Oulun matkailukesän valopilkkuja norjalaiset ja kotimaan lomailijat

Norjalaisten ja kotimaisten matkailijoiden vierailut Ouluun pelastivat kulunutta matkailukesää. Kuva: Sanna Krook

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Myös majoitusliikkeiden käyttöaste nousi noin 74 prosenttiin. Erityisen vilkas kesä oli Nallikarin alueella ja lomakylässä. Oulu toipui kevään notkahduksesta Suomen suurista kaupungeista nopeiten ja nousi heinäkuun käyttöasteellaan Turun kanssa ohi Helsingin ja Tampereen.

Kotimaan matkailijoiden yöpymisiä mitattiin 2020 heinäkuussa määrällisesti Oulussa jopa hieman enemmän kuin vuonna 2019, yhteensä noin 65 000 yöpymistä.

Digipalveluita kehitetään edelleen

Kokonaisuutena tilanne alan yrityksissä on kuitenkin kaksijakoinen. Ravintolat ja majoitusliikkeet yleisesti tekivät hyvän tuloksen kesäkuukausina. Kansainvälisiin asiakkaisiin ja tilausryhmiin sekä tapahtumien järjestämiseen keskittyvillä yrityksillä tilanne on edelleen hyvin haastava matkustus- ja kokoontumisrajoituksista johtuen.

Koronakriisistä selviytymisen tueksi BusinessOulu on käynnistänyt yhdessä VisitOulun eli Oulun Matkailu Oy:n kanssa toimenpiteitä, joilla autetaan matkailuyrityksiä muun muassa digitalisaation kehittämisessä.

Esimerkiksi VisitOulun matkailijoille ja paikallisille suunnattu Elämysten olohuone kokoaa alueen matkailuelämyksiä verkkoon helpommin saataville ja ostettavaksi. Uusia toimenpiteitä ollaan käynnistämässä myös kevään ja kesän aikana kartoitettujen yritysten tarpeiden mukaan.