Ouluun pystytetään kävelijöille ja pyöräilijöille sähköiset opastustaulut

Ouluun nyt toteutettava kävelyn ja pyöräilyn sähköinen opastusjärjestelmä on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Kuva: Harri Vaarala

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Annu Maarit Höttönen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Merkittävimpien pyöräväylien varteen asennetaan säänkestäviä, kaksipuoleisia näyttötauluja, joiden avulla liikkujille voidaan viestiä ja informoida muun muassa kävelyn ja pyöräilyn laskentatietoa, talvikunnossapidon reaaliaikaista tilannetietoa, kaupungin tiedotteita sekä esimerkiksi tapahtumaopasteita.

Hankkeeseen liittyvä pilotti toteutettiin kesällä 2019 Erkkolan sillalle, ja nyt samaa konseptia laajennetaan kahdeksaan muuhun kohteeseen ympäri kaupunkia.

Näyttötaulujen yhteyteen asennetaan kävelyn ja pyöräilyn laskentalaitteet, ja näin niistä saadaan entistä kattavampaa tietoa liikkujien määristä pyöräilyn pääreiteillä. Näyttötaululla esitettävää informaatiosisältöä tullaan kehittämään tulevan syksyn ja talven aikana entisestään.

Tuotekonsepti on Oulussa innovoitu ja kehitystyötä on tehty Yhdyskunta- ja ympäristöpalveluiden sekä Oulun Energia Urakointi Oy:n yhteistyönä. Kartasta näkyy taulujen sijainnit.