Pateniemen uudella tekojääkentällä pääsee vihdoin luistelemaan

Vastaava mestari Marko Saarikoski ja työnjohtaja Harri Lukinmaa tarkistivat Pateniemen tekojään kuntoa maanantaina. Lukinmaa arvioi luonnonjäiden luistelukauden lyhentyneen parilla kuukaudella hänen työuransa aikana. Kuva: Hanna Sankala-Sivula

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Hanna Sankala-Sivula

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun uusin tekojääkenttä Pateniemen urheilukeskuksessa on vihdoin oululaisten käytössä. Luistelemaan kentälle on päässyt tiistaiaamusta lähtien.

”Viime keskiviikkona aloitettiin jäädyttäminen. Töitä on tehty kolmessa vuorossa yötä päivää ja nyt alkaa olla valmista”, kertoi työnjohtaja Harri Lukinmaa Oulun Infra -liikelaitoksesta maanantaina iltapäivällä. Tekojääkentän rakentaminen aloitettiin viime keväällä vanhan kivituhkakentän paikalle.

Pateniemen tekojäällä sijaitsee yleisöluistelualueen lisäksi kaukalo. Mailojen ja kiekkojen käyttö on sallittu ainoastaan kaukalossa. Alueelle asennetaan myöhemmin tällä viikolla vielä verkkoja lavasta karkaavien kiekkojen varalta. Pukuhuoneiden lähelle tuodaan myös penkkejä, jotta luistinten vaihtaminen olisi sujuvaa myös ulkotiloissa näin korona-aikana.

Vastaisku leudoille talville

Tekojäitä rakennetaan yhä enemmän eri puolille Suomea leutojen talvien lisääntymisen myötä. Esimerkiksi Helsingissä tekojäitä on nykyisellään jo 10.

Oulun ainoa tekojää on pitkään sijainnut Raksilassa. Pateniemen jälkeen suunnitelmissa ovat tekojäät Kaakkuriin sekä Castreniin.

”Pateniemen valikoituminen toiseksi toteutettavaksi kohteeksi oli selkeä. Täällä oli tietyt jutut jo valmiiksi kunnossa. Lisäksi haluttiin toinen tekojää Oulujoen pohjoispuolelle, kun Raksila on jo eteläpuolella”, kertoo Oulun kaupungin ulkoliikuntapäällikkö Mika Puolitaival.

Seuraavana todennäköisenä tekojääkohteena Puolitaival pitää Kaakkuria, jonne voisi rakentaa Pateniemeä suuremman tekojääalueen. Tekojäiden rakentaminen on tätä päivää, sillä luonnonjäiden kausi on ilmaston lämpenemisen myötä lyhentynyt selkeästi.

”Kun jouluksi saadaan jää, se sulaa jo helmikuussa pois”, kuvailee Lukinmaa 39 vuoden työkokemuksella alalta. Luonnonjäiden luistelukauden Lukinmaa arvioi hänen työurallaan lyhentyneen kuukaudella niin talven alusta kuin lopustakin.

”Lisäksi keskellä talveakin jäät saattavat nykyään sulaa moneen kertaan”, sanoo Puolitaival.

Myöhemmin tälle talvea Pateniemeen on tarkoitus jäädyttää ilmaston sanelemilla ehdoilla myös luonnonjääkenttää. Tekojäällä luistelu on kuntalaisille maksutonta. Ensi vuoden puolelle kaukaloon voi hakea maksullisia varattuja vuoroja, mutta aluksi sekin on kaikille kuntalaisille vapaassa käytössä.

Kiekko tekojäällä.
Kiekolla pelaaminen on Pateniemessä sallittua kaukalossa. Kaikilla luistelijoilla tulee olla kypärät, niin kaukalossa kuin yleisöluistelualueellakin.

Lue myös