Oulujokisarja, osa 5: Oulusta tuli ruotsalaisen diplomaatin vapaaherrakunta

Kun Suomi oli osa Ruotsin kuningaskuntaa, yhteiskunta oli sääty-yhteiskunta. Ruotsissa oli neljä valtiosäätyä, jotka olivat aatelisto, papisto, porvaristo ja talonpojat. Ruotsissa järjestettiin säätyvaltiopäiviä, joissa neljällä säädyllä oli edustajansa. Näillä säädyillä oli asemaansa liittyviä erioikeuksia.

Ruotsin ja Suomen aatelisto oli saanut alkunsa siitä, kun eräät talonpojat olivat saaneet verovapauden varustettuaan aseistetun ratsumiehen. Tällaisesta talonpojasta tuli rälssimies. Rälssioikeus muuttui perinnölliseksi 1500-luvulla ja samalla vuosisadalla perustettiin Ruotsissa myös kreivin ja vapaaherran aatelisarvot, jotka muodostivat ylemmän aateliston. Siihen kuuluneet pääsivät yleensä korkeimpiin virkoihin. Alhaisaatelisto oli runsaslukuisempi ja suhteellisesti köyhempi.

”Alhaisaatelisto oli laaja käsite. Osa on ollut varakkuudeltaan lähempänä talonpoikia kuin porvaristoa ja ylempää aatelistoa”, Oulun yliopiston väitöstutkija Sami Kallio arvioi.

Diplomaatti sai palkkioksi Oulujoen

Ruotsissa myönnettiin uusia aatelisarvoja 1600-luvulla. Ruotsin kuningatar Kristiina antoi kreiveille ja vapaaherroille myös alueita hallittavaksi niin sanottuina läänityksinä. Ruotsalaiset aateliset saivat läänityksinä erityisesti Pohjanmaan jokilaaksoja. Siitä syystä 1650-luvulla perustettiin Oulun, Iin, Hailuodon, Limingan, Pyhäjoen ja Kalajoen vapaaherrakunnat. Nämä olivat palkkaläänityksiä, sillä aateliset saivat kantaa verot palkkioina palveluksistaan kruunulle.

Vapaaherra Erik Gyllenstierna sai Oulun pitäjän kaikkiaan 111 manttaalista 78 manttaalia vuonna 1651 palkkioksi ansioista diplomaattina. Gyllenstierna ei muuttanut asumaan vapaaherrakuntaansa, eikä hän myöskään vieraillut siellä. Tässä mielessä Gyllenstierna ei poikennut muista ruotsalaisista aatelisista, sillä heillä oli vain edustaja läänityksen alueella. Oulujoen varressa sijaitsevasta Laanilan tilasta tuli vapaaherrakunnan hallintokeskus, Laanilan hovi.

Oulun vapaaherrakunnan talonpoikien elämä ei paljon muuttunut. Verorasitus ei lisääntynyt, vaikka vapaaherra kantoi suurimman osan veroista vastaisuudessa. Alueella oli kuitenkin kruunulla oma nimismiehensä ja vapaaherrakunnalla oli oma nimismiehensä. Vapaaherrakunnassa järjestettiin omat käräjät, mutta käräjäkäytäntö oli sama kuin kruunun käräjillä. Kruunu hoiti edelleen sotaväenotot. Suomalaiset talonpojat eivät olleet maaorjia, toisin kuin muualla Manner-Euroopassa.

Vapaaherrakunnan aika jäi lyhyeksi

Kreivikunnat ja vapaaherrakunnat periytyivät. Oulun vapaaherra Erik Gyllenstierna kuoli jo vuonna 1657, jolloin hänen poikansa Konrad Gyllenstierna peri Oulun vapaaherrakunnan. Nuorempi vapaaherra Gyllenstierna vieraili Oulun vapaaherrakunnassa vuonna 1666. Hän myös osti nimismiehelle kaksi puolen manttaalin taloa vapaaherrakunnan alueelta vuonna 1670.

Aatelisten läänitysten aika oli kuitenkin päättymässä Ruotsin kuningaskunnassa. Kruunusta luopuneen kuningatar Kristiinan seuraajaksi tuli kuningas Kaarle X Kustaa, joka palautti osan läänityksistä kruunulle. Kaikki läänitykset peruutettiin hänen poikansa kuningas Kaarle XI:n hallituskaudella, koska kruunu tarvitsi verotuloja. Oulun vapaaherrakunta palautettiin kruunulle vuonna 1675.

Ruotsin vallan aika päättyi Suomessa vuonna 1809, jolloin Suomi siirtyi suuriruhtinaskuntana osaksi Venäjän keisarikuntaa. Säätyvaltiopäivät toimivat myös Suomen suuriruhtinaskunnassa. Säätyjen edustajat vannoivat uskollisuutta Venäjän keisarille Aleksanteri I:lle Porvoon valtiopäivillä. Sitten säätyvaltiopäivät alkoivat kokoontua uudelleen pitkän tauon jälkeen vuodesta 1863 alkaen.

Säätyvaltiopäivät lakkautettiin, ennen kuin ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin Suomessa vuonna 1907. Vuonna 1917 itsenäistyneestä Suomesta tuli tasavalta, minkä lisäksi vuoden 1919 hallitusmuoto kielsi myöntämästä aatelisarvoja ja muita perinnöllisiä arvoja.