Pohjois-Suomessa ennätysvuosi 2020 yritysrahoituksessa – ELY-keskus rahoitti hankkeita 41,9 miljoonalla

Rahoituksella tavoitellaan kasvua, erityisesti korona kurittamille yrityksille. Kuva: kaupungin kuva-arkisto

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Hankkeiden vaikutuksella Lappiin, Kainuuseen ja Pohjois-Pohjanmaalle arvioidaan syntyvän uutta liikevaihtoa noin 214 miljoonaa euroa, josta viennin kautta odotetaan tulevan noin 115 miljoonaa euroa.

Myönnetyn rahoituksen määrä nousi merkittävästi edellisestä vuodesta, jolloin avustuksia myönnettiin yhteensä noin 28 miljoonaa euroa.

Suoraan yrityksille myönnetyn kehittämisavustuksen määrä, 39 miljoonaa euroa, on vuonna 2014 käynnistyneen EU-ohjelmakauden suurin vuosikohtainen myöntösumma.

Kasvua selittävät vuoden 2020 alussa käynnistyneet mittavat investointihankkeet teollisuudessa ja matkailussa. Myös yritysten toimintaympäristön kehittämiseen liittyvien hankkeiden rahoitusosuus kasvoi edellisvuosista ollen 2,9 miljoonaa euroa.

Pohjois-Pohjanmaalla teollisuuteen ja ICT-alalle

Pohjois-Pohjanmaalla myönnetyn rahoituksen määrä, 16,1 miljoonaa euroa, vastasi ohjelmakauden keskimääräistä vuositasoa.

Toimialoittain tarkasteltuna eniten rahoitusta myönnettiin ICT-alalle, jossa liike-elämän palvelujen ja sekä elektroniikan ja sähköteollisuuden yhteenlaskettu rahoitusosuus oli 5,5 miljoonaa euroa.

Toiseksi eniten rahoitusta myönnettiin muuhun teollisuuteen, 3,5 miljoonaa euroa, johon sisältyy muun muassa muoviosien valmistukseen liittyvä mittava investointihanke. Kolmanneksi eniten rahoitusta kohdistui metallituotteiden valmistukseen 1,7 miljoonaa euroa.  Seutukunnittain tarkasteltuna suurimmat rahoitusosuudet saivat Oulun, 9,8 miljoonaa, sekä Ylivieskan, 2,0 miljoonaa ja Haapaveden-Siikalatvan, 1,6 miljoonaa, seutukunnat.

Lappi ja Kainuu saivat merkittävästi myös

Lapissa rahoitusta myönnettiin 16,6 miljoonaa euroa. Summa kasvoi merkittävästi verrattuna vuoteen 2019, jolloin rahoitusta myönnettiin 11,9 miljoonaa euroa. Lapissa vuotuinen myönnetty tukisumma on ollut keskimäärin 12 miljoonaa euroa, joten myönnetty avustuksen kokonaissumma oli poikkeuksellisen suuri vuonna 2020. 

Kainuussa avustuksia myönnettiin 9,3 miljoonaa euroa, josta 8,4 miljoonaa euroa kohdistui yritysten hankkeisiin ja 0,9 miljoonaa euroa toimintaympäristön kehittämiseen. Yrityshankkeisiin myönnettyjen avustusten summa oli merkittävästi suurempi kuin ohjelmakauden muina vuosina.

Yritysten kehittämispalveluilla kysyntää

Yritysten kehittämispalvelujen kysyntä kasvoi merkittävästi koronavuonna. Palveluilla pystyttiin tekemään liiketoiminnan analyyseja ja uudelleensuuntaamista nopeasti muuttuneessa tilanteessa.

Pohjois-Suomessa tehtiin yhteensä 860 päätöstä ja palveluihin myönnettiin rahoitusta 3,1 miljoonaa euroa. Päätöksistä kohdistui Pohjois-Pohjanmaalle 360 kappaletta eli yhteensä 1,3 miljoonaa euroa, Lappiin 377 kappaletta eli 1,3 miljoonaa ja Kainuuseen 123 kappaletta eli 0,4 miljoonaa euroa. 

Pk-yritysten avainhenkilöille käynnistettiin yhteensä 8 koulutusohjelmaa, jotka liittyvät kasvuun johtamiseen, talouden ja tuottavuuden johtamiseen sekä markkinoinnin ja asiakkuuksien johtamiseen. Koulutuksissa aloitti Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa yhteensä 95 henkilöä.

Kehittämispalvelujen uusi puitesopimuskausi alkaa vuonna 2021 ja palvelujen haku käynnistyy helmikuussa. Haun käynnistymisestä ja palvelujen hakemisesta uudella kaudella 2021-2022 tiedotetaan erikseen kauden käynnistymisen yhteydessä.

Rakennerahastokausi 2014-2020 jatkuu vielä ja hakemuksia on mahdollista jättää käsittelyyn syksyyn 2021 saakka. Yritysten kehittämishankkeisiin varattua myöntövaltuutta on vielä käytettävissä koko Pohjois-Suomessa. Hankkeiden suunnittelu kannattaa kuitenkin aloittaa mahdollisimman pian.