Oulun torin alueella alkaa remonttikausi

Tältä tuleva rantalaituri näyttää havainnekuvassa. Kuva: Oulun kaupunki / VSU Maisema-arkkitehdit Oy

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Mun Oulu

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Viime vuonna aloitettua Oulun kauppatorin kunnallistekniikan uusimista jatketaan tänä syksynä, ja nyt aletaan uusia myös huonoon kuntoon päässyttä rantalaituria. Satama-altaaseen ruopataan lisää syvyyttä mahdollisia ravintolalaivoja varten.

Oulun kauppatorin kunnallistekniikan uudistaminen aloitettiin viime vuoden elokuussa ja töitä jatkettiin syksyllä niin pitkälle kuin sääolosuhteet sallivat. Uudistuksessa rakennettiin vesijohdot, viemäröinnit ja sähköt torimyynnin olosuhteiden parantamiseksi ja nykyaikaistamiseksi. Pysäköintialueen torin puoleiselle reunalle rakennettiin myös uusi tukimuuri.

Kunnallistekniikan uudistaminen tehdään loppuun alkavan syksyn aikana. Väliaikaiset asfaltit ja öljysorat poistetaan ja torin kiveykset palautetaan ennalleen. Lisäksi Rantakadun puoleiselle reunalle tulee puurivi ja penkkejä parantamaan torin viihtyisyyttä. Työt käynnistyvät syyskuun toisella viikolla syysmarkkinoiden jälkeen.  Työt kestävät arviolta lokakuun loppuun.

Yhtä aikaa torin töiden kanssa käynnistyy myös torinrannan laiturin uusiminen Kiikelin sillan ja Kaarlenväylän sillan välillä. Laiturissa on runsaasti lahovaurioita ja se on paikoin kallistunut sekä painunut. Jos laitureita ei uusittaisi, pahiten vaurioituneet kohdat olisi jouduttu mahdollisesti laittamaan käyttökieltoon.

kartta torialueen liikennejärjestelyistä

Laiturin uudistamisen yhteydessä myös torinrannan jalankulku- ja pyörätie valaistuksineen ja rakennelmineen uusitaan. Torinrannan laituriin rakennetaan kiinnittymispaikat ravintola- tai risteilyaluksille. Kiinnittymispaikoille toteutetaan kiinteät vesi-, viemäri- ja sähköliittymät. Laiturialueesta tehdään esteetön sekä pohjoisesta että etelästä saavuttaessa.

Torinrannan laiturin uusiminen ei vaikuta itse torin toimintaan, vaan kauppatori toimii normaalisti myös kesällä 2025.  Rantareitti joudutaan kuitenkin sulkemaan, minkä vuoksi jalankulkijat ja pyöräilijät ohjataan ohittamaan rantalaiturin työmaa Rantakadun kautta. Torin rannan aittojen liikkeisiin kulkeminen opastetaan Kiikelin sillan puoleisesta päästä.

Laivoille ruopataan syvyyttä

Torinrannan laiturin uusimisen yhteydessä ruopataan satama-allas sekä uusitaan teatterin rantarakennetta.

”Ruoppauksella haetaan erityisesti lisäsyvyyttä laiturin viereen, jotta siihen mahtuisi jatkossa ravintolalaivoja”, kertoo rakennuttajainsinööri Vilho Vanhatalo Oulun kaupungilta.

Teatterin rantarakenteen uloke puretaan, ja tilalle rakennetaan ulkonäöltään täsmälleen samanlainen. Uloke on alkuperäinen eli teatterin rakentamisen ajalta 1970-luvulta.

Kaikkiaan torinrannan laiturin rakentaminen, satama-alueen ruoppaus ja teatterin rantarakenteen ulokkeen uusiminen ovat valmiita joulukuun loppuun 2025 mennessä.