Oulusta Kemin kautta Laurilaan rataosan parantaminen nytkähtää liikkeelle

Ratayhteydet Oulusta Kemin kautta Laurilaan ja Haaparantaan paranevat muutamien vuosien kuluessa.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Yksiraiteinen rata on tällä hetkellä sähköistetty ja sillä liikennöi 16–20 henkilöjunaa vuorokaudessa. Rataosuus kuuluu Euroopan TEN-T-ydinverkkoon.

Hanke aloitetaan kesäkuussa ja selvitys valmistuu vuoden 2021 loppuun mennessä. Suunnittelu aloitetaan lähtötietojen kokoamisella, joka sisältää myös maastossa näkyviä töitä eli ilmakuvauksia ja lähtöpisteiden havainnollistamisisia. Lähtötietojen kokoamiseen liittyvät maastotyöt eivät aiheuta haittaa asumiselle tai liikenteelle.

Tarvesuunnittelun tavoitteena on selvittää rataosan parantamisen sekä kehittämisen reunaehdot ja toimenpiteiden tarkempi kustannusarvio.

Työssä tarkastellaan tasoristeysturvallisuuden sekä ratapihojen toiminnallisuuden parantamisvaihtoehtoja. Hankkeessa määritellään ja arvioidaan liikenteestä aiheutuvat haitat sekä kartoitetaan niiden vähentämiseksi tarvittavat toimenpiteet. Yhtenä tavoitteena on mahdollistaa yhtenäisen Euroopan TEN-T-ydinverkkokäytävän laajentaminen.

Haaparanta-radan sähkösuunnittelu loppukesällä

Myös Laurila–Tornio–Haaparanta-radan sähköistyshankkeen ratasuunnittelu alkaa loppukesään mennessä lähtötietojen keräämisellä, joka sisältää maastossa näkyviä töitä.

Sähköistyshankkeen tavoitteena on parantaa rataosuuden rautatiekuljetusten kustannustehokkuutta ja teollisuuden kilpailukykyä, parantaa tasoristeysturvallisuutta sekä mahdollistaa henkilöjunaliikenteen tarjonnan jatkaminen Suomen ja Ruotsin välillä.

Tornion ja Haaparannan alue on kansainvälisten kuljetuskäytävien solmukohta ja osa vireillä olevaa TEN-T-ydinverkkokäytävän laajennusta.