Oulun seudun ympäristötoimi muistuttaa: jätteen poltto on kiellettyä

Polttokelpoista jätettä ei voi heittää asemakaava-alueella nuotioon. Poltto on muutoinkin pidettävä niin vähäisenä, että aiheettomia hätäilmoituksia ei tehdä.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Kielto koskee myös maatalousmuoveja. Joissakin muovipakkauksissa oleva polttomerkintä tarkoittaa, että pakkauksen voi polttaa laitoksessa, ei kotioloissa.

Tulisijassa saa polttaa ainoastaan puhdasta, maalaamatonta ja käsittelemätöntä puuta ja sytykkeenä vähäisiä määriä kiinteistöllä syntynyttä kuivaa paperia, pahvia ja kartonkia.

Maalattua, lakattua tai kyllästettyä puuta, vaneria tai lastulevyä ei saa polttaa kiinteistöllä tulisijassa eikä avotulella, vaan ne tulee toimittaa luvan omaavaan käsittely- tai keräyspaikkaan.

Jokaisen kiinteistön on liityttävä järjestettyyn jätteenkuljetukseen. Sopimuksen voi tehdä vain omalle kiinteistölle tai naapurien kanssa voi sopia yhteisen jäteastian käytöstä. Jätteenkuljetussopimusta tehdessä tulee sopimuksessa näkyä kaikki samaa jäteastiaa käyttävät kiinteistöt. Jätteiden lajitteleminen ja erilliskerättävien jakeiden toimittaminen ekopisteisiin vähentää kotitaloudessa syntyvän sekajätteen määrää.

Risujen, oksien, lehtien, heinien, hakkuutähteiden ja muiden vastaavien avopoltto on aina kielletty asemakaava-alueella. Muuallakaan edellä mainittujen materiaalien avopoltto ei saa aiheuttaa kohtuutonta haittaa naapureille tai muuta ympäristön pilaantumisen vaaraa.

Taajaan rakennetulla alueella ei saa myöskään kulottaa. Taajaan rakennetuilla alueilla tarkoitetaan kaava-alueita ja muita alueita, joilla on useampia taloja lähekkäin. Mikäli naapuri kokee haittaa, se on yleensä merkki määräysten vastaisesta poltosta.

Tarkista palovaroitustilanne

Juhannuskokossa saa polttaa vain puhdasta puuta, oksia ja risuja. Tulentekoajankohtaa valittaessa on huomioitava, että avotulenteko on aina kielletty, jos alueella on voimassa Ilmatieteen laitoksen antama metsä- tai ruohikkopalovaroitus tai jos olosuhteet muuten ovat sellaiset, että tulipalon vaara on ilmeinen.

Poltto on pidettävä niin vähäisenä, että aiheettomia hätäilmoituksia ei tehdä. Polton suorittaja on aina vastuussa tulesta ja tulen sammuttamiseen on varauduttava, jos tuli uhkaa levitä tai savusta aiheutuu haittaa.

Kulotuksesta ja muusta avopoltosta, josta muodostuu runsaasti savua, on tehtävä tulentekoilmoitus pelastusviranomaiselle. Tavanomaisesta nuotiosta ei tarvitse tehdä tulentekoilmoitusta. Ilmoitus tehdään ensisijaisesti pelastuslaitoksen internetsivuilta löytyvällä sähköisellä lomakkeella.

Harvavointijätteet vastaanottopaikkoihin

Puutarhajätteen vienti metsä-, puisto- ja viheralueille, vesistöön tai jäälle on kiellettyä.

Puutarhajätteitä ja niihin verrattavia jätteitä saa kompostoida kompostikehikossa ilman varsinaista kompostoria. Kompostikehikko on suojattava siten, ettei se roskaa ympäristöä.

Haravointi- ja risujätteet voi myös toimittaa luvallisiin vastaanottopaikkoihin. Kiertokaari Oy:n toiminta-alueella puutarhajätteitä voi viedä maksutta Ruskon jätekeskukseen jäteoppaasta löytyvillä puutarhajätekupongeilla.

Lakeuden Ekon toiminta-alueella kotitaloudet voivat viedä risu- ja puutarhajätteet henkilöauton peräkärrykuormalla veloituksetta jäteasemille. Kuntien järjestämistä paikallisista vastaanottopaikoista voi tiedustella oman kunnan tekniseltä osastolta.

Ei jäteöljyä palamaan öljykattiloihin

Markkinoilla on hallien lämmittämiseen käytettäviä öljylämmittimiä, joiden saatetaan mainostaa soveltuvan myös jäteöljyn polttoon. Jäteöljy on vaarallista jätettä, jonka polttaminen näissä lämmittimissä on ehdottomasti kiellettyä. Jäteöljy tulee toimittaa asianmukaisessa astiassa vaarallisten jätteiden vastaanottopaikkaan.

Jos yritystoiminnassa syntyy vaarallista jätettä, on sen toimittaminen asianmukaiselle vastaanottajalle pystyttävä osoittamaan kirjanpidoilla. Kirjanpitovelvollisuus ei koske kotitalouksia.