Oulun kaupunki tarjoaa lisää mahdollisuuksia TET-jaksoihin: ”Haluamme vahvistaa nuorten myönteistä käsitystä työelämästä”

Oulun kaupungin TET-jakso toteutettiin Business Oulun ja sivistys- ja kulttuuritoimen tehtävissä. Tiimiin kuuluivat kehittäjäopettaja Ville Saviluoto (vas.), tettiläinen Maiju, Business Oulun asiantuntijat Heidi Härmä ja Reeta Räisänen, tettiläiset Juuli ja Riina sekä Työn taitajissa syksyllä työharjoittelua suorittanut Piia Prusila.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Johanna Suutari

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oululaiset nuoret ovat tutustuneet työelämään tet-harjoitteluissa vuosikymmenten ajan – myös yksittäisissä Oulun kaupungin tehtävissä. Jatkossa kaupunki haluaa työnantajana tarjota mahdollisuuden tutustua laajemminkin eri toimialoihin ja tehtäviin tarjoamalla TET-paikkoja tet.fi-palvelun kautta.

Tulevaisuuden työelämä ja työvoima puhuttavat paljon myös Oulun alueella, samoin nuorten työllisyystilanne. Pitkällä aikavälillä työllisyyden ilmiöillä on vaikutusta alueemme hyvinvointiin ja vetovoimaan. Onnistuneella työelämään tutustumisella eli TET-jaksolla voi olla suuri vaikutus tulevaisuuden työvoimamme ajatuksiin työelämästä.

”Haluamme vahvistaa nuorten myönteistä käsitystä työelämästä. Samalla näytämme itse mallia elinkeinoelämälle ja muille toimijoille vastuullisesta toiminnasta”, kehittäjäopettaja Ville Saviluoto kertoo.

”Työelämään tutustumisen kautta nuoret pääsevät testaamaan käytännössä sellaisia taitoja ja toimia, joita ei hyödynnetä usein kouluympäristössä. He saavat kokea uudella tavalla vastuuta ja oppivat myös uusia vuorovaikutustaitoja, kun työskentelevät tutun toimintaympäristön ulkopuolella”, opinto-ohjaaja Tyttilotta Aallosto Ritaharjun koulusta pohtii.

TET-jaksoille malli

Ensimmäiset Oulun kaupungin TET-jaksot toteutettiin sivistys- ja kulttuuripalveluissa ja Business Oulussa. Samalla testattiin mallia, jota muut kaupungin hallintokunnat ja liikelaitokset voivat jatkossa hyödyntää.

Kaupungin pilottiviikon vastuut jaettiin yksiköiden ja asiantuntijoiden kesken niin, että oppilaiden näkökulmasta TET-viikko eteni sujuvasti. Pilotointiin osallistui kolme tettiläistä. He viettivät puolet viikosta Business Oulussa ja toisen puolikkaan sivistys- ja kulttuuripalveluissa.

”Viikko oli erinomainen alustus tulevaan kevääseen, jolloin myös muita kaupungin toimialoja liittyy tarjoamaan TET-paikkoja. Onnistunut viikko toi työelämää lähemmäs nuoria, ja opetti meille asioita, joita ottaa huomioon myöhemmissä TET-harjoitteluissa”, Saviluoto pohtii.

Lukujärjestys

Viikon kestävälle jaksolle tehtiin selkeä lukujärjestys. Viikon ideana oli lyhyesti näyttää nuorille, mitä kaikkea asiantuntijoiden työhön oikeasti kuuluu Business Oulussa ja kaupungin sivistys- ja kulttuuripalveluissa.

TET-viikolle annettu projektityö laittoi tettiläiset miettimään, miten nuoria osallistetaan ja aktivoidaan aikaisempaa tehokkaammin kevään 2025 Työntaitajiksi-tapahtumassa. Nuoret saivat aikaan erittäin monipuolisen suunnitelman ja uusia ideoita. Projektin loppuraportin he kokosivat powerpoint-esitykseen, josta jäi myös heille itselleen erinomainen työnäyte.

Opinto-ohjaajat apuna

Tavoitteena on, että nuoret etsivät itse TET-paikkoja. Samalla nuori harjoittelee työpaikan hakemista, mikä kuuluukin työelämätaitoihin. Yksin nuoret eivät kuitenkaan jää, sillä opinto-ohjaajat ovat apuna aina paikkojen ideoinnista TET-paikan kysymiseen asti.

Ajoittain nuoret joutuvat näkemään paikan eteen kovastikin vaivaa. Toki paikan hakeminen itsessään on hyvää harjoitusta, mutta ylitsepääsemätön tehtävä tämä ei saisi olla.
Opinto-ohjaaja Tiina Luokkanen, Kiiminkipuiston koulu

Jos tet-paikan hankkiminen näyttää karikkoiselta, autetaan nuorta esimerkiksi tehostetun ohjauksen keinoin, ja opinto-ohjaajan kaikki niksit ja verkostot otetaan käyttöön.

”TET-paikan löytäminen ei ole itsestäänselvyys. Ajoittain nuoret joutuvat näkemään paikan eteen kovastikin vaivaa. Toki paikan hakeminen itsessään on hyvää harjoitusta, mutta ylitsepääsemätön tehtävä tämä ei saisi olla”, Kiiminkipuiston koulun opinto-ohjaaja Tiina Luokkanen sanoo.

”Mutta on myös paljon työnantajia, jotka ottavat TET-jaksolaisia tunnollisesti joka vuosi, ja heillä on kehitettyinä hyviä käytänteitä jaksolaisten ohjaamiseen”, Luokkanen kertoo havainnoistaan.

Tet.fi kokoaa paikat yhteen

Lasten ja nuorten säätiön toteuttamassa TET-toimintaan painottuvassa ohjelmassa on rakennettu tet.fi-verkkosivusto, joka kokoaa kaikki avoimesti haettavat TET-paikat samaan paikkaan. Jatkossa myös Oulun kaupungin tarjoamat mahdollisuudet löytyvät sieltä.

Business Oulu ja Työn taitajat -tapahtumatiimi ovat Lasten ja nuorten säätiöön kanssa rakentaneet keväästä asti Oulun alueen toimijoiden tietoisuutta tet.fi-sivustosta ja houkutelleet oululaista elinkeinoelämää osallistumaan toimintaan.

”Pidimme ensimmäisen infotilaisuuden yrityksille jo keväällä. Sivistys- ja kulttuuripalvelut huolehtii kouluille päin viestimisestä”, Reetta Räisänen Business Oulusta kertoo.

Maikkulan koulun opinto-ohjaaja Anne Pernu ajattelee tet.fi-palvelun madaltavan kynnystä hakea erilaisia työpaikkoja ja kokeilla jotakin uutta.

”Oppilaan uskallukselle hakea johonkin paikkaan voi olla ratkaisevaa, että hän tietää työpaikan ottavan tettiläisiä. Silläkin voi olla merkitystä, että hän saa tet.fi:stä suoraan yhteyshenkilön tiedot. Tet.fi-palvelu auttaa myös ideoimaan laajemmin itselle sopivia paikkoja. Tämän kaltaista palvelua on odotettu pitkään Oulun seudulla. Toivottavasti mahdollisimman moni työpaikka lähtisi tähän mukaan.”

Lue myös