Oulun kaupunginhallitus: Virheellistä menettelyä ei Oulun Tilapalveluiden ulkoistuspäätöksessä tapahtunut

JHL ry 197 teki valituksen Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen, jossa pyydetään kumoamaan mainittu kaupunginvaltuuston päätös sekä asettamaan sille täytäntöönpanokielto.

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Oulun kaupunginhallitus päätti tiistaisessa kokouksessaan 3. marraskuuta, ettei sen näkemyksen mukaan valituksessa esitettyä virheellistä menettelyä ei ole tapahtunut, joten valitus esitetään hylättäväksi, eikä vaadittua täytäntöönpanokieltoa tule määrätä.

Asia koski ulkoisen arvioinnin jatkotoimenpidettä Oulun Tilapalvelut -liikelaitoksen osalta, jossa päätettiin ulkoistaa kaupungin ateria- ja puhtauspalvelut.

JHL pyysi myös täytäntöönpanokieltoa

Oulun kaupunginvaltuusto päätti lokakuun alussa, että Oulun kaupunki kilpailuttaa ateria- ja puhtauspalvelut kokonaan ulkoisilta markkinoilta. Tähän liittyen Oulun Tilapalvelut -liikelaitoksen ateria- ja puhtauspalvelutuotannon henkilöstö siirtyy kokonaisuudessaan liikkeen luovutuksella kilpailutuksen voittaneelle palveluntuottajalle.

Lisäksi kaupunginvaltuusto valtuutti kaupunginhallituksen päättämään liikkeen luovutuksesta palvelukilpailutuksen jälkeen. Kaupunginhallitus tekee palvelusopimuksesta ja liikkeen luovutuksesta erillisen päätöksen.

Näistä kaupunginvaltuuston päätöksistä on JHL ry 197 teki valituksen Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen. Valituksessa pyydetään kumoamaan mainittu kaupunginvaltuuston päätös sekä asettamaan sille täytäntöönpanokielto.

Hallitus: ei laillisuusvirheitä

Vaikka Pohjois-Suomen hallinto-oikeus pyysi tässä vaiheessa vastinetta vain täytäntöönpanokiellon asettamiseen, kaupunginhallitus halusin antaa samalla kertaa vastineen myös itse valitukseen.

Kaupungille vaaditun täytäntöönpanokiellon asettaminen on kaupunginhallituksen mielestä kohtuutonta muun muassa siitä syystä, että kaupunginvaltuuston päätöstä eivät rasita valituksessa esitetyt laillisuusvirheet.