Oulun yliopisto selvitti: Muinais-dna kertoo poronhoidon leviämisestä 500 vuotta sitten
Oulun yliopistossa on selvitelty saamelaisten poronhoitohistoriaa. Poro korvasi pikkuhiljaa villipeuran muun muassa rituaalisissa tarkoituksissa 1400-1600-luvuilla. Kuva: Oulun kaupungin kuva-arkisto
Jaa sosiaalisessa mediassa:
Tutkimusryhmä tutki arkeologisia peuranluunäytteitä neljältä saamelaisten uhripaikalta. Näytteet ajoittuivat 1100-luvun lopulta 1600-luvulle.
”Huomasimme, että kaikki vanhimmat peuranluunäytteet edustivat sellaisia geneettisiä linjoja, jotka ovat sukua nykyiselle metsäpeuralle. Nykyisestä porosta tuttuja geneettisiä linjoja havaittiin ensimmäistä kertaa 1400–1600-luvuille ajoittuvissa näytteissä. Sittemmin nämä linjat ovat korvanneet metsäpeuralle tyypilliset linjat Pohjois-Suomesta”, kertoo genetiikan väitöskirjatutkija Matti Heino.
Sama ilmiö on havaittu myös Pohjois-Norjasta peräisin olevassa arkeologisessa peuranluuaineistossa.
Poro korvasi peuran
Poronhoito on luultavasti alkanut pienimuotoisena jo 800–900-luvuilla. Geneettiset analyysit viittaavat siihen, että poronhoito yleistyi ja muuttui laajamittaisemmaksi 1400–1600-luvulla.
Eläinuhraukset saamelaisten uhripaikoilla alkoivat noin 500–700-luvuilla ja peuraa alettiin uhrata 1100-luvun lopussa. Pyhillä paikoilla uhrattiin metsästys- ja kalaonnen ja poronhoidon onnistumisen turvaamiseksi. Aiemmin ei ole tiedetty, uhrattiinko näillä paikoilla villiä peuraa, poroa vai molempia.
”Erityisen kiinnostavaa on se, että poro korvasi villipeuran Suomen alueen saamelaisten uhripaikoilla, vaikka tiedetään, että täällä porokarjat olivat pieniä vielä 1600-luvulla. Poronhoito oli vain osa elantoa, joka koostui suurelta osin metsästyksestä ja kalastuksesta”, sanoo arkeologian apulaisprofessori Anna-Kaisa Salmi.
”Historiallisten lähteiden perusteella tiedetään, että villipeuraakin pyydettiin yhä. Se, että uhrauksissa siirryttiin poroon 1400–1600-luvuilla kertoo yhteisistä uskonnon piirteistä saamelaisalueella sekä poron rituaalisesta merkityksestä jo poronhoidon varhaisvaiheessa”, lisää Salmi.
Poronhoito ei alkanut nykyisistä kannoista
Ryhmä tutki mitokondriaalista DNA:ta, joka periytyy äidiltä jälkeläiselle. Sen tutkiminen vanhoista usein huonosti säilyneistä luista on otollista, koska mitokondriaalista DNA:ta on soluissa tavallisesti useita kopioita.
Vielä ei tiedetä, missä saamelaisten poronhoito on saanut alkunsa. Historiallisten lähteiden perusteella on arveltu, että poronhoito olisi alkanut Ruotsin ja Norjan tunturialueilla, kun taas geneettisten tutkimusten perusteella on esitetty, että ensimmäiset nykyisen poron geneettistä linjaa edustavat yksilöt olisivat tulleet Siperiasta.
Oulun yliopiston tutkimus osoittaa, että poronhoito ei alkanut nykyisen Suomen alueella esiintyvistä peuran äitilinjoista.
Tutkimusryhmään kuului tutkijoita Oulun, Helsingin ja Tukholman yliopistoista sekä Venäjän tiedeakatemiasta. Tutkimus on julkaistu Journal of Archaeological Science: Reports -lehdessä.