Ouluhallissa käärittiin tänään hihat koronarokotusta varten

Perttu Luomala kääri hihansa rokotusta varten Ouluhallissa. Hänelle ja hänen puolisolleen Kaija Luomalalle oli rokotteen ottaminen selvää. ”Nyt on toivoa elämä täynnä”, Perttu Luomala iloitsi. Kuvat: Sanna Krook

Kaupunki

Julkaistu: Kirjoittaja: carita marion forsman

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Rokotukset aloitetaan 85-vuotta täyttäneistä ja sitä vanhemmista henkilöistä. Lisäksi rokotetaan myös 85-vuotiaan tai vanhemman henkilön kanssa samassa taloudessa asuva vähintään 70-vuotias henkilö ja omaishoitaja. Rokotteeseen kuuluu kaksi annosta, joista toinen rokote annetaan noin 12 viikon kuluttua. Rokotteen saaneille pyritään viestimään henkilökohtaisesti, kun on tehosterokotteen aika. Yhden päivän aikana saadaan rokotettua 1040 oululaista ikäihmistä.

Oikealla puolella annetaan rokotukset ja verkon toisella puolella rokotuksen saaneet ovat seurannassa noin vartin verran.

 

Kaija Luomala sai kortin, jossa kerrotaan, minkä rokotteen hän sai. Sama tieto tallennetaan myös potilastietojärjestelmään. Rokotteen antoi eläkkeeltä rokotustyöhön tullut terveydenhoitaja Liisa Keinänen, ja kirjaajana terveydenhoitaja Eija Paaso.

Rokotukset jatkuvat ensi viikolla

Ikäihmisten joukkorokottamista jatketaan ensi viikolla. Silloin alkaa myös myös niiden alle 70-vuotiaden riskiryhmäläisten rokottaminen, joilla on vaikealle korona­virus­taudille erittäin voimakkaasti altistava sairaus tai tila.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen linjauksen mukaan 70-vuotiaat ja sitä vanhemmat saavat Pfizer Biontechin tai Modernan rokotteen. Iäkkäiden rokotukset edistyvät siis sitä mukaan, kun Pfizer Biontechin tai Modernan rokotteita saadaan Ouluun.

AstraZenecan rokotteella voidaan rokottaa alle 70-vuotiaita ja sen ensi viikolla aloitetaan niiden alle 70-vuotiaiden rokotukset, jotka kuuluvat sairautensa vuoksi riskiryhmään saada vaikea koronavirustauti.  Oulussa rokotetaan siis yhtä aikaa sekä iäkkäitä että riskiryhmään kuuluvia.

Oulu Sinfonian Jukka Myllys ja Wen Hong Low soittivat baritonitorvia rokotusten saajien ja rokottajien iloksi.

Katso lisää kuvia koronarokotusten alkamisesta Ouluhallissa 20.2.2021

Ohjeet rokotukseen tulevalle

– tule rokotukseen terveenä, maski kasvoillasi.
– pukeudu lyhythihaiseen joustavakankaiseen paitaan.
– varaudu todistamaan henkilöllisyytesi esim. henkilökortilla tai ajokortilla
– omaishoidon päätös on esitettävä rokotustilanteessa.
– varaudu jäämään tarkkailtavaksi 15 minuutiksi rokotuksen jälkeen.

Ajantasainen tieto koronarokotuksista löytyy sivulta www.ouka.fi/koronarokotukset.