OYSin syöpäleikkaushoidot tehostuvat ja laajenevat robotin avulla

Robottikirurgit ja hoitotiimit ovat kouluttautuneet uuteen tekniikkaan kevään ja kesän ajan. Heikki Wiik (vas.) ja Tero Rautio kertovat, että uusi robotti on jo otettu käyttöön. Kuva: OYS

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Robotti on ollut leikkaavien lääkärien apuna Oulun yliopistollisessa sairaalassa jo 10 vuotta, pitempään kuin missään muualla Suomessa. Da Vinci -robotin viimeisintä teknologiaa edustava uusi laite otetaan käyttöön elokuun aikana. Robottikirurgien määrä kasvaa kahdeksalla, ja nyt robottikirurgeja on 19. Kaksi kirurgeista keskittyy keuhkosyöpäleikkauksiin, joita ei aiemmin ole OYSissa tehty.

OYSissa on tehty vuosittain reilu 300 urologista, naistentauteihin liittyvää tai vatsan ja suolistonalueen robottileikkausta viimeisten vuosien ajan.

”Tavoitteenamme on tuplata robottikirurgian leikkausmäärät uuden laiteinvestoinnin myötä, kertoo robottikirurgian vastuukirurgi”, ylilääkäri Tero Rautio.

Enemmän tähystyksiä

Robotti tuo merkittäviä etuja leikkaustarkkuuteen ja edistää potilaan toipumista.

”10 vuoden kokemuksella tiedämme, että potilaat toipuvat nopeammin ja paremmin robottiavusteisesta leikkauksesta kuin perinteisesti tehdystä. Myös sairaalan hoitopäivien määrä on lyhentynyt robottiavusteisuuden kautta.”

Tyräleikkauksia voidaan tehdä jatkossa entistä enemmän tähystyksenä, mikä edistää potilaan toipumista tuntuvasti.

Robotissa on tukku uusinta instrumenttiteknologiaa verrattuna aikaisemmin käytettyyn robottiin. Vatsan ja suolistonalueen kirurgian osalta merkittävää on myös se, että robottiin voidaan integroida leikkauspöytä, jonka avulla potilasta voidaan liikuttaa leikkauksen aikana.

OYS Suomen robottikirurgian keskus

Suolistosyövän leikkausmäärät nousevat vuosi vuodelta, joten leikkauskapasiteettia on pystyttävä kasvattamaan. Syöpäleikkausten ohessa myös tyräleikkauspotilaiden määrä kasvaa. Kapasiteettia tarvitaan myös siksi, että syöpäkirurgiaa on keskitetty lakisääteisesti yliopistollisiin sairaaloihin.

OYS otti ensimmäisenä suomalaissairaalana käyttöön robottiavusteisen kirurgian vatsaelinsairauksien hoidossa 10 vuotta sitten. Robottiavusteiset tyräleikkaukset aloitettiin syksyllä 2017 toisena sairaalana Euroopassa. Käytännössä OYS on yhä ainoa sairaala Suomessa, jossa tehdään robottiavusteisia tyräleikkauksia systemaattisesti koko ajan.

”OYS on Belgian Gentin ohella toinen eurooppalainen tyräleikkausten keskus. Olemme kansallisesti ja kansainvälisestikin edelläkävijöitä. OYS on kouluttanut robottikirurgit muihin suomalaisiin sairaaloihin,” toteaa vastuualuejohtaja Heikki Wiik.

Wiik kertoo, että OYS:ssa aloitettiin ensimmäisenä myös nielukasvainten ja virtsarakon poistoleikkaukset robottiavusteisesti.

”Tutkimusyhteistyö on meillä robottikirurgiassa aktiivista ja roolimme robottikirurgian kouluttajana on selkeästi vahvistumassa”, Heikki Wiik toteaa.

PPSHP järjestää mahdollisuuden tutustua uuteen robottiin ja OYS:n robottikirurgiaan keskiviikkona 9. syyskuuta kello 9 luentosalissa 1.