Oulun ratapihan turvalaitejärjestelmien uusiminen alkaa

Oulun ratapihalla uusitaan muun muassa 12 vaihdetta. Kuva: kaupungin kuva-arkisto

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun ratapihalle rakennetaan uudet laitetilat sekä asennetaan kaapelireittejä, opastimia ja muita turvalaitejärjestelmien edellyttämiä ulkolaitteita. Työtä tehdään junaliikenteen ehdoilla, mutta pienet häiriöt liikenteelle ovat mahdollisia.

Turvalaitteet otetaan vaiheittain käyttöön vuosien 2022–2023 aikana, ja hanke valmistuu vuoden 2023 loppuun mennessä. Hanke maksaa Oulussa 35 miljoonaa euroa.

Väyläviraston hankkeessa nykyaikaistetaan suurin osa molempien ratapihojen turvalaitejärjestelmistä ja tehdään pieniä muutoksia Oulun ratapihan raiteistoon. Ulkolaiteurakat sisältävät opastimien, turvalaitekaappien, kaapeleiden ja junakulunvalvonnan elementtien asentamisen. Laitetilarakennuksiin asennetaan turvalaitejärjestelmän sisälaitteet.

Oulun ratapihalla parannetaan myös päällysrakennetta, kun 12 vaihdetta uusitaan.

”Tämä projekti nostaa selkeästi Oulun ratapihojen turvallisuutta ja käytettävyyttä ”, kertoo projektipäällikkö Jouni Vauhkonen Väylävirastosta. 

Järjestelmä helpottaa liikenteen ohjausta

Perustusten rakentaminen ja muut valmistelevat työt käynnistyivät ratapihoilla jo keväällä 2020. Väylävirasto ja Siemens Mobility Oy allekirjoittivat sopimuksen turvalaitejärjestelmän toimituksesta saman vuoden elokuussa. Laitetilat Ouluun rakentaa GRK Rail Oy.

Uudet turvalaitteet parantavan turvallisuutta ja mahdollistavan eurooppalaisen rautatieliikenteen hallintajärjestelmän eli ERTMS-järjestelmän käyttöönoton. Järjestelmä yhtenäistää koko Euroopan rautatieliikenteen ohjauksen. Lisäksi turvalaitteiden uusiminen vähentää merkittävästi ratapihojen korjausvelkaa. ​