Oulusta halutaan tehdä oppivin kiertotalouskaupunki – tiekartta etenee

Oulu jatkaa matkaansa kiertotalouskaupungin tiekartalla. Alkuvuodesta 2021 tiekarttaa ohjaava työryhmä työstää toimenpiteistä ehdotuksen, jota tullaan käsittelemään kuluvan vuoden aikana sekä toteuttamaan jatkossa.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Viime syksyn aikana on valmisteltu kiertotalouden visio, tavoitetila, vuoteen 2030. Vision ytimessä on oppiminen, johon kytkeytyy ajatus rohkeudesta kokeilla, innovoida ja keksiä uutta. Kiertotalouden strateginen perusta nojaa siis Oulun kaupungin arvoihin ja kaupunkistrategiaan, jossa painotetaan korkeaan osaamiseen ja korkeatasoiseen koulutukseen. 

Neljä painopistettä

Oulun kiertotalouden tiekartta rakentuu neljän painopistealueen ympärille: Energiaviisas Oulu, Kestävä ja resurssitehokas rakennettu ympäristö, Materiaalikierroilla kohti jätteetöntä Oulua sekä Kestävä ruokajärjestelmä. Näitä painopistealueita läpileikkaavia teemoja ovat lisäksi koulutus ja viestintä, kestävät hankinnat sekä kiertotalouden mahdollistava maankäyttö. 

Syksyn työpajoissa on painopistealueiden alle koostettu laajasti materiaalia tiekartan mahdollisista toimenpiteistä. Alkuvuodesta 2021 tiekarttaa ohjaava työryhmä työstää toimenpiteistä ehdotuksen, jota käsitellään tammikuussa järjestettävässä valmisteluwebinaarissa yhteistyössä kaupungin asiantuntijoiden kanssa.

Tavoitteena on aikaansaada selkeä ja vaikuttava toimenpiteiden kokonaisuus, joille on määritetty mittarit ja vastuutahot. Tiekartasta valitaan toimenpiteet vuosille 2021-2025, jotka liitetään osaksi ympäristöohjelman seurantaa. Päätöksentekoon tiekartta on tarkoitus saada maaliskuun loppuun mennessä. 

Kilpailukykyä ja vetovoimaa

Rakennettuun kaupunkiympäristöön, rakennuksiin ja maamassoihin liittyy paljon kiertotalouden mahdollisuuksia. Oulun kaupunki maankäytön suunnittelijana, hankkijana, rakennuttajana ja lupaviranomaisena omaa hyvät mahdollisuudet edistää kiertotaloutta Oulun seudulla.

Kiertotalouden kautta on mahdollista saada uutta yritystoimintaa ja työpaikkoja ja lisätä tätä kautta Oulun kilpailukykyä ja vetovoimaa. Kiertotalouden mukaiset toimintatavat voivat tuoda kunnille merkittäviä kustannussäästöjä ja materiaalien älykkäällä uudelleen käytöllä voidaan vähentää myös päästöjen määrää. Tätä kautta kiertotalouteen siirtyminen vauhdittaa myös Oulun kaupungin matkaa kohti hiilineutraaliutta.