Oulusta on moneksi – talvipäivien menovinkit

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Annu Maarit Höttönen

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Aina ei pääse pitkälle lomareissulle, eikä tarvitsekaan. Tekemistä riittää yllin kyllin Oulussa.

Lomalla voi tutustua Nallikarin talvikylään, kokeilla uutta harrastusta, testata avantouintia, luistella, reippailla merijäällä turvallisuus huomioiden tai lähteä koko perheen hiihtoretkelle. Ouluhalli on avoinna perheille ja nuorisotalot järjestävät mukavaa tekemistä nuorille.

Koko perheen maksuton ulkoilutapahtuma on lasten liikennepuistossa tiistaina 3.3.

Lomalla voi kokeilla uusia lajeja

Avanto on virkistävä kokemus. Talviuinti on hurmannut monet kokemuksena ja terveysvaikutuksillaan. Kaikille avoin avanto löytyy Tuiran rannasta. Koivurannan saunalautan saunavuorolla pääset myös avantoon.

Jos lumitilanne suosii oululaisia, pulkkamäki on mukava retkikohde. Mäkiä löytyy muun muassa Hollihaan puistosta, Raksilan Pikkukankaan puistosta ja Virpiniemen liikuntapuistosta. 

Oulussa on mahtavat hiihtoladut. Valittavanasi on yli 350 km latuja pitkin kaupunkia. Virpiniemi on monipuolinen retkikohde. Hiihtäminen siellä vaatii jo hiukan taitoa. Korkeuseroja on yhden kilometrin lenkilläkin. Virpiniemestä löytyy laavu, jossa voi vaikka paistaa makkaraa. Laavun välittömässä läheisyydessä on myös pulkkamäki. 

Auranmaja on hyvä paikka aloittelijalle. Majan ympäristöstä löytyy latuja kilometrin mittaisesta kymmenen kilometrin lenkkiin ja majalle tulee kaupungin latuverkostoa. Myös makkaranpaisto paikka löytyy.

Kurkkaa latukameraan! Saatat nähdä tuttusi sivakoimassa ja ainakin voit tarkistaa ladun kunnon.

Raksilan tekojää on päivisin vapaassa käytössä. Luistimet siis jalkaan ja menoksi. Kaupungin liikuntavälinelainaamo voi auttaa, jos välineet ovat hukassa tai käyneet pieneksi.

Oulussa voi myös vuokrata luistimia retkiluisteluun ja lumikenkiä patikointiin.

Kaakkurin liikuntamaan, Hietasaaren ja Meri-Toppilan talviulkoilureitit kutsuvat retkeilemään. Reitit ja ohjeet löytyvät kaupungin verkkosivuilla. 

Heinäpään jalkapallohallissa on maksuttomia ja kaikille avoimia palloiluvuoroja talvilomaviikolla ma–pe klo 11–13. Otathan oman pallon ja sisäliikuntavarusteet mukaan.

Tekemistä monen ikäisille

Moni nuorisotalo on avoinna ja tarjoaa mukavaa tekemistä nuorille. Tarkempaa tietoa Oukan sivuilla.

Ouluhallissa järjestetään maksuttomia perhekuperkeikkoja ma-ke klo 10-14. Kuperkeikat ovat lapsille vapaata liikunnallista toimintaa vanhempien valvonnassa. Ilmoittautumista ei tarvita.

Oulun kirjastot ovat talvilomaviikon pääsääntöisesti auki normaalien aukioloaikojen mukaisesti. 

Oulun taidemuseo tarjoaa talvilomaviikolla tiistaista perjantaihin klo 12–14 kaikille avoimia non-stop taidepajoja.

Tiedekeskus Tietomaa on auki ja tarjoaa seikkailtavaa koko viikon.

Täsmätärppejä

Nallikarin talvikylä Nallikarissa avoinna joka päivä.

29.2. Jääkiipeilyn Euroopan cupin finaali ja nuorten avoin kilpailu Haukipudas www.finice2020.com

3.3. klo 10–14. Koko perheen maksuton ulkoilutapahtuma on lasten liikennepuistossa tiistaina. Luvassa on pelejä ja leikkejä, luistelua sekä makkaran paistoa.

4.3. FabLab pajapäivä kaikille BusinessAsemalla. Voit vaikkapa tulostaa 3D-tulostimella itse suunnittelemasi avaimenperän tai leikata laserleikkurilla persoonallisen nimikyltin.

12.3. Polar Bear Pitching Kauppatori

13.3. Race of Drones Oulu Ouluhalli

29.3. Nallikarin Kingi -pilkkikilpailu Nallikari

8.–22.3. Oulun Musiikkijuhlat

Katso iso kooste Oulun kaupungin järjestämästä ohjelmasta talvilomaviikolle.

 

Lue myös