Juutinen, Niklas Puurunen ja Sakari Lyytikäinen sekä Oulun kaupungin yrittäjyyskasvatuksen kehittäjäopettaja Eemeli Alanne. Kuva: Tatu Singo

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Yrittäjyyskilpailun semifinaalit käydään helmi-maaliskuun aikana verkossa. Yhteensä semifinaaleja pidetään yhdeksän eri puolilla Suomea. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin semifinaaliin osallistui 47 nuorten yritystä.

Nuoret yrittäjät esittelivät semifinaalissa liikeideoitaan vierailijoille ja tuomaristolle kahden tunnin ajan. Yrittäjien messuosastolle pääsi vierailemaan valitsemalla virtuaalialustalta haluamansa osaston. Valtakunnalliseen finaaliin jatkavat nuorten yritykset Kempeleen kirkonkylän yhtenäiskoulusta, OSAO:sta ja Reisjärven kristillisestä kansanopistosta.

Vuosi yrittäjänä -ohjelmasta startti

Uskalla Yrittää -kilpailuun osallistuvat nuoret ovat mukana koulunsa yrittäjyyskurssilla, jonka menetelmänä käytetään kansallista Vuosi yrittäjänä -ohjelmaa. Kansallisesti ohjelmaa koordinoi Nuori Yrittäjyys ry. Ohjelma on maksuton työkalu yläkouluille ja toisen asteen oppilaitoksille yrittäjyyskasvatuksen toteuttamiseen.

“Ohjelmassa nuoret perustavat oikealla rahalla toimivan Nuori Yrittäjyys -yrityksen lukuvuoden ajaksi. Nuoret oppivat yrittäjyyttä ja työelämätaitoja konkreettisen tekemisen kautta”, kertoo yrittäjyyskasvatuksen kehittäjäopettaja Eemeli Alanne Oulun kaupungilta.

Mimosa Tuomala ja Eevi Jokiniemi esittelivät oman yrityksensä toimintaa semifinaalin virtuaaliständilllä muun muassa Nuori Yrittäjyys ry:n toiminnanjohtaja Virpi Utriaiselle. Kuva: Anne Peltola

Oulun alueelta vahva edustus

Oulun alueelta semifinaalissa oli mukana useita yrityksiä niin peruskouluista kuin toisen asteen oppilaitoksista. Yksi mukana olleista yrityksistä on Unelmakakkuset NY. Yritystä pyörittävät Kastellin koulun yhdeksännen luokan oppilaat Mimosa Tuomala ja Eevi Jokiniemi. Vaikka koulussa ei tällä hetkellä ole yrittäjyyden valinnaisainetta, ovat tytöt saaneet apua ja neuvoja yritystoimintaansa koulun opettajilta ja Eemeli Alanteelta.

“Yrityksemme tekee asiakkaiden toiveiden mukaan erilaisia kakkuja ja macarons-leivoksia. Olin tehnyt jo aiemmin kakkuja tilauksesta ennen kuin kuulin yrittäjyysohjelmasta. Kysyin Eeviä mukaan kaveriksi. Tiesin, että hän tykkää leipomisesta ja on yrittäjyyshenkinen”, Mimosa muistelee yrityksen alkutaivalta.

Oman yrityksen pyörittäminen on opettanut tytöille tärkeitä taitoja tulevaisuuden kannalta sekä arkielämän tasapainottamista. Samalla myös leivontatekniikka ovat kehittynyt.

”Pyrimme tekemään tilaukset yhdessä, mutta kiireessä jaamme työt. Olemme oppineet ottamaan vastuuta ja huolehtimaan siitä, että aikaa jää myös koululle ja vapaa-ajan harrastuksille”, Eevi ja Mimosa jatkavat.

Tytöt kannustavat muitakin nuoria mukaan yritystoimintaan.

“Yrittäjyysohjelma on tosi hieno mahdollisuus, sitä ei kannata heittää hukkaan!”, tytöt hoksauttavat.

 

Uskalla Yrittää -semifinaalin voittajat

Nämä yritykset jatkavat SM-finaaliin, joka järjestetään virtuaalisesti huhtikuussa:

Paras NY-yritys (perusaste): Palaveli NY, Kempeleen kirkonkylän yhtenäiskoulu
Paras NY-yritys (toinen aste): 143 NY, Reisjärven kristillinen kansanopisto
Paras liikeidea: FransHill NY, Reisjärven kristillinen kansanopisto
Paras tuote: Valoa NY, OSAO
Paras palvelu: PP-Training NY, OSAO
Yleisön suosikki: Someda NY, Reisjärven kristillinen kansanopisto

Voittajien lisäksi semifinaalissa annettiin kaksi kunniamainintaa:

Paras vieraileva NY-yritys: TorneLife UF, Luleå kulturgymnasiet
Paras kansainvälinen potentiaali: FransHill NY, Reisjärven kristillinen kansanopisto

Kunniamaininnat ovat osa Oulun kaupungin kansainvälistä yrittäjyyskasvatushanketta, Bothnian Arc -hanketta.

Uskalla Yrittää -kilpailusta voi lukea lisää sen verkkosivuilta.