Oulun kouluissa noin sata ihmistä karanteenissa – tänään 15 uutta tartuntaa

Karanteenissa olevan tulee hakeutua näytteenottoon, jos ilmenee koronaan viittaavia oireita. Karanteenin aikana ei saa käydä kaupassa tai tavata muita kuin oman perheen jäseniä. Kuva: Sanna Krook

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Koronatartuntojen määrä on noussut Oulussa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Oulussa tartunnat lisääntyivät eilisestä 15 tapauksella tänään 21. lokakuuta.

Vaikka tartuntamäärät ovat Oulussa vielä kohtuullisen pieniä, kasvu on merkittävä suhteutettuna tähänastisiin päiväkohtaisiin nousuihin, jotka ovat olleet 3–5 tartuntatapausta vuorokaudessa. Myös lokakuun alussa oli nähtävillä vastaavaa nousua.

”Emme vielä tiedä, mitä tähän 15 tartunnan piikkiin liittyy. Tällä hetkellä otamme yhteyttä tartunnan saaneisiin ja kartoitamme altistuneita”, kertoo Oulun kaupungin terveysjohtaja Jorma Mäkitalo.

”Lähipäivien tartuntamäärät kertovat lisää siitä, kuinka suuresti tartuntatilanteemme Oulussa on muuttunut. Jos uudet tartunnat liittyvät aiempiin tartuntaketjuihin ja ovat hyvin jäljitettävissä, syytä suurempaan huolestumiseen ei ole. Tämä selviää lähipäivinä. Toistaiseksi olemme edelleen epidemian perustasolla”, Mäkitalo kertoo.

Epidemian perustaso tarkoittaa, että tartuntojen ilmaantuvuus on alhainen ja maakunnan sisältä ja tuntemattomista tartuntalähteistä saatujen koronatartuntojen osuus on pieni.

Kouluissa noin sata karanteenissa

Ritaharjun yläkoululla on koronatartunnan vuoksi asetettu alkuviikosta karanteeniin kolme luokkaa ja joitakin yläkoulun opettajia. Tämä altistuminen on tapahtunut jo viime viikolla, joten Ritaharjun koulun karanteeniin asetetut oppilaat ja opettajat voivat palata kouluun normaalisti syysloman jälkeen.

Koulutuskuntayhtymä Osaossa on koronatartunnan vuoksi asetettu karanteeniin viime viikonloppuna noin 50 oppilasta ja opettajia. Tartunnan saanut henkilö ja altistuneet ovat oleskelleet Osaon Kaukovainion yksikön Kotkantie 1 rakennuksessa.

Jokaiseen altistuneeseen tai hänen huoltajaansa on oltu yhteydessä henkilökohtaisesti. Altistuneet on asetettu kahden viikon karanteeniin ja ohjattu hakeutumaan näytteenottoon, jos heillä ilmenee koronaan viittaavia oireita.

Oireiden kanssa testiin

Karanteenissa olevan oireettoman henkilön perheenjäsenet voivat elää normaalisti. Karanteenissa olevan tulee hakeutua näytteenottoon, jos hänellä ilmenee koronaan viittaavia oireita. Tällöin perheenjäsenten on hyvä jäädä kotiin odottamaan testituloksen valmistumista.

Oulussa on edelleenkin voimassa alueellinen etätyösuositus ja yleinen maskisuositus. Maskien käyttöä suositellaan Oulussa joukkoliikenteessä, matkalla koronavirustestiin ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella sekä terveydenhuollossa sekä työntekijällä että asiakkaalla. Kasvomaskia voi käyttää myös muissa tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista.

Lisätietoja koronasta