Oulun seutu sitoutuu työllisyyden kuntakokeiluun – mukana kahdeksan kuntaa

Koronakriisi vaikuttaa monella tavalla työmarkkinoihin, joten kuntakokeilujen käynnistäminen on tulevassa työmarkkinatilanteessa entistäkin tärkeämpää.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kokeilussa ovat mukana Hailuoto, Ii, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Oulu ja Tyrnävä. Kunnat lähtevät kokeiluun mukaan edellyttäen, ettei laki eduskunnan käsittelyssä oleellisesti muutu. Mukana halutaan olla, koska kuntien työllisyyspalvelut ovat suurten muutosten edessä.

Yksi toimista on työllisyyden kuntakokeilu, jossa kunnille annetaan enemmän vastuuta työllisyyden hoidossa ja osa TE-toimiston tehtävistä siirretään kunnille.

”Työllisyyskokeilujen tavoitteena on nykyistä tehokkaammin edistää työttömien työnhakijoiden työllistymistä ja koulutukseen ohjautumista ja tuoda uusia ratkaisuja osaavan työvoiman saatavuuteen”, sanoo kuntakokeilun projektipäällikkö Marjo Pekkonen BusinessOulusta.

”Toimimme jatkossakin tiiviissä yhteistyössä hyvinvointipalveluiden, Kelan ja TE-toimiston kanssa”, hän jatkaa.

Oululle tuhansia uusia asiakkaita

Kokeiluihin ohjataan kokeilualueilla ne työttömät ja työllistettyinä työvoimapalveluissa olevat työnhakijat, jotka eivät ole oikeutettuja ansiopäivärahaan. Lisäksi kohderyhmään kuuluvat kaikki alle 30-vuotiaat työnhakijat ja kaikki maahanmuuttajat, jotka ovat joko työttömänä tai työllistettyinä työvoimapalveluissa hankealueiden TE-toimistoissa.

”Kokeilukunta vastaa näiden asiakasryhmien julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden tarjoamisesta. Ohjaaminen kunnan asiakkaaksi tarkoittaa, että TE-toimisto ilmoittaa työnhakijalle, että jatkossa hänen kotikuntansa vastaa TE-palveluiden tarjoamisesta hänelle”, kertoo Pekkonen.

Kokeilu käynnistyy tammikuussa

Koronakriisi vaikuttaa monella tavalla työmarkkinoihin, joten kuntakokeilujen käynnistäminen on tulevassa työmarkkinatilanteessa entistäkin tärkeämpää. Valtion ja kuntien resurssien ja osaamisen yhdistämisellä vastataan yhdessä työnhakijoiden ja yritysten rajusti kasvavaan palvelutarpeeseen.

”Työllisyyden kuntakokeilujen valmistelu jatkuu, mutta koronakriisin synnyttämässä poikkeustilanteessa kokeilujen käynnistymisen ajankohtaa on siirretty syksystä vuodenvaihteeseen, jotta TE-toimistojen palvelukyky tulee turvatuksi näissä poikkeuksellisissa kriisioloissa.”

”Kokeilut käynnistyvät uuden aikataulun mukaisesti 1.1.2021 ja kestävät 30.6.2023 saakka”, päättää Marjo Pekkonen.