Oulussa kehitetystä Perhe yhtenäiseksi -toimintamallista hyviä kokemuksia

Pakolaisperheiden määrä on kasvanut niin valtakunnallisesti kuin myös Oulun kaupungissa. Kuva. Mostphotos

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Työskentelymalli on kehitetty asiakastyöstä nousseeseen tarpeeseen. Pakolaisperheiden määrä on kasvanut niin valtakunnallisesti kuin myös Oulun kaupungissa. Pakolaisperheillä on taustoistaan johtuen vanhemmuutta ja perhesuhteita kuormittavia tekijöitä, kuten traumaattiset kokemukset ja niistä johtuva stressi, uuteen kulttuuriin sopeutumisen haasteet, perheenjäsenten joutuminen eroon toisistaan pakomatkan aikana ym.

Perhe yhtenäiseksi -toimintamallia varten on kartoitettu näitä mahdollisia haasteita muun muassa haastattelemalla työntekijöitä ja perehtymällä aiheeseen liittyviin tutkimuksiin. Mallia on myös muokattu asiakkailta saatujen palautteiden pohjalta. Perhe yhtenäiseksi -toimintamalliin on koottu sellaisia työvälineitä ja menetelmiä, joilla pyritään vastaamaan em. haasteisiin ennaltaehkäisevästi ja varhaisessa vaiheessa.

Perheiden tilanteet kartoitetaan

Oulun kaupungin maahanmuuttajapalveluissa toimintamallia tarjotaan kaikille asiakasperheille siinä vaiheessa, kun perheille tehdään perheen kotoutumissuunnitelma. Perheen kotoutumissuunnitelmassa kartoitetaan laajasti perheen tilannetta.

Tämänkaltainen toimintatapa on mahdollistanut sen, että perheitä on päästy nopeasti tukemaan pienissäkin kasvatuksen tai perheen sisäisten asioiden haasteissa, jotka pitkittyessään saattaisivat johtaa raskaampien palveluiden tarpeeseen.

Toimintamalli opinnäytetyönä

Perhe yhtenäiseksi -mallin sisällön on kehittänyt Oulun kaupungin maahanmuuttajapalveluiden työntekijä sosionomi Iida Bimberg. Sisällön kehittäminen tapahtui Oulun kaupungin järjestämässä julkisen sektorin perheterapiakoulutuksen lopputyössä.

Sisällön kehittämistä jatkettiin Oulun kaupungin maahanmuuttajapalveluiden sisällä. Mallin mukainen työskentely on otettu osaksi maahanmuuttajapalveluiden toimintaa syyskuusta 2019 alkaen.

Yhteistyössä valtakunnallisen Paloma 2 -hankeen kanssa toimintamallia on levitetty OYS-ERVAlla Kokkolan, Kajaanin ja Pudasjärven maahanmuuttajapalveluihin. Osana yhteistyötä haastateltiin käyttöönoton jälkeen ammattilaisia heidän kokemuksistaan malliin liittyen. Lisäksi haastateltiin myös asiakkaita, joiden kanssa mallia on käytetty. Sekä ammattilaisten että asiakkaiden kokemukset mallista olivat positiivisia. Oulun kaupungin maahanmuuttajapalveluissa on huomattu, että Perhe yhtenäiseksi -toimintamallin käytön myötä mm. perhetyön tarve on vähentynyt.

Mallin käyttöönoton eteenpäin viemiseksi Iida Bimberg kirjoittanut Perhe yhtenäiseksi-mallista oppaan työntekijöille. Tämä mahdollistaa mallin levittämisen. Tarkempi kuvaus mallista, haastatteluiden tulokset sekä opas työntekijälle löytyy Innokylästä.

Innokylä on kaikille avoin yhteisen kehittämisen ja tiedon jakamisen ympäristö.