Oululaiset saavat kaupunginvaltuuston juhlapäätöksenä toiminnallisen puiston

Oulun kaupunginvaltuusto kokoontui ensimmäiseen kokoukseensa remontoidulla kaupungintalolla poikkeuksellisesti toisen kerroksen juhlasaliin. Valtuustotyöskentely palaa juurilleen ensimmäisen kerroksen valtuustosaliin. Kuva: Mikko Salmi

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: Pia Kaitasuo

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Yksimielinen päätös mahdollistaa kaikenikäisille kaupunkilaisille suunnatun virkistyksen kohteen, jota ryhdytään suunnittelemaan välittömästi ja oululaisilta ideoita keräten.

Oulun kaupunginvaltuusto juhlisti paluutaan Oulun kaupungintalolle tekemällä juhlapäätöksen toiminnallisen puiston rakentamisesta. Päätöksellä haluttiin korostaa remontin valmistumisen ja talon käyttöönoton merkitystä uuden aikakauden alkuna kaupungin päätöksenteossa, hallinnossa ja toiminnassa.

Juhlapäätöksellä haluttiin huomioida myös 50 vuotta toiminutta Oulun peruskoulua, 150 vuotta sitten perustettua koululaitosta ja samaan ikään ehtinyttä Oulun Lyseon lukiota sekä kaupungin liikuntapalvelujen 100 toimintavuotta.

Päätöksen mukaan Oulun kaupunki siis rakentaa toiminnallisen, kaikenikäisille oululaisille suunnatun puiston. Sen halutaan tarjoavan monipuolisia liikunta- ja virkistysmahdollisuuksia ollen paikka kaikenikäisten kaupunkilaisten yhdessäololle.

Puisto myös suunnitellaan niin, että eri-ikäisten ja -kuntoisten kaupunkilaisten tarpeet tulevat tarkoin huomioiduiksi.

Mitä? Minne? kysytään nyt oululaisilta

Oululaisia toivotaan runsain joukoin mukaan ideoimaan puiston toimintoja, mahdollisesta sijainnistakin pääsee ilmaisemaan mielipiteensä. Suunnittelun onkin juhlapäätöksen mukaan määrä alkaa välittömästi.

Alueen halutaan sisältävän liikuntavälineitä nuorille ja aikuisille, leikkialueita pienemmille, esteettömiä reittejä ja toimintoja ikääntyneille ja luonnonläheisiä kohtia ja levähdyspaikkoja kaikenikäisille kaupunkilaisille.

Puiston rakentaminen toteutetaan tulevien vuosien kuluessa ja tavoite on, että se olisi oululaisten käytössä viimeistään vuonna 2027. Puiston kustannusarvio on noin 300.000 euroa.