Oulussa koronatartuntojen määrä jatkaa kasvua – Limingantulliin avataan uusi koronanäytteenottopiste

Myös Limingantulliin avataan uusi koronatestivastaanotto ensi maanantaina. Oulussa tartunnat jatkavat kasvuaan ja asukkaita pyydetäänkin noudattamaan koronasuosituksia.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulussa uusia tartuntoja on tällä viikolla perjantaina aamupäivään 30. lokakuuta mennessä ilmennyt yhteensä 54. Tänään perjantaina on ilmennyt 10.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) koronakartassa uusia tapauksia on kirjautunut Ouluun 16. Ero selittyy sillä, että koronakartta ilmoittaa päivittäin pääosin edellisen vuorokauden aikana ilmenneet tapaukset.

Oulussa on 14 vuorokauden alueellinen ilmaantuvuus 64,6 sataatuhatta asukasta kohti.  Sairaalahoidossa on tällä hetkellä Oulun yliopistollisessa sairaalassa 8 henkilöä, määrä on hieman kasvussa. Oulun kaupunginsairaalassa ei ole koronapotilaita.

Tartunnan lähteet ovat Oulussa edelleen hyvin tiedossa. Syyslomaviikon tartunnoista vain 10 prosentista jäi selvittämättä, mistä tartunta oli peräisin. Kolmannes tartunnoista tuli harrastuksista, kolmannes oli perheen sisäisiä tartuntoja ja kolmanneksessa tartunnan lähteenä oli joku muu tunnettu tartuntaryväs, esimerkiksi jokin tilaisuus.

Useita joukkoaltistuksia Oulussa

Joukkoaltistuksia on Oulussa ja lähialuilla ollut kuluvalla viikolla perjantain aamupäivään mennessä kahdeksan, muun muassa Pikku-Syötteen lomakeskuksessa useita, Haukiputaan lukiossa ja Pitkäkankaan yläkoululla sekä Jäälin koululla. Altistuneita on asetettu karanteeniin yhteensä yli 250. 

Testimäärät ovat Oulussa kasvaneet, ennusteen mukaan niitä otetaan kuluvalla viikolla yli 3000. Testauskapasiteetti on hyvä.

Oulun kaupungin näytteenottopaikat sijaitsevat koronavastaanotoilla ja Oritkarin drive-in-testauspisteellä. Testausta laajennetaan tulevalla viikolla.

Limingantulliin entisiin Halpahallin tiloihin uusi piste

Oulun kaupunki avaa uuden ajanvarauksellisen koronanäytteenottopisteen Limingantulliin entisiin Halpa-Hallin tiloihin, Nuottasaarentie 5, ensi maanantaina 2. marraskuuta.

Limingantullin koronanäytteenottopisteelle siirtyvät vaiheittain osa koronavastaanottojen ajanvarauksellisista näytteenotoista. Suunnitelman mukaan aluksi Limingantulliin siirtyvät Kontinkankaan ja Tuiran ajanvaraukselliset koronanäytteenotot.

Varaa aika jos epäilet koronaa

Koronaviruksen aiheuttaman hengitystieinfektion oireita voivat olla kuume, yskä, hengenahdistus, flunssa, lihaskivut ja mukana voi olla vatsaoireita, pahoinvointia tai ripuli. Koronavirustesti otetaan myös lieväoireiselta potilaalta.

Jos oireesi ovat lieviä, etkä tarvitse ammattilaisen arviota voinnistasi, voit varata ajan pelkkään näytteenottoon.

Limingantullin näytteenotto, Nuottasaarentie 5:

– avoinna maanantaista perjantaihin

– tarkoitettu vain oululaisille asiakkaille

– aika tulee varata etukäteen

– varaa aika hyvinvointipalveluiden nettiajanvarauksen kautta

– ajanvaraus avautuu arkipäivää edeltävänä iltana klo 21.

Oritkarin drive-in-testauspiste:

– avoinna maanantaista sunnuntaihin

– aika tulee varata etukäteen

– paikalle tulee saapua autolla

– näytteenotto arkipäivinä on tarkoitettu vain oululaisille

– varaa arkipäiville aika hyvinvointipalveluiden nettiajanvarauksen kautta

– näytteenotto viikonloppuisin on tarkoitettu kaikille Pohjois-Pohjanmaan asukkaille

– varaa viikonlopulle aika Nordlabin ajanvarausjärjestelmän kautta

– ajanvaraus avautuu arkipäivää edeltävänä iltana klo 21. Viikonlopun ajanvaraus avataan perjantaisin klo 16.

Koronavastaanottojen ajanvarauksellinen näytteenotto:

– Haukiputaalla, Kontinkankaalla, Oulunsalossa ja Tuirassa

– avoinna maanantaista perjantaihin

– tarkoitettu vain oululaisille asiakkaille

– varaa aika hyvinvointipalveluiden nettiajanvarauksen kautta

– ajanvaraus avautuu arkipäivää edeltävänä iltana klo 21

Koronanäytteitä otetaan vastaanotoilla myös ilman ajanvarausta:

– Haukiputaalla, Kontinkankaalla, Oulunsalossa ja Tuirassa

– paikalle kannattaa tulla kello 14 mennessä (perjantaina kello 13), jotta näytteet ehditään ottaa ennen vastaanottojen sulkeutumista.

– tarkoitettu vain oululaisille asiakkaille

– jonotustilanteen voi tarkistaa vastaanoton verkkosivulta, sivun oikeasta laidasta.

Jos tarvitset ammattilaisen arvion hoidon tarpeesta tai hoitoa

– tee oirearviokysely verkossa Omaolo-palvelussa tai

– soita Oulun kaupungin koronaneuvontaan numeroon 08 558 41414 (ma–to klo 8–16, pe klo 8–15). Iltaisin ja viikonloppuisin voi soittaa Oulun seudun yhteispäivystyksen numeroon 08 315 2655.

– Omaolosta tai koronaneuvonnasta saat toimintaohjeet ja tarvittaessa sinut ohjataan koronavastaanotolle ja/tai näytteenottoon.

– jos kuulut riskiryhmään, ota yhteyttä pikaisesti

– jos vointisi on heikentynyt ja tarvitset hoitoa, koronavastaanotolle voi tulla suoraan ilman yhteydenottoa

– hätätapauksissa soita 112.

Katso Oulun kaupungin koronasivuilta lisäohjeita mm. lapsiperheille.

Lue myös